Tiesin jo pitkään haluavani omasta oristani Yömyssystä meille varsan. Omassa tallissa ei kuitenkaan seissyt yhtään Myssylle sopivaa tammaa, vaikka hevosia meillä onkin pilvin pimein. Sitten näin ennan ilmoittelevan Hiivurin alkavan lopettelemaan toimintaansa, mutta hevoset olivat vielä heillä jonkin aikaa pelkässä siitoskäytössä. Hiivurin tarjonnasta löytyikin oikein mukava tamma - Sotatonttu. Tossuksi kutsuttu tamma ei jäänyt ihan ensimmäisellä tiineeksi, mutta helpotus oli suuri kuultuani positiiviset uutiset Hiivurin suunnalta. Sitten vain jännitimmekin varsan syntymää, vaikka tiesin emätamman ja tulevan varsan olevan hyvissä käsissä. Kun Tinja vihdoin syntyi, oli odottavan aika tuskaisen pitkä, ennen kuin se saavutti vieroitusiän. Varsasta oli kasvanut tamma-varsalaumassa oikein fiksu yksilö!
Tinjan kanssa voi ottaa hommat rennosti. Se voi olla vapaalla heinällä, laitumella, pitää vapaa päiviä parikin peräkkäin, ei hukkaa kenkiään ja tulee toimeen laumassa. Tinja on kaikkien käsiteltävissä, eikä se keksi mitään tyhmää turhasta. Mikään fiini tämä tamma ei ole, sillä se mieluummin viettää aikansa metsässä rymyten, kuin parrasvaloissa. Siitä huolimatta tämä suorittaa maastoilun lisäksi koulu- ja esteradat, maastoesteet sekä vetää kärryjä. Uskollinen, luotettava, nöyrä ja varma valinta minne vain. Voiko parempaa toivoa?
Tarhassa Tinja viihtyy vahvasti kaverin kyljessä kiinni tai vähintään kymmenen metrin säteellä toisesta. Se kuitenkin lähtee mielellään ihmisen matkaan yksinkin, eikä pyri karkuun. Taluttaessa se tulee perässä pitkällä narulla kiltisti, mutta jos naru antaa liikaa myöden, saattaa se koittaa maistella vihreää matkan varrelta. Hoidettaessa Tinja voi olla kiinni puomissa, kaksin puolin käytävällä tai karsinassa vapaana. Niin hyvin tätä ei ole koulutettu, että vielä osaisi vapaana pihassa seistä – ei valitettavasti edes kärryjä perään laitettaessa, että joko ne on laitettava käytävällä tai pihalla apukäsien kanssa. Tinjalla ei ole hoitohetkestä kiire mihinkään, vaan tamma elää tässä ja nyt. Tinja on tottunut oikeastaan kaikenlaisiin varusteisiin, joten niiden laitossa ei ole ongelmia ollut ikinä. Vähän joutuu sormea käyttämään suunpielessä, jotta hampaita raotetaan kuolaimille, mutta muutoin – ongelmaton.
Tinja tarvitsee kouluvääntöön napakkaa ratsastusta alusta alkaen. Ei ehkä ihan niin näyttävästi, kuin oikein lajiin vannoutuneet lajitoverinsa, mutta hyväksyttävästi kuitenkin - niin ettei sen kanssa tarvitse hävetä. Esteratsuna Tinjasta löytyy ponnua ja loistava hyppytekniikka takaa, että esteet ylittyvät. Tämä ei jalkojaan esteillä laahaile! Maastoesteillä tamma on hieman epävarmempi, mutta suorittaa tyylikkäästi, kun ratsastaja kertoo, että nyt mennään eikä meinata. Ei kyttäile erikoisempiakaan esteitä, mutta erityisesti veteen meno vaatii rohkaisua – ei mikään vesipeto siis. Ajohommissa Tinja toimii sekä reen että koppisten edessä, mutta valjakkokärryt ovat ne minkä kanssa on oikein treenattukin hyvällä menestyksellä.
Tinja kävelee traileriin lähettämällä, mikä helpottaa huomattavasti tämän kuljettamista. Yksin se ei tykkää matkustaa ja silloin se saattaa alkaa huutelemaan, mutta hiljenee heti, kun ovet saa auki ja tamma näkee taas ulos. Tinjan voisi varmasti purkaa ulos kärrystä mistä vain, eikä tamma olisi moksiskaan paikan vaihdosta. Kisapaikat tai klinikat eivät täten tätä kaveria hetkauta, vaan tamma toimii totuttuun tapaansa.
i. Yömyssy
KTK-III, KRJ-II, ERJ-III, KERJ-II, VVJ-III, MEJ-III, SLA-II
sh, 160cm, rt |
ii. Ch Kaamosjatsi
KTK-II, ERJ-II, KRJ-I, KERJ-I, MEJ-I, VVJ-II, YLA1*, SLA-I
sh, 164cm, tprt |
iii. Ch-R Hämäränhyssy
SLA-I, KRJ-I, KERJ-II, ERJ-II, MEJ-II, TYH-II, VVJ-II, YLA1, NEC
sh, 162cm, rt |
iie. VIR MVA Ch Kuunkudelma
KTK-II, SLA-II, KRJ-II
sh, 166cm, vrt |
ie. Ch Kaihon Juhannusprinsessa
KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, MEJ-III, SLA-I, YLA1
sh, 156cm, rn |
iei. Harmavan Juhannusyö
KTK-II, SLA-II, KRJ-I, KERJ-I, ERJ-I
sh, 139cm, hrn |
iee. Kurpitsaprinsessa
KTK-III, SLA-II, KERJ-I, ERJ-I, KRJ-I
sh, 157cm, trt |
e. Syyn Sotatonttu
KTK-III, VVJ-III
sh, 158cm, vprt |
ei. Lupsakan Korpraali
KTK-II, KRJ-I, ERJ-II, KERJ-I, SLA-I
sh, 156cm, prt |
eii. Kahvikersantti
KTK-II
sh, 159cm, trt |
eie. Jänkäkurpitsa
ERJ-II
sh, 153cm, vrt |
ee. Pirunkorven Kotitonttu
KTK-III, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, VVJ-I
sh, 150cm, prt |
eei. Ryhtiliike
KTK-II, KRJ-III, ERJ-II
sh, 149cm, rn |
eee. Pirttihilla
sh, 152cm, rt |
Päiväkirjamerkinnät
01.03.2025 - Kouluvalmennus Syyn Kartanolla, valmentajana Hans Adler
Saksalaissyntyinen hevoskasvattaja ja valmentaja Hand Adler, Drurybridge Sporthorsesin omistaja, oli saapunut lomallaan Suomeen. Tämä oli erittäin harvinaista herkkua, sillä usein, etenkään tähän vuodenaikaan, ei Hansia Suomessa oltu nähty, eikä hän kertaakaan aiemmin ollut valmentanut suomenhevosia. Valmennuksen täyttyminen olikin tapahtunut ennätysvauhtia, kun suomalaiset ratsastajat kuulivat tästä mahtavasta tilaisuudesta. Suomenhevonen rotuna oli Hansille kohtalaisen kuultu ja tunnettu, olihan Syyn kartanon omistajatar hänen vaimonsa, mutta jostain tuli kuitenkin tunne, että suokit voisivat olla melkoinen kulttuurishokki Grand Prix -tason peleihin tottuneelle Hansille - nyt mies kuitenkin pääsisi ensimmäistä kertaa itse valmentamaan näitä monipuolisia hevosia!
Ensimmäinen Hansin silmien eteen tuotu ratsu oli Tinja, vaaleanpunarautias helppo A -tasolla tasaisesti suorittava tamma. Verryttelyssä tehtiin paljon siirtymisiä ja taivutuksia, vähän pohkeenväistöä siellä täällä, pysäytyksiäkin, jotta saatiin Tinja heti reippaasti pohkeen eteen. Veera Riekonkoski, Pyökkipolun omistaja, oli itse hevosensa selässä ja selvästi tiesi, mistä nappuloista painella saadakseen hevosensa liikkumaan näyttävästi. Hans teki huomioita ratsastajan käden asennosta ja alapohkeen tiiviydestä antaen oppia ihan kädestä pitäen. Tinja puolestaan teki työnsä varsin mallikelpoisesti, tamma sai Hansilta kehuja verryttelyn sujuvuudesta ja kauniista yhteistyöstä.
Verryttelyn jälkeen Hans halusi nähdä laukkatyöskentelyä. Hän ohjeisti ratsukon suurelle kahdeksikolle, jonka toinen puolisko ravattiin ja toinen laukattiin. Tarvittaessa laukkaa otettiin kahden tai useamman ympyrän verran, muulloin suunta vaihtui joka kerta kahdeksikon keskellä. Hans painotti siirtymien tasaisuutta ja ratsastajan kehonhallintaa. Huolellinen valmistelu, vatsalihakset tiukkana, katse eteen, selkä suorana ja etenkin laukasta raviin siirtyessä tuli huolehtia siirtymisen osumisesta oikeaan askeleeseen, jotta ratsastajan olisi helpompi istua siirtymän läpi rentona. Tinjalla oli vahva laukka, josta Hans heti huomautti kehuen jälleen tammaa. Itse tehtävä sujui ratsukolta hyvin, samankaltaista oli selvästikin aiemmin tehty. Hans lopetti valmennuksen pyytäen Veeran antamaan Tinjalle pidempää ohjaa ja ravailemaan rennosti hiet alas.
12.05.2025 - Maastoestevalmennus, valmentajana Sonja
Suhahdus vain kuului, kun liinakko tamma viuhahti ohi tukkiesteestä. Tinja-niminen tamma oli kevään kunniaksi enemmän menossa kuin tulossa, ja kun yleensä aika helppo ja kiva ratsu kävi kuumana, tajusin kuskina toimivaa Veeraa hieman hirvittävän. ”Nyt sun täytyy vain luottaa siihen, että kyllä se yli menee. Suoristat kunnolla ja odotat. Nyt tapahtuu ennen estettä sellaista hätäistä jarruttelua ja mutkittelua, kun Tinja olisi menossa mutta kuski ei. Ja sitten mennään ohi, koska Tinja on innostaan ja hyppytaidostaan huolimatta ilmeisesti sen verran epävarma näistä kevään ekoista maastoesteistä, ettei se uskalla niitä hypätä ilman sua”, selitin rauhallisesti, koittaen valaa Veeraan uskoa. Nainen keräili itseään ja ohjiaan, kaartaen hetken päästä tukkiesteelle uudestaan.
Keväinen lämpö oli vihdoin saapunut hellimään myös Pohjolaa, ja viikonloppu olikin vierähtänyt vetäessä kauden ensimmäisiä maastoestevalmennuksia Pyökkipolussa. Seisoin puiden varjossa, varjellen vaaleaa nahkaani aurinkorasvan unohduttua kotiin, ja seurasin tiiviisti ratsukon lähestymistä. ”Pohje kiinni, älä vedä taakse, etäisyys löytyy kyllä”, ohjeistin, ja ratsukko ylitti tukin täysin ongelmitta. Tinja oli aivan intopiukkana, vaikka samaan aikaan sitä taisi vähän hermostuttaa. Tamma ei tiennyt miten päin olla, olivathan nämä sillekin kauden ensimmäiset ulkomaastarit.
Pyysin tulemaan saman tukin uudestaan ja jatkamaan siitä suoraan ylämäessä olevalla tukille, jonka jälkeen kaarros oikealle, mökkieste, veteen ja vielä yksi tukki. Vain helppoa ja kivaa näin kauden alkajaisiksi. Olimme jo tutustuneet kaikkiin esteisiin läheltä, hypänneet ne yksittäin pari kertaa, ja kävelleet sekä ravanneet vedessä ilman ongelmia. ”En usko, että tulee mitään haasteita, kunhan vain pidät yllä riittävän vauhdin, ylläpidät rytmiä ja ohjaat itsevarmuudella. Jos vauhti hiipuu tai tulee mutkia ponnistukseen, Tinja fiksuna ja hieman nyt epävarmana pelaa varman päälle ja menee ohi. Ja siinä vedessä et ajattele sekuntiakaan, että siinä olisi jotain ihmeellistä, rohkaiset vain sopivan ajoissa”, neuvoin, ja Veera lähti nyökytellen matkaan.
Tinja tarjosi suorastaan villiä alkua, kiihdyttäen ensimmäiseltä tukilta toiselle kuin formuloissa. Kaarroksessa ylämäen päällä sen piti onneksi hakea tasapainoa ja vauhti rauhoittui, Veera myös erinomaisesti sai tammaansa haettua takaosan päälle ilman, että meni mateluksi tai tappeluksi. Matka jatkui hyvässä rytmissä punaisen mökin yli, eikä Tinja ihmetellyt hetkeäkään, kun sen kipinöivät kaviot sihahtivat veteen, ja viimeinenkin tukki ylittyi ongelmitta. ”Sama vielä uudestaan, koita saada tasainen rytmi myös ensimmäiselle kahdelle tukille, jos onnistuu niin lopetamme siihen”, ehdotin. Olihan tässä jo tehty yksittäisiä lämmittelyhyppyjä vaikka kuinka ennen tätä pientä rataosuutta, joten turha hinkata väsymykseen asti. Onnistunut suoritus ja sitten riittää. Veera kuljetti Tinjaa todella hienosti esteeltä toiselle, ja raudikko ehkä jo hieman alkoi väsymään, joten viimeisen tukin jälkeen kehuin vuolaasti ja ohjasin ratsukon loppuverryttelyn pariin. Olisipa aina kesä ja maastoesteet.
