Huikia Hihitys

i. Hopiainen Vänni kuvittelee todennäköisesti olevansa raketti, ainakin hyppytyylin perusteella. Sen tyyliä voisi kuvata ihan vain sanoin: kovaa ja korkealta. Vänni selvästi kyllä nauttii hyppäämisestä, mutta heikompaa saattaa orin tyyli hirvittää.
Vännin kanssa kilpaileva ratsastaja ei kuitenkaan vähästä hätkähdä ja onkin tottunut orin hyppytyyliin, joten yhdessä oman ratsastajansa kanssa ori on pärjännyt vallan mainiosti kenttäratsastuksessa. Vauhdistakaan ei jää kiinni, etteikö kisoissa tuo ratsukko pärjäisi.

Jälkeläisiä Vännillä on muutama, joille se on periyttänyt hyvää ratsusuomenhevosen rakennetta sekä mukavaa luonnetta. Ori nimittäin on helppo ja huoleton käsitellä, eikä sillä mene pasmat sekaisin, vaikka kiimaisia tammoja ympärillä olisi. Toki se hieman terhakoituu, mutta ei mene sekaisin, kuin seinäkello.

ii. Jippeä kutsutaan sen kotitallilla myös Herra Hapannaamaksi. Se ei tuntemattomille ole varmasti ensimmäinen hevonen, jonka karsinaan halutaan astua, mutta tuttujen ihmisten kanssa se on ihan okei. Vähän sellainen jätkä, jonka pitää testailla säännöllisen epäsäännöllisesti rajojansa ja mitä kaikkea siltä sallitaan, mutta aika äkkiä se palaa ruotuun, kunhan käsittelijä sille kertoo, että noin ei toimita.

Ratsuna Jippe on sitten toista maata. Se on yritteliäs ja miellyttävä, vaikka ei se mikään korkeiden luokkien hevonen ole. Jippe suorittaa kuitenkin tasaisen varmasti kenttäratsastuksessa helpon tason luokkia, välillä pärjäten ja välillä ei. Tästä ei siis rusettihaiksi ole, mutta kiva sen kanssa on kyllä harrastaa, jos unohdetaan vähän kehno luonne käsitellessä.

ie. Virren Vappunen on seurallinen ja lempeä tamma, joka laumassa ottaa aina pahnan pohjimmaiset ns. siipiensä suojaan. Ihmistenkin kanssa se on oikein mukava ja siitä tykkää tallilla oikeastaan kaikki sen helpon käsiteltävyyden ja rauhallisuuden vuoksi.
Vappu kilpailee CIC1-tason luokissa kenttäratsastuksessa ja pärjääkin ihan kivasti. Pääasiassa tamma on ollut omistajaperheen teinin ratsu, kun ponista loppui koko kesken ja äiti luovutti kenttätammansa tyttärensä käyttöön, kun oma kiinnostus kilpailuun loppui.

Jälkeläisiä Vapulla on kaksi, jotka molemmat perivät äitinsä työmotivaation sekä kaunista ulkonäköä. Varsat kisaavat emänsä tapaan kenttäratsastuksessa.

e. Huikia Helena on kaunis ja aika perinteinen suomenhevonen luonteensa puolesta. Se on rauhallinen, rehellinen ja yritteliäs tamma, joka liikkuu reippaasti omalla moottorillaan töitä tehdessään. Hoitaessa taas mihinkään ei ole kiire ja se viihtyisi harjattavana vaikka maailman tappiin asti.
Ratsuna taas Helena tekee sen, mitä siltä pyydetään ja tuppaa vähän ennustamaankin, että mitä siltä halutaan. Tämä taas meinaa välillä koitua kohtaloksi koulukokeissa, kun tamma tarjoaakin oma-aloitteisesti jotain liikettä tai askellajia, mutta hyvin se kuitenkin kuuntelee ratsastajaansa ja keskeyttää ei-toivotun toimintansa.

ei. Halavatun Huikia oli metrin esteradoilla kilpaileva ori, joka kuitenkin menehtyi suhteellisen nuorena ähkyyn. Orin menetys oli suuri sen omistajalle, koska Huikia oli ehtinyt jo niittää menestystä ja alkoi olemaan suhteellisen tunnettu nimi suomenhevospiireissä. Onneksi sen omistaja oli kuitenkin hoksannut sillä laittaa jo pari varsaa alulle ja pakasteitakin siitä vielä jäi.
Luonteeltaan Huikia oli huomionhakuinen hevonen, joka rakasti olla rapsuteltavana. Hoitaessa se viihtyi erinomaisesti, mutta taluttaessa sillä tuppasi olemaan turhan kiire ja taluttaja joutui melkein hölkkäämään orin mukana.
Huikia omasi loistavan tilannetajun ja se oli myös todella ketterä, jonka vuoksi se olikin hyvä estehevonen. Eikä siltä työmotivaatiotakaan puuttunut, jonka vuoksi se oli miellyttävä vielä ratsastaakin.

ee. Vihoviimeinen Viljaana on hieman hermostuneen oloinen tamma, joka tuntuu aina olevan huolissaan jostain. Koko ajan on kiire jonnekin, eikä oikein malttaisi pysyä paikallaan. Tästä syystä Viljaana onkin helpoin hoitaa, kun sen saa kiinni johonkin, mutta ei se silloinkaan paikoillaan pysy.
Ratsunakin se tuntuu lähes juoksevan alta, ellei ratsastaja tosissaan keskity olemaan läsnä tamman kanssa. Yksin jäädessään Viljaanan reaktio on alkaa kiihdyttämään vauhtiaan ihan, kuin se muka parantaisi tilannetta.

Varsoja tammalla ei ole, kuin yksi tällä hetkellä, joka onneksensa peri emältänsä vain ulkoisia ominaisuuksia, kuten korrektia, ratsuhevoselle sopivaa rakennetta.