Pyökkipolku

Pyökin Iwillnottolerateit

KRJ-I

iso hevosen kuva
hevosen kuva
© kuvaaja ei tahdo nimeään mainittavan
Virallinen nimi Pyökin Iwillnottolerateit "Otto" Rotu Suomalainen puoliverinen
Sukupuoli Ori Syntymäpäivä 03.01.2022
Väri, säkäkorkeus Ruunikonkimo (Aa / Ee / Gg), 170cm Rekisterinumero VH22-031-0220
Koulutustaso Vaativa A Painotuslaji Koulupainotus
Kasvattaja Veera R. (VRL-10735) Omistaja Veera R. (VRL-10735)
Katso ikääntyminen

Historia

Tervehtikääpä mamman kultapoika Ottoa. Vili sai helposti neljä jälkeläistä ensimmäisellä astutuskaudellaan, mutta toisella kaudella tammat eivät meinanneet jäädä millään tiineeksi. Sitten kun vihdoin kuulin, että Sailan tamma Etcera Wolf oli jäänyt kantavaksi, ilmoitin hänelle olevani erittäin kiinnostunut varsasta. Saila kertoikin varsan olevan myyntiin, että heillä ei tällä hetkellä ole Etta-tammasta tarvetta kotia jättää varsaa, kun yksi jo löytyy. Näin ollen sain varsan varattua jo ennen sen syntymää itselleni ja päätimmekin sen syntyvän meidän kasvatiksemme. Varsan nimi oli helppo päättää isän nimestä, mutta liitteen kanssa olin pitkään epävarma, että ilman liitettä vai liitteen kanssa. Yksinään nimi kuulosti kuitenkin tylsältä, joten pitkästä nimestä tehtiin vielä pidempi. Otto-poika asui vieroitukseensa asti emänsä kanssa ja saapui sitten ihastuttamaan vihdoin meidän tallin väkeä.

Luonne

Pyökin Iwillnottolerateit, tuttujen kesken Otto - tallin taitavin jymäyttäjä. Ori on tuttujen ihmisten kanssa kuin enkeli, sillä se tietää, ettei sen temput enää sen vakio hoitajiin tehoa. Muita se kuitenkin juksaa muun muassa ratsastaessa laiskotellessaan vaikuttamalla epäpuhtaalta ravissa tai vaikka hoitaessa olemalla mukamas erittäin herkkä mahastaan.

Tarhassa orilla on pari bestistä – Myssy ja Sakke. Muita se ei ympärilleen hyväksy, mutta sietää kyllä tarvittaessa muita samassa tarhassa, jos ne osaavat pysyä poissa sen tieltä. Ruuastaan Otto on äärimmäisen kateellinen, vaikka koskaan se ei ole ilman ruokaa jäänyt. Tarhasta ori on hieman jäärä lähtemään ja joskus tarvitaan hieman neuvottelutaitoja, että Otto tajuaa, että tosissaan pitäisi lähteä töihin tai sisälle yöksi. Hoitaessa ori on kiltti, mutta hieman hapannaama. Kaikki hoitotoimen piteet onnistuvat ilman ongelmia, mutta vieraita ihmisiä se saattaa uhitella jopa hampaitaan vilauttamalla. Uudet ihmiset saavatkin helposti siitä aivan väärän mielikuvan, mutta oriin tutustuessa paremmin oppii ymmärtämään aina mikä hiertää.

Ratsuna tämä poika on oikea monitoimipeli. Sileällä se taipuu Vaativa A-tason liikkeisiin hyvällä ja tutulla ratsastajalla. Ottoa voisikin ratsuna kuvailla lähes tulkoon yhden ihmisen hevoseksi. Se yksi ihminen on meidän Mirkamme, joka tamman on satulaankin totuttanut ja sen kanssa menestyksellisesti kisannut. Esteillä ori toimii paremmin jo muillakin, sillä silloin ori ei tarvitse kuin ohjata oikealle esteelle, niin se hyppää. Sama koskee maastoesteitä. Otto ei osaa oikein edes jännittää erikoisempiakaan esteitä, sillä se tuntuu liioittelevan oman kapasiteettinsa useasti. Tätä pitääkin joskus jopa vähän herätellä tähän maailmaan ottamalla raskaampia maastoestetreenejä, jotta se muistaisi, että senkään voimavarat eivät ole loppumattomat, mutta ladattavissa kuitenkin. Matkaajana Otto on toimiva ja kisapaikoilla voi luottaa, että se pysyy hanskassa.

Suku

i. Iwillthinkaboutit Thrill
KTK-III, KRJ-III, ERJ-III, YLA1, VFA3, NEC
fwb, 168cm, rtkm
ii. Icaniwill Thrill
fwb, 169cm, rt
iii. Iver Thrill
fwb, 170cm, mkm
iie. PP's Priscilla
brdbg, 167cm, rt
ie. Bernadette Thrill
fwb, 167cm, mkm
iei. Diego Thrill
holst, 169cm, trn
iee. Binge Thrill
fwb, 168cm, mkm
e. Ch Etcetera Wolf
KTK-II, ERJ-I, KRJ-II, YLA1, VPVL-I
fwb, 171cm, m
ei. Left4Dead Vegas
ERJ-II, EV-II, KV-II
fwb, 169cm, trn
eii. World War Z
fwb, 164cm, rn
eie. Priana PB
hann, 163cm, rt
ee. Pecan Wolf
fwb, 166cm, km
eei. Katinas Kent
swb, 168cm, rn
eee. Macadamia Wolf
KRJ-II
fwb, 165cm, km

Isälinja: Iwillthinkaboutit Thrill - Icaniwill Thrill - Iver Thrill - PP's Indianapolis - Dashner Indiana - Rainstorm (6)
Emälinja: Etcetera Wolf - Pecan Wolf - Macadamia Wolf - Decoct Cashew MET - Catnip (5)

Jälkeläiset

23.09.2023 - ori Pyökin Icannottakeit - (e. Pyökin Valetta)
03.11.2024 - tamma Pyökin Empire - (e. Varismäen Utopia)

Kilpailukalenteri

Klikkaa auki

Päiväkirja

Klikkaa auki