Berdella

i. Bertone on ruotsalaista sukua oleva ylväs rautias. Korkeutta orilla oli 167cm, mutta se vaikutti rotevan runkonsa takia aivan valtamerialukselta. Ori oli koulupainotteinen ja kiersi kisaamassa Intermediate-luokissa Länsi- ja Pohjois-Euroopan alueella. Bertone oli kantakirjattu kolmospalkinnolla, mutta sen jälkikasvusta yhdestäkään ei mitään rakennekukkasia ole tullut. Bertone oli hieman sellainen hevonen, joka ei juuri mieleen jäänyt. Se ei vaikuttanut tiiviisti millään tietyllä alueella, eikä sen nimi komeillut kovinkaan usein parrasvaloissa. Tästä syystä sen jälkeläismäärätkin jäivät hyvin maltillisiksi, vain pariin kymmeneen varsaan.

ii. Bogart oli korkeudeltaan poikaansa isompi, 170cm korkea musta ori, mutta rungoltaan niin sanottu silakka. Isä ja poika eivät paljoa toisiaan tässä tapauksessa muistuta. Bogart oli kantakirjattu kakkospalkinnolla ja sitä käytettiin jalostukseen Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa. Orilla onkin päälle kahdeksankymmentä jälkeläistä ja Bogart on hyvin tuttu nimi sukutauluissa. Ori oli koulutettu Grand Prix tasolle asti, mutta starttasi kuitenkin tason kisoissa vain muutaman kerran. Enemmän ori pääsi kisaamaan hieman matalammissa kisoissa, eli ilmeisesti ratsastajan osaamattomuuden vuoksi ori ei päässyt ikinä täyteen loistoonsa.

ie. Canberralta Bertone peri rotevan runkonsa. Tamma ei ollut kovin ketterä tai notkea, mutta sillä oli mukavat liikkeet ja selässä oli yhtä mukava istua, kuin nojatuolissa. Yleisesti ottaen tamma oli kuitenkin melkoinen hienostelija ja vaati hellää kohtelua. Canberra oli yleistoimiva ratsu ja sen kanssa harrastettiinkin laajasti – koulua, esteitä ja maastoesteitä. Vaikka tamma olikin käsiteltäessä melkoinen snobi, painoi se maastossa niin, että risut ja männynkävyt saivat kyllä väistää alta.

e. Musta kaunotar Terlina nousi suosioon omistajansa Linnea Andersin kanssa kisatessaan. Ratsukon saumaton yhteistyö ja luottamus välittyi sekä yleisölle että tuomarille, taaten aina kärkisijat. Terlina sai vain yhden varsan, Berdellan, sillä Linnea ei ollut kiinnostunut siitostoiminnasta, eikä tuntenut vetoa kasvattaa Bellaakaan itselleen seuraavaksi ratsuksi. Linnean mielestä varsan kasvua joutui odottelemaan liian pitkään, eikä aikaa projektille ollut, kun tallissa oli valmiitakin ratsuja.

ei. Wilbert oli varsinainen Einsteini. Se oppi kaiken sille opetetun todella nopeasti ja muisti oppimansa kokoikänsä. Se oli melko altis loukkaantumisille, vaikka se tarhasikin yksin, se onnistui riehumaan itselleen ties minkälaisia vekkejä. Ori olikin luonteeltaan yksinäistä tyyppiä ja viihtyi hyvin omissa oloissaan. Wilbert ei muista hevosista välittänyt ja olikin aina korvat luimussa muiden tullessa sen lähelle. Ihmisen kanssa rautias ori kuitenkin viihtyi hyvin ja oli aina menossa mukana. Wilbertin leipälaji oli kouluratsastus ja se kisasi Ruotsissa vaihtuvien ratsastajien kanssa vaativia koululuokkia.

ee. Lady Mayor ei ollut mikään kummoinen siitoshevonen. Se jouduttiin aina siementämään useamman kerran ennen kuin jäi tiineeksi, vaikka orin tavara olikin hyväksi todettu. Se kuitenkin varsoi aina ongelmitta ja terveitä rotevia varsoja. Sen jälkikasvulle ominaista, että varsat olivat fiksuja ja käsiteltävissä, mutta hieman epäröiviä, eli tarvitsivat aikuisenakin rauhallisia ja määrätietoisia käsittelijöitä. Lady Mayor teki uransa ratsastuskoulussa aina varsomistensa välillä. Se oli melko terve koko elämänsä, eli kerkesi tekemään pitkän uran. Lady Mayorin lopetussyy olikin lopulta laitumella jalkaan tullut potku, jota ei lähdetty yli 20-vuotiaalla hevosella enää hoitamaan, kun edessä olisi ollut pitkä toipumisaika.
© Veera R.

Päiväkirjamerkinnät

01/2021 - Kirjoittanut edellinen omistaja VRL-00096

Bella kiinnitti sattumoisin huomioni, uutta puoliveristä ei ollut etsinnässä mutta jokin tamman myynti-ilmoituksesa viehätti. Kerrottuani asiasta Jasperille, mies ei ollut kovin innoissaan kuullessaan, että tamma majaili Suomessa parhaillaan, eli jo kuljettamiseen Namibiaan kuluisi isot summat. Päätin kerrankin kuunnella Jasperia, sillä uudelle puoliveriselle ei varsinaisesti ollut tarvetta mutta seuraavien päivien aikana en saanut tammaa mielestäni, jokin siinä vain veti puoleensa kuin magneetti. Lopulta päätin laitta myyjälle viestiä, kysyäkseni onko tamma myyty ja sivumennen (muka) kysymään lisätietoja. Myyjä sanoi, että tamma etsi edelleen kotia ja kertoi samalla lisää Bellan taustoista. Se oli syntynyt Ruotsissa ja kuljetettu Suomeen kahta vuotta aikaisemmin jossa tamman ratsutus oli aloitettu. Myyjän sanoin tammalla oli paljon potentiaalia kouluradoille ja se olisi luonteeltaan juuri passeli, helppo ratsastaa ja käsitellä, josta sai paljon irti pienellä yrittämällä. Ja kivasta suvusta.

Uusien tietojen varjolla juttelin uudelleen Jasperin kanssa ja yritin vakuuttaa miehen siitä, että tamma olisi täydellinen lisä Zonjietiin. Hetken vastahakoisuuden jälkeen sain Jasperilta vastaukseksi jotain mutinaa, jonka keskeltä pystyi erottamaan sanan "Kyllä". Onnekseni Bella oli edelleen kotia vailla, joten oli aika solmia kaupat myyjän kanssa. Aikaa ei ollut tammaa lähteä kokeilemaan Suomeen, joten sovimme tyytyväisyystakuun. Kun kaikki pakolliset toimenpiteet oli saatu suoritettua, oli tamma vihdoinkin matkalla Namibiaan.

Bella saapui Zonjietiin heti uudenvuoden jälkeen, tarkalleen ensimmäinen päivä tammikuuta, yöllä, joka oli kaikille hieman shokki sillä, jokainen taisi nukkua humalaansa pois. Ei siinä muu auttanut kuin kiskoa kengät jalkaan hiprakassa kiroten sitä miksi hevosen piti saapua juuri nyt, luulisi että lentoliikenne olisi ollut kiinni. Saavuttuani tallin pihaan hengästyneenä olin kiitollinen siitä itselleni, että olin laittanut karsinan valmiiksi jo edellisiltana. Ketään muuta en ollut saanut paikalle yrityksistä huolimatta, liian rankka ilta takana, joten valmistauduin yksin ottamaan hevosen vastaan. Mukanani oli kuppi kahvia, jonka toivoin saavani itseni skarpimmaksi.

Värjöttelin tallin pihalla vartin verran, kunnes näin ajovalot tiellä. Väsyneen oloinen kuski astui ulos hevosautosta ja kertoi että matka oli mennyt oikein rattoisasti ilman mitään ongelmia. Kun ovi aukesi, oli vastassa uteliaan oloinen tamma, joka oli heti tutkimassa taskuja tuttavallisesti joista tamman iloksi löytyi porkkana jos toinenkin. Bella suhtautui luontevasti uuteen ympäristöön, se ei vaikuttanut stressaavan, vaikka vaikutti hieman helpottuneelta päästessään karsinaan jossa oli heinäverkko täynnä. Upealta nuorukaiselta se näytti ja tasapainoiselta, jonka hankinta ei varmasti tulisi kaduttamaan jälkikäteen.