Hemgård
© Sharptor
Shetland Pony Stud (Thank you! This is a sim-game
horse!!)
tilaisuus 00.00.00ei vielä tulosta |
tilaisuus 00.00.00ei vielä tulosta |
tilaisuus 00.00.00ei vielä tulosta |
Selma on ollut hurjan mukava uusi tuttavuus siinä mielessä, että se on oppinut äärimmäisen nopeasti, mikä taas toisaalta on huonokin asia. Tamma saapui meille vaihtamaan ammattia laukkaponista valjakkoponiksi ja sen kanssa on ollut todella helppo opetella uudet asiat sekä siitä näkee, että se nauttii huomiosta. Nopean oppimisen vuoksi on myös jouduttu keksimään hieman keinoja pitää poni esimerkiksi karsinassa ja tarhassa sekä hoitopaikalla, koska kahdesta ensimmäisestä poni oppi avaamaan peruslukot itse ja hoitopaikalla se huomasi, kun sopivasti peruuttaa ja heilauttaa päätään, niin kohta onkin vapaa ja voi mennä viipottaa aivan vapaasti.
Hoitaessa Selma on kiltti ja rauhallinen. Sen kanssa on hyvin helppo toimia ja se antaa puhdistaa kaviot sekä varustaa äärimmäisen helposti. Tamma seisoo kaikessa rauhassa paikallaan ja onpa se myös oppinut sen, että kun hoitaminen ja/tai varustaminen on tehty, niin silloin yleensä saa namin ja sitähän se sitten aina odottaakin nykyään joka kerta. Onneksi herkkuämpäri on yleensä helposti saatavilla, eikä Selma niitä mitenkään törkeästi pyydä, vaan lähinnä tönäisee turvallaan tyylillä "noh, missä se nami on?" ja jos sitä ei tule, niin antaa olla.
Ajaessa rautias on todella helppo ja hieno. Joskus olen kuullut ihmisten sanovan, ettei ikinä hanki shettistä, koska ne ovat niin omapäisiä ja hankalia, mutta tämä meidän Selma on aivan toista maata. Ehkä se on se poikkeus sääntöön. Selma viihtyy selvästi kärryt perässään, vaikka vauhtiakaan ei välttämättä olisi hirveästi, joten tamman kanssa voi käydä ihan vain sunnuntaiajelullakin, jos haluaa. Kilpaa ajaessa se kuitenkin vaikuttaa syttyvän todella paljon ja tekee kaiken millilleen oikein.
i. Nose to the Grindstone she, punaruunikko, 106cm |
ii. Tradespeople she, ruunikko, 90cm |
iii. Smart Intern she, musta, 102cm |
iie. Little Taskwork she, hiirakko, 96cm |
||
ie. Financial Aid she, punarautias, 107cm |
iei. Walk of Life she, punarautias, 90cm |
|
iee. Fair Trade she, punarautias, 100cm |
||
e. Secretly Accountant she, punarautias, 87cm |
ei. Secretly Headhunted she, punaruunikko, 95cm |
eii. Extensive Workload she, punaruunikko, 106cm |
eie. Professionally Stable she, punaruunikko, 91cm |
||
ee. Amazing Assistant she, vaaleanrautias, 97cm |
eei. Background Check she, rautias, 102cm |
|
eee. Office's Runner she, hallakko, 87cm |
||
shetlanninponiori
Jälkeläisvarsan
Nimi (s. 00.00.2017), isä/emä Vanhempihepan
Nimi, omistaa Jaska Jokunen shetlanninponiori Jälkeläisvarsan Nimi (s. 00.00.2017), isä/emä Vanhempihepan Nimi, omistaa Jaska Jokunen |
Laukkakilpailut - risueste 4yo 28.01.2018 Nidavellir, maiden 4f D 2 estettä, 9/9, 0 v€ 4yo 05.02.2018 Diminuendo, maiden 1.5f T 1 estettä, 2/7, 1 200 v€ 4yo 10.02.2018 Kinborough Ponies, maiden 4f T 3 estettä, 5/9, 0 v€ 4yo 12.02.2018 Kinborough Ponies, maiden 4f T 3 estettä, 1/6, 2 000 v€ 5yo 15.05.2018 Nidavellir, allowance 5f T 3 estettä, 2/10, 2 400 v€ 5yo 21.05.2018 Kinborough Ponies, allowance 3f D 2 estettä, 4/8, 800 v€ 6yo 08.06.2018 Nidavellir, allowance 5f T 5 estettä, 8/8, 0 v€ 6yo 08.07.2018 Anfarwol Acres, allowance 3f T 2 estettä, 4/8, 800 v€ 6yo 09.07.2018 Nidavellir, allowance 5f T 5 estettä, 6/9, 0 v€ 6yo 20.07.2018 Nidavellir, allowance 5f T 5 estettä, 8/8, 0 v€ 6yo 24.07.2018 Nidavellir, allowance 5f T 5 estettä, 4/5, 800 v€ |
Laukkakilpailut - sileä 4yo 19.12.2017 Ciabacka Racing, maiden 4f D, 12/12, 0 v€ 4yo 21.12.2017 Ciabacka Racing, maiden 5f D, 3/11, 800 v€ 4yo 04.01.2018 Ciabacka Racing, maiden 5f D, 2/7, 1 200 v€ 4yo 05.01.2018 Ciabacka Racing, maiden 2f D, 2/7, 1 200 v€ 4yo 06.01.2018 Ciabacka Racing, maiden 4f D, 3/7, 800 v€ 4yo 08.01.2018 Ciabacka Racing, maiden 2f D, 4/7, 400 v€ 4yo 09.01.2018 Ciabacka Racing, maiden 2f D, 6/6, 0 v€ 4yo 13.01.2018 Juksula, maiden 2f D, 11/13, 0 v€ 4yo 21.01.2018 Juksula, maiden 1f D, 3/9, 400 v€ |
Lorem ipsum...
Ulkoasu © Cery 2018 - Taustakuva © Subtlepattern