Hemgård

Hemgårdin pihapiiri

Hevosemme on eroteltu eri talleihin sukupuolten perusteella. Oritallissa on 25 karsinaa, joiden lisäksi sieltä löytyy myös kaksi pesukarsinaa, hoito-/kengityskarsina sekä satula- ja rehuhuone. Tammatallista löytyy 16 karsinaa, joiden lisäksi hoito-/kengityskarsina ja kaksi pesukarsinaa satula- ja rehuhuoneen lisäksi.

Molempien tallien takaa löytyy hevosten tarhat, joissa hevoset tarhaavat 8-19 ympäri vuoden, mikäli sää sen vain sallii. Osa tarhoista on nurmipohjalla ja osa hiekkapohjalla. Kovillakin pakkasilla hevoset pääsevät ulos ja niille tarjoillaan lämmintä vettä tarhaan, mutta tällöin tarhausaika saattaa olla lyhyempi. Hevosten tarhat ovat malliltaan suorakaiteen mallisia, jolla pyritään mahdollistamaan se, että hevosilla on myös tilaa ottaa laukkaspurtteja tarhoissansa ja näin myös toteuttaa vapaaehtoista liikuntaa. Heinät myös jaetaan tarhoihin sinne tänne, jolloin hevoset liikkuvat myös ruoan perässä.
Orit tarhaavat yksin, mutta tammoilla on mahdollista tarhata myös pareittain tai isommissa laumoissa, jos sopivia pareja/ryhmiä löytyy. Osaan tarhoista pääsee suoraan hevosen karsinasta ja osa joudutaan viemään ulkokautta omaansa.

Ratsastus hoidetaan pihapiirissä joko kentällä tai maneesissa. Molemmat ovat kooltaan 40 x 60 metriä, jolloin niissä mahtuu ratsastamaan niin sileällä, kuin hyppäämään esteitäkin. Pihapiiristä lähtee lisäksi monia eri mittaisia maastoreittejä, joista kaksi on puhtaasti maastoeste käytössä. Muilla reiteillä voi ajaa ja ratsastaa ja niillä treenataankin valjakkohevosiamme ahkerasti. Maastosta löytyy myös pieni järvi/lampi, jonka pohja on erinomainen ja siellä on mahdollista uittaa hevosia.

Tallit

Oritallissa on 25 karsinaa ja tammatallissa 16 karsinaa, joista kaikista löytyy juoma-automaatit ja kääntyvät ruokakupit. Kaikissa niissä on myös muotoillut kalterit, jolloin hevonen saa päänsä käytävän puolelle oven kohdalla olevasta matalemmasta osasta ja ovet ovat liukuovet. Karsinoiden lisäksi talleista löytyy kaksi pesukarsinaa, joissa myös hoitotoimenpiteet voidaan tehdä. Talleista löytyy myös yksi hoito-/kengityskarsina karsinarivistön viimeisenä ennen satulahuoneen vieressä olevia ulko-ovia. Uloskäynnit löytyy tallin päästä ja oikeanpuoleisen rivistön jälkeen ennen rehulaa ja satulahuonetta.

Satulahuoneesta löytyy varusteiden lisäksi myös pieni oleskelutila, jossa on sohvaryhmä ja pieni keittiö jääkaappeineen ja mikroineen, jotta myös tallilla eväiden säilytys ja syöminen on mahdollista. Lisäksi sieltä löytyy tallin wc.

Varustehuoneessa on loogisesti hevosten varusteet sekä hoitotarvikkeet. Jokaisen hevosen varusteet ja harjapakit ovat nimikoitu ja niillä on myös oma nimikoitu paikka, joka helpottaa järjestyksen ylläpitoa ja sitä, että kaikki tallilla käyvät löytävät tietyn hevosen tavarat helposti. Varustehuoneessa on myös yleinen lääkekaappi niin hevosia, kuin ihmisiäkin varten ja sieltä on myös käynti rehu- ja kuivaushuoneeseen.

Rehulan yhteydessä on myös pieni kuivaushuone ja sieltä löytyy kaikki kuivumassa olevat loimet, huovat, suojat ynnämuut ja lisäksi siellä on kaksi teollisuuspesukonetta, joissa hoidetaan edellä mainittujen varusteiden pesu. Kuivaushuoneessa, pesukoneiden vieressä on myös isohko kori, johon voi jättää pestävät huovat ym., jos koneisiin ei mahdu tai muusta syystä koneeseen ei niitä voi suoraan laittaa.

Rehuhuoneesta löytyy sitten rehukärryt ja kaikki käytettävät rehut. Täällä valmistellaan joka päivä rehut samalle iltaa ja seuraavalle aamulle ja oven saa myös lukkoon ihan sen varalta, jos tallista sattuu löytymään Houdini, joka osaa vailla ovet ja väin varmistetaan ettei se pääse ominpäin tyhjentelemään rehulaareja. Heinät säilytetään myös rehulassa ja toki tilallamme on myös erikseen heinälä, jossa pääosa heinistä säilytetään.

Oritallin karsinajärjestys                                                                           Tammatallin karsinajärjestys

Karsinat lueteltu ensin ylärivi ja sitten alarivi oikealta vasemmalle.

1. Mortdecai
2.  Mustasuon shottiruletti
3. Puukkosuukko
4.  Rocky v. Duren
5. Ruttunuttu
6.  San Andrés
7. Tonttu tosijännä
8. Ramathlehi
9. Quinncroft Impresario
10. Räiskyvän Puistokemisti
11.
12.
13.
14. Alveston Folke
15. Cookie Dough
16. Quick Creepy
1. Actinium
2.  Deamonous Story
3. Demigod
4.  Phosphorus PB
5. Vintage Etiquette
6. Antonella
7. Secret Secretary
8. Sirius Emerald
9. Karnataka

Ulkoasu © Cery 2018 - Taustakuva © Subtlepattern