Cookie Dough I- virtuaalihevonen

KTK-ii

© Stutteri Stjernen (Thank you! This is a sim-game horse!!)

Cogi rakastaa vettä sekä lunta ja sateella, oli se sitten lunta tai vettä, voi poni olla hankala saada sisälle, koska se jäisi paljon mieluummin piehtaroimaan lätäkköihin tai hankeen, kuin lähtisi sisälle. Kun sää on sellainen, että muut menevät katokseen suojaan, Cogi seisoo taivasalla ja nauttii. Sinänsä positiivista, että poni tykkää vedestä, koska ikinä sitä ei ole ollut vaikea saada pesupaikalle tai saada pysymään paikallaan, kun pestään pihalla letkulla.
Tosin ruunihallakko nyt muutenkin rakastaa kaikkea ja kaikkia. Ikinä ei voi myöskään saada liikaa rapsutuksia tai huomiota, joten sitä nyt ehkä välillä haetaan kyseenalaisinkin keinoin. Cogi on kuitenkin aamu-uninen, joten aamulla on turha edes kuvitella treenata tai tehdä muutakaan, kuin syödä aamupala ja painua jatkamaan unia, oli se sitten ulos tarhaan tai karsinaan.

Kun hoidat Cogia, laita se kiinni tai sulje karsinan ovi aina, kun menet karsinaan tai lähdet hakemaan jotain. Jos poni on irti karsinassa ja sillä on pienikään mahdollisuus karata, niin kohta näet, kun ruunihallakko rallattelee pitkin tallikäytävää tai pahimmassa tapauksessa pitkin tallipihaa. Kauas se ei onneksi lähde, vaan suuntaa yleensä tammojen luo, varsinkin kiimakautena ja nimenomaan tästä syystä pitää pitää huoli, että Cogilla ei ole mahdollista lähteä omille teilleen. Me EMME halua yllätysvarsoja…

Cogi on aika herkkänahkainen, joten sitä ei kovin ronskin ottein kannata harjata. Muuten saattaa karsinassa kaverina olla vähän äksy poni. Jos harjaat liian lujaa, ensimmäisenä menee korvat luimuun ja jos sekään ei ole tarpeeksi varoitusta, niin poni näykkäisee ilmaa ja tällä kertoo, että nyt on liian kovat otteet. Kaviot saa puhdistettua suhteellisen hyvin, mutta ei orilla ole kiinnostusta pitää jalkoja ylhäällä maailman tappiin asti, joten olethan liikkeissäsi kuitenkin ripeä.
Varustaessa ruunihallakko on yllättävää kyllä kiltti ja antaa varusteet laittaa tosi helposti päällensä.

Ajaessa Cogi on vauhdikas, mutta kuitenkin hallittavissa, kunhan kyseessä ei ole aamu. Parhaimmillaan ori on ehdottomasti iltapäivällä, kun on rauhassa saanut heräillä tähän päivään ja syödäkin kunnolla ennen, kuin lähdetään töihin. Valjakkoajon osa-alueista ruunihallakko pärjää parhaiten ehkä kestävyyskokeella, vaikka ei se huono muissakaan ole. Tarkkuus ei vaan ponin vahvimpia lajeja ole ja mieluiten se menee pitempään tasaista vauhtia, kuin kikkailee esteiden ympärillä.

Sukutaulu ja jälkeläiset

Kilpailukalenteri

Näyttelyt
30.11.2023 - Tiikeriluola -Luokka 6. Shetlanninponiorit - II-palkinto (VSY rotunäyttely)

Laukkakilpailut kisattu nimellä Cookie Dough

Päiväkirja

Kakaralauma tallilla (Pk-merkintä, kirj. Lauri (om,) - 430 sanaa)

Olin sopinut Jaanan kanssa, että tulisin sisarusteni lasten kanssa tapaninpäivänä tallille ja kakarat pääsisivät kärryjen kyytiin ja Nelli Nellan selkään, kun kerta oli ratsastanut jo muutaman vuoden. Minä itse olin halunnut ottaa Cogin ajettavakseni, koska sen kanssa olin ennenkin käynyt ajamassa ja tiesin suunnilleen, miten oripoika toimii.

Tallipihaan saavuttaessa oli muut ilmeisesti tallissa, joten suunnattiin kakaralauman kanssa sisälle ja jakauduttiin pareihin. Veljenpoikani Veeti halusi näköjään setänsä kanssa lähteä retkelle, joten lupasin vielä pojalle, että saisi vielä ohjastaakin Cogia, kunhan päästäisiin alkuun. Eihän sillä tenavalla osaamista tai voimia olisi ajaa kunnolla, mutta eipä ori nyt mikään aivan mahdoton ole ajaa.

Harjattiin Veetin kanssa Cogia kaikessa rauhassa ja mietin, että jotain unohtui ja aika pian sainkin muistutuksen, että mikä se jokin oli… Ruunihallakko poni nimittäin tajusi olevansa irti JA karsinan ovikin oli auki, eikä edessä ketään ja sinnehän se käytävälle vilahti ja lapsiahan se tietysti nauratti.
Onneksi tallin ovet olivat pakkasten takia kiinni, joten sain oripojan ongelmitta kiinni ja talutin sen takaisin karsinaan.
”Samperin elukka”, manasin itsekseni tai niin luulin. Nimittäin kohta kuuli vierestä kirkas lapsen ääni, joka papukaijan lailla toisti manaukseni.
”Voi pir…telö! Et sinä, Veeti, saa noin sanoa”, tokaisin pojalle, joka vain virnisti vastaukseksi. Jatkettiin pojan kanssa ponin harjaamista ja tällää kertaa poni oli kiinni ja karsinan ovikin melkein kiinni.

Kun poni oli harjattu, kerroin Veetille, että nyt pitää mennä ulos ja laitetaan Cogille vaunut perään. Niin tehtiin. Cogi on onneksi suhteellisen helppo varustaa ja saada kärryt perään, joten oltiin nopeasti valmiita. Sitten vain odoteltiinkin muita.
Pian muutkin tulivat ulos ja saivat poninsa kuntoon, joten päästiin lähtemään.

Metsässä oli rauhallista ja onneksi olin edellisen lumisateen jälkeen käynyt auraamassa meille pienen lenkin, jotta päästiin vaivatta kulkemaan ja Jaanakin pysyi jalkaisin perässä. Ennen ravipätkää kysäisin Veetiltä halusiko hän tosiaan ajaa ponilla ja totta kai poika vastasi myöntävästi, joten ojensin ohjat lapsen käsiin. Itse toki olin valppaana ja pidin kädet pojan ympärillä, mutten kuitenkaan ohjissa kiinni, mutta olisi kuitenkin mahdollisuus tarttua ohjaksiin, jos jotain sattuisi.

Cogi askelsi tasaisen varmasti lumisten puiden lomassa ja vaihdettiin kohta taas ohjastajaa, kun oli tarkoitus ravatakin jonkun verran retken aikana. Kannustin ponin raviin ja jostain syystä se oli hurjan hauskaa vieressäni istuvan nassikan mielestä, joka kikatteli isoon ääneen. Muualtakin kuului innostuneita ääniä ja hymähdin. Tämähän meni kivasti!

Kaikki kiva kuitenkin päättyy aikanaan ja saavuttiin puolen tunnin lenkin jälkeen takaisin pihaan. Irrottelin Cogin kärryistä ja talutin sen Veetin kanssa yhteistuumin sisälle. Karsinassa heitin orille heinäkasan turvan eteen ja annoin Veetin harjata ponia itsekseen. Ori kuitenkin luimisteli, joten ohjeistin poikaa harjaamaan hellemmin, koska Cogi ei selvästikään tykännyt tenavan kovista otteista. Kun harjaus keveni, keskittyi ponikin syömään heiniä korvat tyytyväisesti lurpattaen.