Pyökkipolku

| Virallinen nimi | Mezhegel "Mese" | Rotu | Mongolianhevonen |
| Sukupuoli | Ori | Syntymäpäivä | 15.05.2022 |
| Väri, säkäkorkeus | Ruunivoikonhallakonkirjava (AA / Ee / nCr / Dd / TOTO), 143cm | Rekisterinumero | VH22-299-0001 / PKK4872 |
| Koulutustaso | 5-käyntinen | Painotuslaji | Askellajiratsastus |
| Kasvattaja | Veera R. (VRL-10735) | Omistaja | Veera R. (VRL-10735) |
Mesen isä Kali oli hieman sellainen hutiostos - ihan kun ei suurin osa meidän tallin hevosista olisi.. Mongolianhevonen ei kuitenkaan Suomen maaperällä kovin yleinen ole ja jalostusmateriaalikin on hieman vähissä. Ori ei ihan nuori ollut enää meille tullessaan ja vuosia alkoi orilla jo kertymään mittariin meidänkin tontillamme. Kun pikku-Kaleja alettiin sitten tosissaan suunnittelemaan, otin samantien yhteyttä orin kasvattajaan Tsingis Derbyyn. Onnekseni heiltä löytyi Kalin kanssa eri sukuinen tamma, joka tuli meille liisaukseen varsantekovaiheen ajaksi asumaan. Mesen emä Cag-Kegerin lapsenhoitotaidot eivät olleet huippupäästä, joten tamma ja varsa tarvitsivat melko paljon tukea yhteisen aikansa aikana. Mese tuntui oikeastaan huokaisevan helpotuksesta, kun tuo "äksytäti" lähti kohti omaa kotiaan.
| i. Saqhal Qaltar mong, 140cm, vkkhrkkokrj |
ii. Chyraa-Khoor mong, 139cm, rnvkkhkko |
iii. Quva-Qaligün mong, 135 cm, rnvkkhkko |
| iie. Qaltar mong, 139cm, rt |
||
| ie. San-Maral mong, 141cm, vkkrj |
iei. Chyral mong, 145cm, rt |
|
| iee. Cag-Gyy mong, 140cm, vkkrj |
||
| e. Cag-Keger mong, 145cm, rnkrj |
ei. San-Khoor mong, 141cm, rtkrj |
eii. tuntematon mong, 139cm, mkrj |
| eie. tuntematon mong, 142cm, rt |
||
| ee. Ana-Khulan mong, 143cm, rnhkkotkrj |
eei. tuntematon mong, 144cm, hkkokrj |
|
| eee. tuntematon mong, 141cm, rn |
Kuuliaisuus ja luonne 2325.34 p.
Askellajien näyttävyys 2293.94 p.
30.04.2024 Ljóma ARJ-Cup 3-käynti 5/27
31.05.2024 Ljóma ARJ-Cup 4-käynti 2/26