Kosto kiersi nuorempana useita koteja, sillä kukapa nyt ei haaveilisi upeasta friisiläisestä kilpailuissa kouluratsuna. Jokainen ostajaehdokas joutui kuitenkin pettymään, sillä kerta toisensa jälkeen ammattilaisista ratsuttajista ja valmentajista huolimatta hevonen ei syttynyt kouluratsun urasta niin, kuin omistajat olisivat toivoneet. Veri veti enemmän esteille, vaikkakaan kapasiteetti ei tietenkään ollut mitään kansainvälistä tasoa. Kohtalainen kouluratsu ja intohimoinen esteiden hyppääjä myytiin lopulta Suomeen kokeilemaan onneaan. Suomessa se päätyi satakuntalaiselle myyntivälitystallille, jossa se oli ensiksi karanteenissa ja sen jälkeen muutaman viikon ratsastettavana, ennen kuin siitä laadittiin myynti-ilmoitus. Myynti-ilmoituksessa sitä kehuttiin erityisen sopivaksi ratsastuskouluun ratsastettavuutensa puolesta, vaikka olikin ori. Koska kukaan ei kiinnostunut siitä orina, eikä edes jalostukseen kiinnostunut kukaan sitä ottamaan, päädyttiin se ruunaamaan. Veera huomasi harmikseen liian myöhään Koston myynti-ilmoituksen ja ori oli keretty ruunaamaan. Hetken talliporukalla asiaa jouduttiin miettimään, että tarvitaanko talliin lisää ruunia, mutta kyllähän nyt ruuna menee ihan missä vain raossa joukossa mukana.
Ratsuna Kosto on sen tyyppinen, että tekisi mieluusti sitä mitä sen sattuisi juuri silloin huvittamaan. Ratsastajalta vaatii siis pitkää pinnaa ja napakkuutta, jotta saadaan homma onnistumaan hyvässä yhteishengessä. Harvemmin hommaa on tarvinnut huonossa yhteishengessä laittaa toimimaan, joten ihan mahdoton ruuna ei ole. Vauhtia ja menohaluja tältä kaverilta löytyy erityisesti esteille enemmänkin, jolloin on tärkeää pitää ratsu kuulolla jarrujen ylläpitämiseksi. Kosto ei ihan siis tätiratsusta mene reippautensa vuoksi, mutta muuten melkein kuvailisin sitä semmoiseksi paremmaksi tätiratsuksi – ei täydellinen, mutta ei huonoimmasta päästäkään.
Koston lempinimestä jotkut saavat joskus kuvitelman, että ruuna olisi jotenkin kostonhaluinen tai liero tapaus, mutta sitä se ei ole, jos nyt ei oteta huomioon ratsastettaessa joskus käytäviä neuvotteluita. Hoidettaessa Kosto on lempeä ja hyvin erilainen, kuin ratsastaessa. Se tulee toimeen jokaisen kanssa ja on liikkeiltään ylvään rauhallinen. Koston käytös ei kuulemma juurikaan ruunauksen jälkeen ollut muuttunut, vaan se oli jo orina yhtä rauhallinen muiden hevosten lähettyvillä.
Kosto tarhaa vain muiden ruunien kanssa, sillä orien kanssa se alkaa joskus tarhassa leikkimään turhan kova otteisesti ja tammoja se yrittää yhä alkaa astumaan pidempään yhdessä tarhatessaan, jolloin se meinaa saada välillä niiltäkin kaviosta. Kosto ei ole pahan suopa, mutta kova leikkimään ja viettelysten vietävissä tilaisuuden tullen – muuten varmasti uskallettaisiin tarhatakin muiden kanssa, sillä muutoin käsiteltäessä ei ole väliä kuka sen lähelle tulee. Ruunakaverit tasaavat sen olemusta tarhassa, jolloin Kosto pystyy ottamaan myös rauhassa.
Matkakumppanina ruuna on mukava. Lastautuu helposti, matkustaa yksin tai yhdessä ja käyttäytyy siivosti kisapaikoilla. Vieraissa paikoissa Kostosta vesi on pahan makuista ja sille kelpaakin kilpasuorituksen jälkeen vain melassivesi, vaikka se puhdas vesikin olisi kotoa kanisterilla tuotu. Opittu tapa ehkä ennemminkin..
i. Adair de Windt asuu Ala-Saksin osavaltiossa majaansa pitävällä valjakkotallilla, missä se kilpailee lähinnä vaativan ja vaikean tason koulu- ja tarkkuuskokeissa sekä paikallisessa näytösajossa. Saksalainen Matteo Melle kilpaili aiemmin puoliverivaljakoilla, mutta ostettuaan ensimmäisen friisiläisensä vuonna 2003 hän mieltyi rodun hillittyyn luonteeseen niin, että siirtyi täysin naapurirodun leiriin. 167-senttinen Adair on iso ja komea, kesäpäivinä melkein suklaanruskea musta, ja osoittaa valjaissa niin erityistä herkkyyttä, että vakuuttaa niin valjakko- kuin ratsupuolenkin katsojat kyvyistään. Mellen mukaan Adair on itse asiassa koko porukan aivot, jos on valjastettu useamman hevosen valjakkoon. Varsoja orilla on yhteensä seitsemän, ja ne ovat pääasiassa olleet isokokoisia ja nöyräluonteisia.
ii. Admiraal, 165-senttinen ori, syntyi valjakkotallilla Dijonissa, Ranskassa. Se tuli hyvin jykevistä ajopainotteisista vanhemmista, ja tyypillisen tyylikkään puistoajokin sijaan orissa tunti melkein kiteytyvän jotakin kadonnutta friisiläisten menneestä työhevoshistoriasta. Kovin kummoisesta hevosesta ei sinänsä ollut kyse, mutta Admiraal oli herkkä ja hyvätapainen, joten omistaja ei nähnyt tarpeelliseksi ruunata oria lainkaan. Kaikki sen neljä varsaa ovat olleet massavia ja isänsä tapaan kuuliaisia hevosia, joista on moneen lajiin.
iii. Adelrik oli 166-senttinen friisiläisori Alankomaista. Se esiintyi edukseen erityisesti laajemmin valjakkoajossa, sillä friisiläisten omaan hollantilaiseen näyttävään ajotyyliin sen rakenne oli hieman turhan tuhti. Sillä oli kuitenkin hyvä tyyli kantaa itseään kaikilla neljällä jalalla, ja siitä oli myös kouluratsuksi.
iie. Jilleske ostettiin Ranskaan siitostammaksi suoraan Friisinmaalta Alankomaista. Se oli rotuisekseen yllättävän leppoisa, melkein jopa laiska tapaus. Sen suvusta löytyy hyviä koulu- ja valjakkohevosia, mutta tamma itse oli melko mitäänsanomaton kummassakin lajissa. Sillä oli kuitenkin hyvä rakenne, eikä merkkiäkään löysäjänteisyydestä tai huonosta selästä, joten se sai elinikänään viisi varsaa - kaikki hieman säpäkämmistä oreista.
ie. Daffodil on 158-senttinen saksalainen näytösratsu. Se on jo eläkkeellä rientojen varsinaisesta toiminnasta, mutta yhä monien keskiaikatapahtumien tuttu kasvo Pohjois-Saksassa ja Tanskassa. Se aloitti uransa hollantilaisena yleishevosena, mutta bongattiin stunttiratsastaja Jenna Heineckenin tiimiin kuusivuotiaana harrastetason kenttäkilpailuista sen hyvän tasapainon takia. Kummallakin Daffodilin varsoista - jotka ovat nelivuotiaana synnyintallilla varsottu Adair De Windt, sekä myöhemmin syntynyt Narcisse - on hyvät, loivat lavat ja tasapainoinen ryhti.
iei. Mystere oli kouluratsuksi Belgiassa kasvatettu 162 senttiä korkea ori, jolla oli kaikki ne ominaisuudet, joiden vuoksi friisiläisiä halutaan - pitkä, kaareva kaula, pitkät kiharajouhet ja pitkät koivet. Sen menestys kouluratsuna perustui pitkälti juuri jälkimmäisenä mainittuihin, ja tuomarit arvostivat orin notkeita liikkeitä. Se astui friisiläistammoja erityisesti Keski-Euroopassa, ja on isä jopa yhteensä kymmenelle harrastehevoselle.
iee. Djoekelien oli tamma, jonka ei pitänyt säilyä hengissä: se oli kaksosparin hintelämpi, lyhytkoipisempi sisarus. Diekelien ja Djoekelien olivat kuitenkin sen verran hyvästä erisukuisesta yhdistelmästä, ettei kasvattajalla ollut sydäntä sen vertaa kuin liikeintressejäkään jättää otusparkaa huonolle hoivalle. Siitä kasvoi terve yleishevonen kevyelle käytölle. Sisar oli korkeampi, mutta jopa Djoeke ylsi 157-senttiseksi, ja Windtin talleilla se jatkoi kasvatustyötä neljän varsan verran.
e. Smits Wendy on lupaava, pienikokoinen ja nuori kouluratsu Alankomaista. Se on kilpaillut Vaativan B-tason luokissa ja varsonut nyt kahdesti. Smits Friesians toimii Overijsselin maakunnassa Saksan rajalla, mikä tekee siitä helpon hevosten viejän Eurooppaan, ja kumpikin Wendyn varsoista aloitt ratsutaipaleensa Saksassa. Wendy on omankin emänsä varsoista ensimmäinen, joka jäi kotiin, mutta syitä ei tarvitse kauaa etsiä: Se on kaunis ja kiiltävänmusta, ja friisiläiseksi yllättävän kompakti ja hyväselkäinen. Taipumusta perinnölliseen sydänvikaan tai muihin terveysongelmiin ei ole. Smitsin jalostustavoitteet - terveys ennen näyttävyyttä - ruumiillistuvat pikkutammassa hyvin. 153-senttinen säkä on täysin sopiva mitta hevoselle, jonka hyvät liikkeet tulevat todellisesta suorituskyvystä.
ei. Salazar II oli isänsä viimeiseksi jäänyt orijälkeläinen, ja sen syntymä oli iloinen yllätys emän omistajalle. Ori jäi isäänsä pienemmäksi, mutta oli sitäkin lennokkaampi ja energisempi sekä valjaissa että satulan alla, eikä siltä löydetty edes isänsä uran päättänyttä sydänvikaa. Salazar II astui tammoja kotonaan Alankomaiden Limburgissa, mutta sai pakasteena varsoja jopa Yhdysvalloissa, missä sen lennokkuus sopi askellajipiirien friisiläisharrastajille. Ori lopetettiin vanhuudenvaivoihin vasta muutama vuosi sitten.
eii. Salazar niitti mainetta valjakkohevosena ympäri Benelux-maita. Sitä kehuttiin yhdistetyn valjakon piireissä "puoliverimaiseksi" luonteeltaan ja kestävyydeltään yhtä vilpittömästi, kuin friisiläiskasvattajien keskuudessa sitä ylistettiin "ringsteken"-ajohevosen tyyppiesimerkiksi. Kaiketi orilla oli vain niin vaikuttava olemus. Friisiläishevosten perinnöllinen sydänvika päätti orin uran ja elon valitettavasti jo kymmenvuotiaana. Se ehti jättää neljä varsaa.
eie. Jerta oli pienikokoinen belgialainen friisiläistamma, jonka ratsutti omaan käyttöönsä kenttäratsastaja Ruben Gillet. Pikimustan 154-senttisen Jertan oli tarkoitus olla lähinnä harrasteprojekti, mutta tamma yllätti koko Gilletien talliväen kuulaisella ja työteliäällä luonteellaan. Pelko viileästä ja välinpitämättömästä pihakoristeesta oli turha, joten tammasta hankittiin vielä yksi varsakin.
ee. Wioleta lukeutuu Smits Friesiansin myöhemmän polven kantatammoihin. Se syntyi gelderlandilaisella koulutallilla, ja jouti myyntiin, kun tila siityi friisiläisistä täysipainoisesti puoliverikasvatukseen. Huolenpito suvun ratsumallisesta rakenteesta näkyy kuitenkin selvästi, ja Wioleta toi Smitsille paljon kaivattua hyvää lannerankaa ja takaosan voimaa, joka friisiläisiltä monesti uupuu. Wioletan varsoista yhteensä neljä on myyty ulkomaille, kaksi on jäänyt kotiin jatkamaan jalostustyötä. Itse tamma viettää jo eläkevuosiaan.
eei. Lambrecht oli Curaçaosta miehensä kanssa Alankomaihin muuttaneen Maria Rigaud-Ruurlon ensimmäinen friisiläishevonen. 159-senttinen ori ostettiin kolmivuotiaana Achterhoekista Rigaud-Ruurlojen gelderland-ruuna Hermanin kaveriksi, ja osoittautui jopa sitä kokoamiskykyisemmäksi kouluradoilla. Siitoshevosta Lambrechtista ei koskaan tullut, mutta se jätti kotiin kaksi varsaa kilpailijapariskunnan friisiläistammasta.
eee. Waiola tamma, josta piti tulla valjakkohevonen, mutta sillä ei ollut liitokavioita, joilla hollantilaisissa friisiläisluokissa olisi pärjännyt. 155-senttisenä se oli myös pienemmänpuoleinen, mikä ennestään teki siitä mitäänsanomattoman ajopelin. Kouluratsastaja Maria Rigaud näki kuitenkin potentiaalia, ja uudelleenkoulutti tamman ratsuksi kahdeksanvuotiaasta. Se sai kaksi varsaa kilpaeläkkeelle jäätyään.
© Jii
