Pyökkipolku


| Virallinen nimi | Tihkutuutu, "Ihku" | Rotu | Suomenpienhevonen |
| Sukupuoli | Tamma | Syntymäpäivä | 09.11.2018, 10-vuotias |
| Väri, säkäkorkeus | Rautias, 139cm | Rekisterinumero | VH18-018-2255 |
| Koulutustaso | HeB, 100cm, vaativa | Painotuslaji | Yleispainotus |
| Kasvattaja | Vuorna (VRL-11284) | Omistaja | Veera R. (VRL-10735) |
Emänsä tavoin aika vaatimattoman näköinen Tihkutuutu eli Ihku on perin tammamaisella sielunmaisemalla paiskattu poni. Tamman mielialat vaihtelevat kuin pörssikurssit ja ennalta on ihan mahdotonta tietää, millä fiiliksellä Ihku kulloinkin sattuu olemaan. Päivän kulku selkeytyy oikeastaan ihan vaan kokeilemalla; jos Ihku tulee tarhasta korvat hörössä ja silmät tuikkien, voi huokaista helpotuksesta. Jos vastassa taas on tarhan perimmäisimpään nurkkaukseen linnoittautunut ja siellä tiukasti pysyttelevä möllikkä, kannattaa vähintäänkin asennoitua kovaan taistoon. Huonoina päivinä Ihku saattaa aloittaa kiukuttelun jo lyömällä jarrut pohjaan tarhan portilla. Tiukka komennus saa sen yleensä toki jatkamaan hidasta lyllerrystään, mutta tässä vaiheessa onkin sitten jo aika selvää, että hoitajan hermoja tullaan koittelemaan vielä monen monituista kertaa. Laumassa ja muiden hevosten kanssa Ihku on aika alistuvaa sorttia ja se tuleekin yleensä kaikkien kanssa hyvin toimeen. Kovin pomottavia persoonia ei toki tamman kanssa voi tarhata, sillä Ihku stressaantuu liiasta komentelusta.
Vaikka tamman arjen oikutteluista voisi päätellä muuta, työntekoon valjastettuna Ihku osaa yleensä yllättää positiivisesti. Kärryjen edessä se suhtautuu tehtäviinsä vakavuudella, jota siltä ei välttämättä maasta käsin aina odottaisi. Ajossa tamma on tarkka ja kuuliainen, mutta silläkin saralla päivän mieliala näkyy toisinaan tekemisessä. Hyvinä päivinä Ihku etenee reippaasti, kuuntelee pieniäkin apuja ja pujottelee tarkasti portilta toiselle kuin olisi tehnyt tehtävää koko ikänsä. Huonompina päivinä vauhtia kyllä löytyy, mutta yhteistyöhalukkuus saattaa olla hetkellisesti hukassa ja kuski saa muistutella tammalle useammankin kerran, mitä oltiin tekemässä. Varsinaisesti hankalahankala Ihku ei kuitenkaan ole, vaan sen protestit näkyvät lähinnä pysähtelynä, huokailuna ja yleisenä vastahakoisuutena. Kun tamma saadaan keskittymään työhönsä, sillä on kuitenkin erinomainen työmoraali ja halu suorittaa tehtävät huolellisesti loppuun asti.
Kouluratsuna Ihku on herkkä ja melko vaativa tapaus, jonka kanssa ratsastaja joutuu jatkuvasti neuvottelemaan yhteistyön ehdoista. Tamma huomaa nopeasti epätarkat avut ja käyttää ne armotta edukseen, mutta johdonmukaisen ratsastajan kanssa se palkitsee pehmeällä tuntumalla, miellyttävillä askellajeilla ja näyttävällä ilmaisulla. Esteratsastuksessa tamma suhtautuu hyppäämiseen hieman samalla tavalla kuin kaikkeen muuhunkin elämässään: joskus maailma on täynnä mahdollisuuksia ja joskus jokainen este vaikuttaa henkilökohtaiselta loukkaukselta. Hyvinä päivinä Ihku hyppää rohkeasti ja ketterästi, etsii itse paikkaa esteille ja tuntuu nauttivan tehtävästä. Huonompina päivinä jokaisen esteen olemassaolo on syytä perustella sille erikseen. Pohjimmiltaan kyse on kuitenkin varsin osaavasta ja monipuolisesta ponista, jonka kanssa parhaisiin tuloksiin pääsee huumorintajulla, kärsivällisyydellä ja ripauksella neuvottelutaitoa. Ihkun kanssa elämä ei käy tylsäksi, mutta juuri sen vuoksi siihen onkin niin helppo ihastua.
© eka kappale kasvattaja, loput omistaja
| i. Korpimoinen KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, VVJ-II, SLA-I sph, 140cm, prt |
ii. Kopee sph, 144cm, prn |
iii. Kapteeni Hankihöpö sph, 142cm, prn |
| iie. Pajupiika sph, 149cm, vkko |
||
| ie. Sulonen sph, 140cm, prt |
iei. Sulosetä sph, 142cm, prt |
|
| iee. Pusunen sph, 139cm, prt |
||
| e. Tuulentuutima KTK-III sph, 138cm, rt |
ei. Tuittulan Jousimies sph, 145cm, vprt |
eii. OK Inko sh, 153cm, vprt |
| eie. Uhlan Helyhippa sh, 140cm, vprt |
||
| ee. Tuulentomu sph, 135cm, rt |
eei. Tomutossu sph, 142cm, rt |
|
| eee. Tuima sph, 138cm, rt |
Kuuliaisuus ja luonne 684.93 p.
Rohkeus 666.85 p.
Hyppykapasiteetti 662.4 p.
|
46 KRJ sijoitusta
7.3.2019 KRJ Hornanhovi Helppo B - 4/30 |
22.3.2019 KRJ Hornanhovi Helppo B - 4/30 |
|
45 VVJ sijoitusta
25.12.2018 VVJ Breandan Noviisi - 1/53 |
4.1.2019 VVJ Heroic Team Vaativa - 3/28 |