Kotipihan Lumessakahlaaja

Tämä on virtuaalihevonen | VH24-018-0330
KEV-II, SV-II

Suomenhevonen, ori
156cm, rautias
Syntynyt 08.09.2023, Suomi, 3v

Kenttäpainotteinen, CIC1
Omistaja Jaana K., VRL-03669
Kasvattaja Jaana K., Hemgård

Luonnekuvaus

Kallen kanssa työskentely vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä, mutta kun orin luottamuksen ansaitsee, saa siitä luotettavan kumppanin lajiin, kuin lajiin. Yleisesti ottaen ori on rohkea ja kilpailuhenkinen ori, mutta hevosen hapannaamaisuus saattaa olla jollekin ominaisuus, jonka takia sen kanssa ei halua toimia. Meille Kalle on kuitenkin kaikesta huolimatta rakas ja tärkeä, kuten kaikki muutkin hevosemme.

Maasta käsin käsitellessä Kalle tarvitsee hyvin mustavalkoiset säännöt ja päättäväisyyttä, koska sillä on tapana testailla rajojansa ja jos se huomaa, että jostain toiminnasta seuraa töistä luistaminen, nii se varmasti sitä käytöstä myös toistaa. Arka ei siis ihmisen parane olla, kun Kallen kanssa toimii.
Kalle on myös hyvin itsepäinen ori, joka varmasti kyseenalaistaa kaiken ja kokeilee, onko esimerkiksi karsinasta pakko poistua. Kun se huomaa, että ihminen ei luovuta, niin kyllä se sitten liikkeelle lähtee ja seuraa hoitajaansa ihan nätisti.
Noin muuten ori on harjatessa ihan okei, mutta kutiaa esimerkiksi mahan alta hurjasti, joten ethän hipsuttele, vaan harjaat kunnon otteilla. Jos harjaus on Kallen mielestä kutittelua, yleisin reaktio on pään heittely ja etujalkojen nostelu siltä puolelta, missä ihminen on. Puremisia tai potkuja ei tarvitse kuitenkaan rautiaan kanssa pelätä.

Varustaminen onnistuu ihan hyvin, kunhan toimii päättäväisesti ja ei luovuta. Satulan sille saa helpoiten selkään, kun sen laittaa kiinni, koska muuten orilla on tapana käännellä takamusta karsinan ovelle, jos sen karsinassa varustaa. Vyötä kiristäessä kannatta myös varautua pullisteluun, joten muistathan tarkistaa vyön ennen selkään nousua sekä alkuverryttelyn jälkeen.
Suitsimisen suhteen Kalle kyllä pistää hanttiin ja nostelee päätään niin ylös, ettei ihmisellä ole mitään jakoja saada sille suitsia päähän. Suuttuminen on kuitenkin turhaa, vaan ennemmin seiso paikallasi reagoimatta orin pelleilyyn sen enempää ja vain pidä kättäsi sen poskella. Kyllä se pää sieltä kohta laskeutuu, mutta aikaa on tietysti hyvä varata rautiaan varustamiseen.

Uusia ihmisiä Kalle testaa ratsastaessa, mutta ei tee mitään vaarallista, vaan lähinnä jumittaa ja jos ratsastusalueella on muitakin hevosia, niin yrittää mielellään oikoa niin, että pääsisi toisen hevosen lähelle. Oikeastihan ori ei millään tasolla ole kavereista riippuvainen, vaan sen kanssa voi ratsastaa yksinkin, ilman muita hevosia. Kun ratsastaja osoittaa sille, että kumpi määrää (ja toivottavasti se lopputulos on, että ihminen), niin Kalle kyllä tekee kaikki pyydetyt asiat kiltisti ja kyselemättä.
Kallella on rytmikkäät ja reippaat sekä askeleet ovat matkaa voittavat. Reipas tempo ja hyvä eteenpäinpyrkimys tekevätkin Kallesta varsin miellyttävän ratsastaa, mutta parhaimmillaan se on ehdottomasti esteillä. Rautiaalla on hyvä hyppytekniikka ja esteillä se keskittyy täydellisesti hyppäämiseen, eikä ratsastajan testaamiseen.
Maastossa ori on rohkea ja varmajalkainen, mutta vaatii kuitenkin ratsastajan, joka uskaltaa hallita välillä turhankin reipasta hevosta.

Suku

isä
Räiskyvän Puistokemisti
sh., rautias, 158cm
SV-II, KEV-II, KTK-III
ii. Pikkuilkiö
sph., rautias, 141cm
KTK-II, KERJ-II
iii. Routaruusun Lucifer
Ch, KTK-II, SLA-I
iie. Riikinnevan Hämäränhenki
VIR MVA Ch, KTK-II, KERJ-II
ie. Väjen Kulttirunoja
sh., rautias, 162cm
KTK-III, KERJ-II
iei. Vaalaman Silvanus
SV-III, KEV-II, KTK-II
iee. Karhurunoja
SV-II, KEV-II, KTK-III
emä
Lumihurmos 
sh., tummanrautias, 150cm
Ch, KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, MEJ-I, EV-II, KEV-I, KV-I, SV-II
ei. Helmiahon Hurmahenki
sh., voikko, 152cm
Ch, KTK-III, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, YLA1, SLA-I,
EV-II, KEV-I, KV-II, SV-I
eii. Lupsakan Hurmanharmi
SV-I, KTK-III
eie. Hattuvaaran Elvi
SV-III, EV-II, KTK-III
ee. Routaruusun Lumihelmi
sph., tummanrautias, 148cm
VIR MVA Ch, KTK-II, ERJ-I, KERJ-I, KRJ-I, YLA1, SLA-I, EV-I, KEV-I, KV-II, SV-I
eei. Sotamaalauksen Anarkisti
Ch, KV-II,, EV-II, SV-II, KEV-I, KTK-II, KRJ-I,
KERJ-I, YLA1, ERJ-I, SLA-I
eee. Helmiahon Lumimuru
KTK-III, EV-II, SV-II, 4* Prospect

Jälkeläiset

Ei jälkeläisiä

Kilpailutulokset

Kenttävarsojen laatuarvostelu 28.02.2025 KEV-II (6+15,5+5+5+4+4=39,5p).
Suomenhevosvarsojen varsa-arviointi 20.03.2025 SV-II (6,8+7+3+5,5+7,7+7=37p).

Porrastetut kilpailut

Kenttäratsastusjaos (KERJ)


Taso:

4 / 4

Kokonaispisteet:

1836.48

Ominaisuuspisteet

nopeus:

446.86

kestävyys:

468.21

hyppykapasiteetti:

460.2

rohkeus:

461.21

Päiväkirja

00.00.0000, estevalmennus - valmentaja: Valkku Valmentaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.