Aramore

Baroques

Major Ingrato

KV-II

“Grato”

Andalusianhevonen, ori
162cm, punaruunikko

Syntynyt 29.10.2024
Täyttänyt 8 vuotta 26.06.2025

Kasvattaja VRL-10735, Major Stud
Omistaja Jaana K. (VRL-03669)

Koulutustaso vaativa A, kouluratsastus
Rekisterinumero VH24-033-0095

©  Fee-Fotografie

Grato on persoonallinen ja hieman erikoislaatuinen ori, joka herättää usein hilpeyttä ihmisissä. Se on helposti lähestyttävä ja lempeä hevonen, mutta sillä on myös taipumusta laiskotella, jolloin sitä joutuu välillä motivoimaan eri tavoin. Gratolla on myös omalaatuisia tapoja, kuten yllättäen pysähtyminen aivan, kuin se olisi unohtanut mitä ollaan tekemässä ja näissä tilanteissa se myös kääntyy katsomaan ihmistä kuin kysyäkseen ”mitäs nyt?”.
Ratsuna se kuitenkin suoriutuu omalla, hieman tahmaisella tyylillään ihan hyvin ja kouluradalla se on tasaisen varma suorittaja, vaikkakin hieman hidas syttymään.

Grato on ystävällinen ja lapsenomaisen utelias, joten hoitotoimenpiteet sujuvat sen kanssa rauhallisesti, joskin osa ajasta menee kyllä siihen, että pitää esimerkiksi harjapakkia tutkia tai orin estelyyn ja osin karsinaan palauttamiseen, koska sillä on tapana yrittää joskus myös lähteä tutkimaan ympäristöänsä. Osaa ori kyllä paikallaankin olla ja rapsutuksia se rakastaa yli kaiken, jonka vuoksi se aika monesti yrittääkin tunkea päänsä hoitajansa syliin rapsuteltavaksi. Vähän sellainen hellyydenkipeä nallekarhu siis kyseessä.
Kavioiden nostaminen on joskus tahmeaa, mutta riittävän jämäkästi, kun pyytää, niin kyllä Grato kaviotkin nostaa ja antaa puhdistaa vaivatta.

Taluttaessa Grato kävelee rennosti, mutta toisinaan se pysähtyy ihmettelemään maailman menoa ja unohtuu haaveilemaan ties mistä. Tällöin pieni tönäisy auttaa palauttamaan orin takaisin maanpinnalle ja matka taas jatkuu ainakin jonkin aikaa.

Tasainen ja vakaa Grato vaatii itsellensä päättäväisen ratsastajan, joka uskaltaa ja osaa laittaa sen liikkumaan. Mikäli ori huomaa, että ratsastaja ei tosissaan ole, eikä laita sitä töitä tekemään, niin takuuvarmasti se laahustaa tekemättä sen isompia. Hulluhan sitä paljon töitä tekisi!
Alkuun siis kannattaa lähteä alkukäyntien jälkeen ihan vaan reippaaseen laukkaan uralla ja jättää pikkunyhräämiset siihen, kun ori on enemmän hereillä. Gratoa ei myöskään parane mennä puristamaan jaloilla tai pitämään kädellä koko ajan vastaan, vaan ennemmin alkuverryttelyissä löysä ohja ja reipasta liikettä ennen, kuin aletaan ohjia keräämään käsiin.
Kun ori on herännyt, liikkuukin se oikein hyvin ja tekee ratsastajan pyytämät asiat moitteetta. Grato liikkuu erittäin sulavasti ja sen liikkeisiin on helppo mukautua.

Kisapaikalla Grato ei häiriinny ympäröivästä hälinästä, vaan tarkkailee ympäristöänsä viilipyttyä vastaavalla rauhallisuudella. Mihinkään ei ole kiire (tapansa mukaisesti) ja turha kuluttaa energiaa hölmöilyyn.
Itse suorituksen aikana ori keskittyy suoritukseensa, mutta vaatii kyllä edelleen ratsastajan, joka sille selkeästi ja päättäväisesti kertoo, että nyt me mennään ja tehdään!

Sukutaulu

i. Graciel de Ion
pre, mustanvoikonkimo, 165cm
ii. Keno Gem
pre, papurikkotäpläinen kimo, 170cm
ie. Graciana GA
pre, voikko, 156cm
e. Namys Erika
pre, musta, 158cm
KTK-III
ei. Sofronio
pre, mustankimo, 158cm
ee. Estrella Fugaz
pre, tummanruunikko, 159cm
Ei jälkeläisiä

Kisakalenteri

Palkinnot

20.09.2025 palkittu KV-II 9 + 4 + 1 + 3 + 6 + 1 = 24p.

Näyttelytulokset

NJ 31.12.2024 - Demure - Tuomarina Gabi - irtoSERT

Kilpailutulokset

Porrastetut kilpailut

Kouluratsastusjaos (KRJ)
Taso: 7 / 6
Kokonaispisteet: 3093.7

Ominaisuuspisteet

kuuliaisuus ja luonne: 1632.65 p.

tahti ja irtonaisuus: 1461.05 p.

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä, 00.00.0000, kirjoittanut Kirjoittaja

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum. Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisci elit, sed eiusmod tempor incidunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquid ex ea commodi consequat. Quis aute iure reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint obcaecat cupiditat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.

Kouluvalmennus, 00.00.0000, kirjoittanut Kirjoittaja

Tämä on virtuaalitalli - Ulkoasun kuvat © Freepik, Pixabay - Ulkoasun toteutus © Nikki 2025