Cha-Cha-Charm "Harmi"

  • VH24-017-0022
  • Shetlanninponi, ori
  • 103cm, ruunikonkirjava
  • Syntynyt 03.11.2023, 8v tai yli

  • Omistaa Jaana K., VRL-03669
  • Tuoja Jaana K., VRL-03669
  • Valjakkoajo
  • Noviisi

    • SHEV-II, VVJ-II

Harmi saapui meille suoraan kasvattajansa luota vähän vanhempana. Alun perin sen piti jäädä jatkamaan kasvattajan orilinjaa, mutta erinäisten syiden vuoksi toiminta jouduttiin maatilalla lopettamaan ja näin ollen ponitkin tulivat myyntiin. Kävin itse katsomassa Harmia ja paria muuta ponia paikan päällä, mutta niistä mukaan lähti vain Harmi. Ei muissakaan poneissa sinänsä vikaa ollut, mutta Harmin luonne, ajettavuus ja suku kiinnostivat eniten, eikä juuri sillä hetkellä ollut mahdollista useampia ostaa.

Ori on hurmaava ja leikkisä poni, jonka kanssa on erittäin miellyttävä olla tekemisissä. Jos tarvitset päivääsi piristystä ja haluat harrastaa hyvän mielen -ponin kanssa, niin tässä on oikea valinta. Harmi on älykäs ja utelias tapaus, joka viettää mielellään aikaa oikeastaan aivan kaikkien kanssa, niin ihmisten, kuin eläintenkin. Se on myös ensimmäisenä laitumen portilla vastassa, kun poneja on menossa hakemaan ja paimentaa myös sujuvasti muut lauman jäsenet mukaan, jos tarve vaatii.

Hoitaessa Harmi on äärimmäisen helppo tapaus ja se seisookin kärsivällisesti paikoillaan harjauksen ja kavioiden puhdistuksen ajan. Kirjava ori rakastaa huomiota ja rapsutuksia, mutta ei missään nimessä kerjää niitä törkeästi vaan enemmän tyylillä ”jos vain mitenkään viitsisit”. Se siis saattaa hivuttautua lähemmäs tai asettaa päänsä käsien läheisyyteen, mutta ei puske syliin tai töni voimakkaasti.

Taluttaessa Harmi kävelee reippaasti juuri sinne, minne ihminen sitä johdattaa. Ei sitä oikeastaan tarvitse edes kiinni kotona pitää, mutta vieraissa paikoissa toki riimunaru muodon vuoksi on päitsissä kiinni, ettei muita häiritse.

Harmi on energinen ja innokas valjakkoponi, joka tekee työnsä mielellään ja on aina valmis kaikkeen. Se on tasainen ja kevyt ajaa, eikä sen kanssa tarvitse pelätä löytävänsä itsensä vitikosta, kun poni on päättänyt kaahottaa mutkan turhan lujaa. Harmi oli todella helppo opettaa ajolle ja se on alusta lähtien osoittanut selvästi olevansa miellyttämisenhaluinen ja erittäin yhteistyökykyinen tapaus.


© Fee-Fotografie (this is a sim-game pony)

Suku ja jälkeläiset

Moonbeam Mambo
she, ruunikonkirjava, 107cm 
isänisä
Tap Tango
she, ruunikko, 102cm
iii. Hailstorm Hop
she, musta, 105cm
iie. Pixieprance
she, ruunikko, 92cm
isäemä
Moonbeam Mirage
she, rautiaankirjava, 107cm
iei. Whisperwind
she, mustankirjava, 93cm
iee. Moonlit Mirage
she, rautiaankirjava, 107cm
Twinkletoes
she, punarautias, 97cm
emänisä
Frostbite
she, musta, 99cm
eii. Spring Slush
she, musta, 101cm
eie. Tumbletrot
she, mustankimo, 89cm
emänemä
Dancin' Toes
she, punaruunikko, 91cm
eei. Snickerdoodle
she, vaaleanrautias, 95cm
eee. Starrytoes
she, punaruunikko, 86cm
Lisää suvusta

i. Moonbeam Mambo on niin oikea monitoimiponi. Sillä on kisattu niin laukka-, este- ja kouluratsastuksessa, kuin valjakkoajossakin. Toki missään se ei ole ollut lajinsa huippu, mutta pärjännyt kuitenkin mainiosti omalla pikkutasollaan. Tämän vuoksi se onkin ollut painonsa arvosta kultaa omistajaperheelleen, mutta myös ollut oikein kysytty ori jalostuksessa monipuolisuutensa vuoksi.
Jälkeläisiä orilla on tällä hetkellä 10, mutta lisääkin varmasti on tulossa vuosien saatossa. Luonteeltaan ori on huomionkipeä ja rapsutuksia rakastava nallekarhu, jolla on kuitenkin pahana tapana kaivella laukut, korit ja ihmisten taskut läpi herkkujen toivossa.

ii. Tap Tango on omimmillaan kestävyyttä vaativissa lajeissa. Se ei missään nimessä ole nopein valjakkoponi, mutta pitkillä matkoilla se ei herkästi väsy. Luonteeltaan se on varsojensa tapaan erittäin kiltti ja miellyttävä poni, joka rakastaa rapsutuksia ja on perso herkuille.
Jälkeläisiä orilla on tällä hetkellä viisi kappaletta, joista jokainen on täyspäisen oloisia ja päteviä ratsu- ja valjakkoponeja.

ie. Moonbeam Mirage oli säikky ja herkkä poni, josta ei oikein hermoheikkoutensa takia kisaponiksi ollut. Kotona, kentän aitojen tai maneesin seinien sisäpuolella se oli ihan hallittavissa ja jotain sen kanssa pystyi tekemäänkin selästä käsin, mutta kisapakoilla tamma sai totaalisen hermoromahduksen ja todettiin turvallisemmaksi unohtaa kilpaileminen kokonaan.
Käsiteltäessä tamma vaikutti koko ajan kuin peuralta ajovaloissa ja tarkkaili tallin tapahtumia herkeämättä. Samaisesta syystä se varmaan sitten kehittikin itselleen vatsahaavan ja oireilipa se stressiä muutenkin esimerkiksi kiertämällä koko ajan kehää karsinassa.
Yksi varsa tammalla teetettiin, joka onneksi peri vain tamman hyviä fyysisiä ominaisuuksia, eikä hermoheikkoutta.

e. Twinkletoes on aina lahjottavissa piparminttukarkeilla. Se kiipeiäisi varmaan puuhunkin niiden perässä, jos se vaan oikeasti olisi mahdollista. Tossu on myös erittäin utelias ja rohkea tamma, joka ei pienestä hätkähdä ja senpä vuoksi se onkin omiaan ollut perheen pienelle tyttärelle ensiponiksi. Ihmeemmin tamma ei ole siis kisannut, mitä nyt kiertänyt ristikkoluokkia hieman lähialueella Suomessa pikkuratsastajansa kanssa, mutta muuten se on toiminut vain luotettavana opettajana pikkuiselleen.
Jälkeläisiä tammalla ei ole kuin yksi ja sekin on syntynyt ennen, kuin tamma muutti Englannista Suomeen nykyisen perheensä luokse.

ei. Frostbite on ahne possu, joka menisi ruoan perässä vaikka kuuhun. Se myös on erittäin karkuherkkä, jonka vuoksi sen karsinan ovessa onkin salpa alhaalla ja ylhäällä, jotta pikku-Houdini ei ole syömässä itseään hengiltä yön aikana. Kaikki mahdolliset paikat pitää myös ratsata, jos vaikka olisi herkkuja tarjolla.
Frostbite on kilpaillut aktiivisesti valjakkoajossa ja pärjännytkin ihan hyvin, kunhan se vain on saanut edes pienen evään ennen kisasuoritusta. Tyhjällä mahalla, kun on ponin mielestä ikävä kilpailla, eikä aamuruoka missään nimessä ole enää mahassa tunnin päästä.
Jälkeläisiä orilla on kolme, jotka ovat perineet valitettavasti isänsä ahneuden, ei ehkä yhtä suurena, kuin orilla itsellään, mutta kuitenkin jokaiselle maistuu ruoka vähän turhankin hyvin.

ee. Dancin’ Toes on herkkänahkainen tamma. Siis kirjaimellisesti. Se inhoaa liian kovia harjoja ja rapsutuksetkaan eivät vaikuta olevan tamman mieleen, joten annathan sen olla rauhassa niiltä ja harjaat vain pehmeillä harjoilla. Pesusta ja vedestä se kumma kyllä tykkää, eikä muta ja likakaan ole kauhistus, joten siinä mielessä on vähän ikävää, ettei tammasta voi esimerkiksi kuivunutta rapaa pyöritellä kumisualla, vaan poni on aina vietävä pesuun.
Ajaessa onneksi liika herkkänahkaisuus unohtuu ja tamma vetää kärryjä oikein mielellään. Parhaimmillaan se on tarkkuuskokeessa ja siinä se onkin erittäin ketterä tapaus. Heikkoutena tammalla taas on kestävyys, mutta siitäkin osuudesta se selviää ihan kivasti.

02.12.2025o.Shim-Shim-Shimmy NIMemä Luna Tic
27.09.2025o.Kruunun Parts of Charismaemä Vadelmahurman Dolly Parts
20.05.2024o.Nimbus Snappy-Snap-Snapemä Secret Secretary

Kilpailumenestys

Porrastetut kilpailut

Valjakkoajojaos (VVJ)
Taso: 4 / 3
Kokonaispisteet: 1470.59

Ominaisuuspisteet


kuuliaisuus ja luonne: 690.69 p.
tarkkuus ja ketteryys: 779.9 p.

Shetlanninponivarsojen laatuarvostelu, SHEV-II
4 + 2 + 10 + 0 + 8 + 2 = 26p.
Valjakkojaoksen laatuarvostelu 31.08.2026 VVJ-II
5,5 + 40 + 20 + 23 + 15 = 103,5p.p.

Menestys näyttelyissä

00.00.0000 NJ, tuomarina tuomari - palkinto
00.00.0000 NJ, tuomarina tuomari - palkinto
00.00.0000 NJ, tuomarina tuomari - palkinto
00.00.0000 NJ, tuomarina tuomari - palkinto

Cup-sijoitukset listattuna
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00
00.00.0000 Kilpailun paikka, luokka - 0/00

Valmennukset ja päiväkirjat

Päiväkirjamerkintä
kirjoittanut om. - 155 sanaa

Tänään oli vuorossa Harmin puolivuosittainen eläinlääkärikäynti rokotusten ja hampaiden raspauksen merkeissä. Harmi ei tuntunut olevan moksiskaan eläinlääkärin saapumisesta, vaan tervehti naista korvat hörössä ja jäi odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tämä eläinlääkäri ei ollutkaan ennen meillä käynyt, mutta poni tuntui olevan vain iloinen, kun sai jälleen tutustua uuteen ihmiseen ja pääsi aluksi ihan vain rapsuteltavaksi.

Perustutkimus sujui nopeasti. Sydän- ja hengitysäänet kuulostivat hyvältä ja jaloissakaan ei ollut sanomista. Myös silmät, limakalvot ja yleisvoinnin eläinlääkäri tarkisti ja hänen mukaansa poni oli erinomaisessa kunnossa!
Rokotus oli Harmin mielestä korkeintaan hieman epämukava, eikä se reagoinut pistokseen, kuin hieman korvia taaksepäin viemällä ja vilkaisemalla eläinlääkäriä, mutta seisoi kuitenkin rennon rauhallisesti paikallaan.

Kevyen rauhoituksen jälkeen hampaat tarkistetiin ja raspattiin. Kaikki sujui rauhallisesti, eikä suusta löytynyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kun toimenpiteet olivat ohi, vietiin Harmi karsinaansa heräilemään kunnolla ja sen jälkeen poni pääsi omaan tarhaansa viettämään lepopäivää. Eläinlääkärin mukaan Harmi voisi jo huomenna liikkua kevyesti, mutta normaaliin treeniin sitten kolmen päivän päästä.

Päiväkirjamerkintä
kirjoittanut Ninni (om.) - 279 sanaa

Minä ja Harmi lähdettiin Jaanan ja Alvinin sekä muiden mukaan tänään maastoon! Aiemmin en ollut vielä maastossa käynyt, kun olin vasta tutustellut Harmin kanssa, mutta tänään Jaana sanoi, että voin lähteä mukaan.
Heti tallipihassa oli selvää, että Alvin pitäisi huolen tämän retken äänimaailmasta, eikä Harmi näyttänyt onneksi olevan moksiskaan. Se katseli korvat hörössä edellä kulkevaa ponia ja vaikutti lähinnä tyytyväiseltä siihen, että pääsi kavereiden kanssa retkelle.

Harmi oli koko matkan ihana. Se kulki tasaisesti omalla paikallaan, kuunteli apuja kevyesti, eikä yrittänyt kiihdytellä Alvinin häntään kiinni, vaikka vauhti välillä hieman vaihtelikin. Sen kanssa oli helppo keskittyä maisemiin ja tuntui, että poni tunsi reitin, joten ajamiseenkaan ei varsinaisesti tarvinnut keskittyä.

Metsässä tuli vastaan kaikkea mahdollista – polulla oli sateen jälkeen isoja lätäköitä ja pudonneita oksia. Nousipa yhdessä kohtaa metsän puolelta metsokin lentoon, jolle Alvin hirnahti ja tällöin Harmi sitten päättikin pysähtyä katsomaan linnun lentoa uteliaasti. Se ei kuitenkaan jännittänyt tilannetta, vaan jatkoi matkaa heti rauhallisena, kun pyysin sitä eteenpäin.

Tauolla pysähdyimme lammen rantaan, jossa Alvin yritti taas jutella kaikkien kanssa, mutta Harmi keskittyi juomaan ja taisipa se muutaman ruohotukonkin ehtiä napostella. Muutoin poni seisoi rauhallisesti vierelläni ja käytti odotusajan ennemmin siihen, että kerjäsi rapsutuksia. Ja minähän rapsutin! Ori sulki hetkeksi silmänsä ja näytti nauttivan huomiosta yhtä paljon, kuin tauostakin.

Kotimatkalla ravailimme muutaman pidemmän pätkän. Harmi liikkui tasaisen kevyesti, eikä askel muuttunut missään vaiheessa kiireiseksi. Oli mukava huomata, että se nautti yhteisestä tekemisestä paljon, eikä sillä tuntunut olevan väliä ollaanko kentällä vai maastossa. Kunhan pääsi vain tekemään töitä ihmisen kanssa.

Tallipihaan palatessa nousin kärryiltä ja kävelin ponin viereen taputtaen sitä heti kaulalle. Vielä pieni huuhtelu, vaikka ei poneille isommin hiki ollut tullut, mutta lämpimän kelin vuoksi oli hyvä tietysti niitäkin välillä viilentää suihkulla.

Valmennus
kirjoittanut om. - 191 sanaa

Riikka oli jäänyt vielä Nimbukseen valmentamaan muitakin valjakkojamme, joten tällä kertaa vuorossa oli Harmi ja Ninni, joiden oli tarkoitus treenata suoruutta ja tasapainoisena pysymistä tiukoissa kaarteissa. Harjoitus sisälsi paljon ympyröitä, voltteja, kahdeksikkoja ja erikokoisia kaaria, joiden tarkoituksena oli parantaa ponin notkeutta ja treenata tarkkuuskokeita varten.
Harmi tuli kentälle hyvällä asenteella ja lähti heti työskentelemään rennosti. Ori kuunteli ääniapuja tarkasti ja hakeutui luonnostaan tasaiseen raviin, joten valjakko pääsi nopeasti itse harjoitusten pariin.
Ensimmäisillä volteilla Harmi olisi mielellään hieman oikonut sisäkaarteissa, mutta pienellä ulko-ohjan tuella ja kuskin katseen suuntaamisella seuraavaan pisteeseen linjat alkoivat parantua.

Ninni ja Harmi eivät kauaa ole yhdessä työskennelleet, mutta silti suorittaminen näytti kivalta ja sujuvalta. Harjoituksen edetessä he siirtyivät ajamaan kahdeksikkoa, jonka keskellä tehtiin aina siirtyminen ravista käyntiin. Ori suoritti tehtävän innokkaasti ja vaihtoi askellajeja pehmeästi ilman, että rytmi rikkoutui. Erityisen ilahduttavaa oli nähdä, kuinka hyvin poni säilytti keskittymisensä.

Valmennuksen lopuksi tehtävät yhdistettiin pieneksi radaksi, jossa vuorottelivat voltit, pysähdykset, liikkeellelähdöt ja tarkat kaarteet. Harmi eteni koko ajan reippaasti, mutta teki kuitenkin jokaisen tehtävän huolellisesti Ninnin ohjaamana.
Ninni kehui Harmin ajettavuuden olevan hyvä ja sen kanssa työskentely oli helppoa juuri siksi, että poni halusi aidosti onnistua ja kuuntelee kuskiaan tarkasti.