Hemgård Gilornith
Tämä on virtuaalihevonen | VH23-029-0415
Luonnekuvaus
Gia on eloisa ja älykäs poni, jolta ei myöskään omapäisyyttä puutu! Vaikka välillä meinaa mennä hermo tamman kanssa, on sen kanssa kuitenkin yleensä ihan kiva olla ja tehdä. Ilkeä se ei missään nimessä ole, vaan keksii ennemminkin omaa ajanvietettä, jos siitä tuntuu, että sillä on tylsää. Tamman kanssa saa olla tarkkana, ettei sille tarjoudu tilaisuutta lähteä omille teilleen, koska jo varsasta asti ei ole ollut uusi näky Hemgårdin pihassa viilettävä rautias poni, joka tutkii kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat. Muutamaan otteeseen se on pelastettu esimerkiksi heinäpaalien seasta tai kiinni menneen varustehuoneen oven takaa...Hoitaessa Gia on vähän malttamaton ja saattaa pyöriä karsinassa tai juurikin yrittää karata ovesta. Helpointa (ja turvallisinta) kaikille on siis sitoa poni kiinni karsinassa tai viedä se hoitopaikalle hoidettavaksi.
Harjakassia ei myöskään kannata jättää tamman saataville, koska tällöin yleisin lopputulos on se, että joko ne ovat pureskeltuna ja/tai pitkin karsinaa tai käytävää. Toki, jos haluat itsellesi lisää tekemistä, niin anna mennä vain!
Giaa hoitaessa kärsivällisyys ja johdonmukaisuus ovat hyveitä. Parhaiten ponin kanssa pärjää positiivisia vahvisteita käyttäen ja palkiten oikea-aikaisesti hyvästä käytöksestä. Tutummaksi tullessa tasoittuu ponikin hieman ja silloin ei aivan kaikki ole niin vaikeaa.
Gia on energinen ratsastaa, joten sen kanssa voi aloittaa ratsastuksenkin niin, että juoksuttaakin sen ensin. Ei se mitään vaarallista edelleenkään tee, mutta alkuun se saattaa yrittää juosta alta ja olla kuuro avuille. Tärkeintä on alkuun siis saada poni kuulolle ja mitä parhaimpia tehtäviä tähän on temmon vaihtelut, peruutukset, taivutukset, ympyrät, voltit ja väistöt, jolloin poni joutuu oikeasti kuuntelemaan, mitä siltä halutaan ja tehtävät myös toimivat omalla tavallaan myös jarruina, kun niissä tamma ei voi kaahata menemään.
Oikeanlaisen, jämäkän ratsastajan kanssa Gia pääsee kuitenkin oikeuksiinsa ja on oikein hieno poni, kunhan sitä ei vaan niin sanotusti jätetä yksin, vaan sille selkeästi kerrotaan mitä ja milloin tehdään sekä tarjotaan vaihtelevaa, monipuolista tekemistä. Useat toistot ja yksitoikkoisuus treeneissä tappaa auttamatta tamman halun keskittyä ja tällöin se saattaa yrittää esimerkiksi pistää vastaan tai vaan alkaa tekemään sinne päin.
Maastossa Gia on utelias ja rohkea sekä tarkkaavainen. Sen ensireaktio ei ole paeta paikalta, vaan ennemminkin jähmettyä paikalleen, jos tapahtuu jotakin yllättävää. Jähmettymisen jälkeen paras ratkaisu on mennä tutkimaan jännää asiaa, mikäli se vain on turvallista, eikä vastassa ole esimerkiksi hirvi.
Parhaimmillaan Gia on vauhdikkaissa laukkamaastoissa ja se selvästi nauttii, kun saa mennä niin lujaa, kuin kavioista lähtee. Toki voi sen kanssa käydä ihan kävelemässäkin ja maastossa tamma onki yllättävän kiva, eikä sen kanssa tarvitse koko ajan keksiä jotain tekemistä. Ainoa vain, että se nauttii enemmän vauhdista ja saattaakin yrittää ravata, mikäli käyntiä mennään pitkään.
Suku
| isä San Andrés hann., rautias, 168cm |
ii. Sucre Isle hann., maksanrautias, 169cm |
iii. Serrana Bank hann., tummanrautias, 165cm |
| iie. Spiral Galaxy hann., maksanrautias, 172cm |
||
| ie. Andromeda hann., tummanrautias, 167cm |
iei. Achilles hann., musta, 166cm |
|
| iee. Edythe hann., tummanrautias, 165cm |
||
| emä Siôn Bach Pren wA., rautias, 113cm KTK-III |
ei. Siôn Cadwallader
Robat wA., rautias, 114cm |
eii. Ofydd Waters Blaina wA., rautias, 113cm |
| eie. Wynn Rothero Granwen wA., ruunikko, 111cm |
||
| ee. Siôn Llanwrda
Llanfair wA., rautias, 112cm |
eei. Wynn Wells Sayers wA., ruunikko, 118cm |
|
| eee. Siôn Llanfairfechan
Gellioedd wA., rautias, 110cm |
Jälkeläiset
04.03.2025, o. Hemgård Zahorith (VH25-029-0193), i. Mulberry Wüstenwahn (VH16-029-0054)Kilpailutulokset
Ponikantakirjatilaisuus 20.12.2023 KTK-III (15+15+15+16=61p).Kouluvarsojen laatuarvostelu 20.06.2024 KV-III (7+1+3+2+2+0=15p).
VSN 23.06.2024 - Gloomsdale Ponies - Tuomarina Kirsiina - Ridden Reserve Champion
KRJ - 40 sijaa
31.10.2024 - Stall Sjöholma - Helppo A - 9/135 KRJ-CUP01.11.2024 - Hemgård - Helppo A - 3/30
05.11.2024 - Hemgård - Helppo A - 4/30
07.11.2024 - Hemgård - Helppo A - 3/30
14.11.2024 - Hemgård - Helppo A - 3/30
11.12.2024 - Wednesday Ranch - Helppo A - 5/38
12.12.2024 - Wednesday Ranch - Helppo A - 6/38
22.12.2024 - Juksula - Helppo A - 2/78
25.12.2024 - Juksula - Helppo B - 7/80
12.01.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 3/50
16.01.2025 - Prime Sporthorses - Helppo A - 8/100
18.01.2025 - Prime Sporthorses - Helppo A - 9/100
20.01.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 5/50
01.02.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 3/50
13.02.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 1/50
13.02.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 5/50
18.02.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 3/50
19.02.2025 - Nessinjärven kilpailukeskus - Helppo A - 5/50
01.03.2025 - Lilycove & Lilystar - Helppo A - 2/50
01.03.2025 - Lilycove & Lilystar - Helppo A - 6/50
01.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 3/38
02.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 6/38
04.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 3/38
05.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 5/38
06.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 1/38
07.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 2/38
07.06.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 2/38
21.09.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 3/97
23.09.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 3/97
24.09.2025 - Stall Fernweh - Helppo A - 3/97
06.12.2025 - Adina - Helppo A - 3/39
03.02.2026 - Rhyawdd Welsh Stud - Helppo A - 4/48
23.08.2026 - Hemgård - Helppo A - 5/50
25.08.2026 - Hemgård - Helppo A - 7/50
25.08.2026 - Hemgård - Helppo A - 3/50
26.08.2026 - Hemgård - Helppo A - 4/50
27.08.2026 - Hemgård - Helppo A - 3/50
02.09.2026 - Hemgård - Helppo A - 4/50
05.09.2026 - Hemgård - Helppo A - 2/50
Päiväkirja
00.00.0000, Kouluvalmennus - valmentaja: Valkku Valmentaja
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis aute irure dolor in reprehenderit in voluptate velit esse cillum dolore eu fugiat nulla pariatur. Excepteur sint occaecat cupidatat non proident, sunt in culpa qui officia deserunt mollit anim id est laborum.
