Actinium - virtuaalihevonen

KTK-III, EV-I

© Benny De Ruiter (This is a sim-game horse!!)

Ninni on käsitellessä aikamoinen hapannaama ja siksi se yleensäkin hoidetaan kengityspaikalla tai karsinassa kiinnitettynä. Harjatessa Ninni näyttää todella elämäänsä kyllästyneeltä ja siltä, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Tamma antaa kyllä harjata itsensä, puhdistaa kaviot ja laittaa suojat oikein hyvin sekä pesukin sujuu lähes ongelmitta. Pestessä ja jalkoja kylmätessä Ninni nostelee aluksi jalkoja ja saattaa huitoa niillä, mutta pienellä tönäisyllä tajuaa neiti pitää koipensa maassa ja homma myös loppuu näin paljon nopeampaa.

Varustaessa näkee Ninnistä sen äkäisemmän puolen. Tamma luimistelee aina nähdessään satulan ja joskus saattaa myös yrittää purra satulaa, mutta koskaan se ei ole ketään purrut. Satulavyö tulee kiristää nätisti reikä kerrallaan, mutta ennen selkään nousua kannattaa aina tarkistaa vyö ja lisäksi myös pyytää jotain painamaan jalustinta toiselta puolelta selkään noustessa. Ninnillä on nimittäin paha tapa imaista itsensä ilmapalloksi, jolloin vyö jää yleensä liian löysäksi ja pahimmassa tapauksessa satula pyörähtää selkään nousussa.

Taluttaessa Ninni on hitaanpuoleinen ja on enemmän sellainen selän takana haahuilija, kuin reippaasti etenevä ”Jee, mennään töihin!” -tyyppinen. Onneksi tamma on kuitenkin pomminvarma monessa mielessä ja sen voi suhteellisen huoletta antaa kulkea siellä, missä hyvältä tuntuu.

Ratsuna Ninni on hitaasti lämpiävä ja vaatii työstämistä melkoisesti alkuun sekä sopivan pippurisen ratsastajan, joka uskaltaa hevosta käskeä ja myös antaa sen mennä reippaasti eteen, kunhan sen saa vain liikkumaan kunnolla aluksi. Istunnalla ja kädellä jarruttava ratsastaja ei ole tammalla oikeanlainen ratsastaja, koska Ninni on oikeasti todella tahmea alkuun ja luistaa varmasti töistään, jos sille siihen annetaan mahdollisuus.
Esteillä Ninni on tasaisen varma suorittaja, joka hyppää mitä eteen laitetaan ja hyvällä tekniikalla. Esteillä tamma myös syttyy aivan eri tavalla, kuin sileällä. Toki esteilläkin joutuu aluksi herättelemään alkulämmittelyissä sitä, kuten sileälläkin, mutta hyppäämisen makuun päästessä kimo on oikein mukava ja helppo ratsastaa.
Maastossa Ninni on täydellinen. Yksinkertaisesti, täydellinen! Sen kanssa voi lähteä niin yksin, kuin porukallakin ja etenemisvauhdilla ei ole sen suurempaa väliä. Yleensä, jos porukalla lähdetään maastoon, kimo on vetohevosena sen luotettavuuden vuoksi. Ninnin kanssa on kohdattu yhtä sun toista metsässä ja aina ollaan ehjänä ja rauhallisesti päästy takaisin.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Americium kwpn, mustankimo, 170cm	ii. Californium kwpn, mustankimo, 168cm	iii. Copernicium
		iie. Candymaker
	ie. Wartime Codex kwpn, punarautias, 169cm	iei. Wartime Decoder
		iee. Breakaway
e. Misshapen kwpn, mustanruunikko, 160cm	ei. Bad Examiner kwpn, tummanruunikko, 166cm	eii. Bad Taste
		eie. Spirit Examiner
	ee. Fortuneteller kwpn, ruunikko, 161cm	eei. Lucky Charm
		eee. Healing Hymn
Americum on erittäin taitava ja menestynyt estehevonen. Sen laukka on miellyttävä ja vauhtiakaan sillä ei esteradalla puutu. Jo alusta lähtien oli Americumin kasvattajalle selvää, että nyt on kultakimpale käsissä, kun mustankimo varsa syntyi. Luonteeltaan Americum on lempeä ja herttainen luonne oriksi, jota on käytetty myös erilaisissa tapahtumissa ilostuttamassa ihmisiä. Varsoja orilla on useita, jotka ovat jokainen pärjänneet hyvin tasollaan. Varsoillensa Americum on periyttänyt nopeutta ja ketteryyttään sekä erinomaista rakennetta. Californiumin suvusta löytyy niin este-, kuin kouluhevosiakin. Varsasta lähtien orilla on ollut tietynlainen kiinnostus ja into esteitä kohtaan, joten sen kasvattaja päätti kouluttaa siitä esteratsun, kun sen aika tuli. Cali oli nopea oppimaan nuorena ja se sai paljon huomiota alkaessaan näyttäytymään esteradoilla. Päättäväinen ja älykäs ori on jättänyt jälkeensä 12 varsaa, jotka ovat perineet isältänsä loistavan työmoraalin, erinomaiset hyppytaidot sekä korrektin rakenteen. Wartime Codex on päättäväinen ja peloton tamma, jonka kanssa ei ole ikinä tarvinnut miettiä, että selvitäänkö sen kanssa jostakin! Käsitellessä se on erittäin kiltti ja huomionhaluinen, jonka kanssa on miellyttävä työskennellä myös maasta käsin. Varsoja tammalla on kaksi. Molemmat ovat perineet emänsä lempeän luonteen sekä karismaattisuuden niin kilpailukentillä, kuin niiden ulkopuolellakin. Varsat ovat myös menestyneet oikein mukavasti esteradoilla omien ihmistensä kanssa. Misshapen on varovainen ja harkitseva tamma, joka tarvitsee aikaa ja ymmärrystä. Luonteeltaan se on noin muuten kuitenkin kiltti ja lempeä tamma, joka yrittää aina parhaansa, vaikka joku asia jännittäisi. Vaikka Misshapen ei ole mikään kisaratojen tähti, on se kuitenkin pärjännyt ihan kivasti pienemmissä kisoissa, joissa ei ehkä ne kirkkaimmat tähdet ole kisaamassa olleet. Varsoja tammalla on kaksi, jotka ovat perineet emältään hienon rakenteen ja luonteen lempeyden. Bad Examiner oli älykäs ja nopea ori. Sen kestävyys oli erinomainen, mutta se oli myös erittäin tarkka rutiineista, joten kisoihinkin valmistautuminen oli yhdenlainen operaatio. Ori kuitenkin kohtasi loppunsa liian nopeasti vain kuusivuotiaana. Kisoissa yksi esteistä kaatui kovan tuulen vuoksi kesken hypyn, jonka vuoksi Bad Examiner kaatui murtaen jalkansa ja jouduttiin lopettamaan kyseisen tapahtuman vuoksi. Jälkeläisiä orille ehti syntyä tasan yksi, josta tuli melkein kuin isänsä kopio ilman turhaa tarkkuutta rutiinien suhteen. Fortuneteller herkkä ja reaktiivinen tamma, joka on tarkka ratsastajastaan. Sen työskentelymotivaatio on kuitenkin erittäin suuri ja se lähtee mielellään töihin, kunhan selässä on osaava ja hellä ratsastaja. Elena Fischer huomasi varsan olevan oikein pätevä kouluhevonen, kun näki sen ensimmäisiä kertoja liikkumassa kunnolla laitumella. Tänäkin päivänä tamman elegantit liikkeet lumoavat kenet tahansa. Varsoja tammalla on kolme, jotka ovat perineet emältään elegantit liikkeet sekä korrektin rakenteen. ori Jälkeläisvarsan Nimi (s. 00.00.2017), isä/emä Vanhempihepan Nimi, omistaa Jaska Jokunen ori Jälkeläisvarsan Nimi (s. 00.00.2017), isä/emä Vanhempihepan Nimi, omistaa Jaska Jokunen

Kilpailukalenteri

12.04.2023 - Mistyvale - 110cm - 3/25 13.04.2023 - Mistyvale - 110cm - 2/25 18.04.2023 - Mistyvale - 110cm - 5/25 18.04.2023 - Mistyvale - 110cm - 4/25 01.06.2023 - Aarniometsä - 120cm - 3/16 01.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18 02.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 3/18 02.06.2023 - Aarniometsä - 120cm - 2/16 03.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 1/18 04.06.2023 - Aarniometsä - 120cm - 4/16 04.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18 06.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18 07.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 1/18 08.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 1/18 08.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18 10.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 4/18 11.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18 12.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18 13.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 3/18 15.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 2/18

17.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 1/18 18.06.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 120cm - 3/18 03.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 3/30 08.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 3/30 09.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 4/30 14.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 5/30 17.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 4/30 18.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 3/30 23.07.2023 - Hiivurin Suomenhevoset - 110cm - 5/30

Päiväkirja

Maastoilua flunssan jälkitaudin välttämiseksi (pk-merkintä, kirj. Om. - 540 sanaa)

Tänään päätin, ettei jakseta Ninnin kanssa tehdä mitään isompaa, kun itsekin olen vielä hieman toipilaana flunssan jäljiltä. Hain tamman tarhasta ja vein sen hoitopaikalle, johon olin valmiiksi kantanut jo harjakassin sekä varusteet.

Harjasin tammaa verkaisin ottein samalla jutellen Eelin kanssa, joka oli tullut hoitamaan oman hoitohevosensa Pusun.
”Meinasitko mitä tehdä tänää Ninnin kans?” Eeli kysyi, johoin kerroin suunnitelmistani lähteä suhteellisen rauhalliselle maastoreissulle. Poika kysyi saisiko lähteä Pusulla mukaan, kun ei ole vielä ehtinyt isommin tutustua tallimme maastoihin, kun ei ole ketään saanut kaveriksi.
”Totta kai sä voit lähtee. Alahan laittaa Pusua valmiiksi, niin ehittä mukkaan!” myönnyin ja jatkoin Ninnin harjaamista katsoen, kun pellavapää paineli kohti tarhoja hakemaan hevosta.

Annoin Ninnille sokeripalan taskustani, kun olin saanut sen hoidettua ja oli varustamisen vuoro. Jostain syystä olin opettanut tammalle tämän tavan ja sitä sokeripalaa se aina odotti harjauksen ja varustamisen välissä. Jos se ei sitä saanut, niin saattoipa se kuopaista etujalalla merkiksi, että mikäs homma se tämä on?!
Nostin tammalle ensimmäisenä satulan selkään, koska se oli hoitopaikalla molemmin puolin kiinni ja tykkäsin pitää hevosen viimeiseen asti kiinni, vaikka eipä Ninni mihinkään lähtisi. Kiristin vyön, jonka jälkeen nappasin käteeni suitset ja sujautin ne tammalle päähän.

”Oottako te valamiita?” huikkasin Eelille, joka oli Pusun karsinassa laittamassa oria kuntoon.
”Joo! Ihan just, laitan vielä itelle kypärän päähän ja hanskat kätteen”, poika vastasi ja talutin Ninnin ulos hoitopaikalta.
”Muista ottaa huomioliivi tuosta oven pielestä päälles”, sanoin ja lähdin Ninnin kanssa jo ulos selkäännousurampin luo.
Kipusin tamman selkään ja odottelin, että Eeli pääsi myös hevosensa selkään ja lähdimme suuntaamaan kohti metsäpolkuja.

Hevoset astelivat tyytyväisenä eteenpäin kapeaa polkua peräkkäin ja juttelimme seuralaiseni kanssa niitä näitä. Poika oli juuri siirtynyt lukion ensimmäiselle luokalle ja kertoi jännittävänsä jo vanhojen tansseja.
”Ai miksi?” kysyin ja ohjasin Ninnin suuren kiven ohi.
”No kun en mä tunne sieltä ketään, niin entä jos mä en löydäkään paria?” poika kertoi huolestaan ja hymähdin. Pienet ne ongelmat noilla nuorilla vielä on.
”No mut justhan sulla koulu alko ja on sulla vielä aikaa. Elähä hättäile”, sanoin pojalle lempeästi ja ehdotin ravipätkää, kun polku leveni hieman.

Ravasimme hiljaisuuden vallitessa jonkun aikaa, kunnes muistin, että lähellä olisi oikein sopiva ylämäki, jossa voitaisiin käydä laukkaamassa.
”Käykö vähän vauhikkaampi meno?” kysyin pojalta, jonka myöntävän vastauksen jälkeen ohjasin Ninnin oikealle reitille.
Ylämäen luona ohjeistin vielä Eeliä miten mennään ja kun kaikki oli selvää, nostin kimolla tammalla laukan. Ninni laukkasi korvat hörössä ylämäkeä ylös ja siitä tunsin, kuinka se nautti. Ylhäälle päästyämme hidastimme hevoset ravin kautta käyntiin ja käveltiin mäki alas. Toistettiin mäkitreeni vielä pari kertaa, jonka jälkeen totesin, että eiköhän tämä riitä, kun iltakin alkaa pimenemään.

Ravasimme pienen pätkän hiekkasuoralla ennen, kuin hidastin tamman käyntiin ja ohjasin sen pienelle kinttupolulle, josta pääsisi nopeampaa kotiin, kuin mistä oltiin alun perin tultu alueelle. Eeli seurasi perässä Pusun kanssa ja tallilla poika hymyili, kuin Naantalin aurinko.
”Kiitos ihan tosi paljon, kun otit mut mukaan!” Eeli kiitteli ja riensi hoitamaan Pusun yöpuulle.
Hoidin itse Ninnin pikaisesti, jotta sekin pääsisi mahdollisimman nopeasti syömään ja rauhoittumaan yötä varten. Tamman karsinaan viennin jälkeen putsasin vielä varusteet ja kannoin harjakassin paikalleen.
”Hei, teeksä tänään iltatallin? Voinko mä auttaa?” Eeli kysyi ja myönnyin pojan pyyntöön. Ohjeistin poikaa mitä tehdä ja yhdessä teimme vielä iltatallin loppuun asti, jonka jälkeen huikkasin pojalle heipat, kun tämä hyppäsi tallin pihassa pyöränsä selkään ja lähti polkemaan kotiinsa.

Kontrolli, onko meillä sitä? (valmennus, kirj. Om. - 586 sanaa)

Olin sopinut tutun valmentajan kanssa, että hän tulisi tänään tallille ja valmentaisi minua useamman hevosen kanssa. Onneksi olin myös saanut ystäväni Liinan avuksi, joten hän laittaisi minulle hevoset valmiiksi ja lämmittelisikin ne, jotta päästäisiin jokaisen hevosen kanssa reippaasti töihin.

Ensimmäisenä vuorossa oli Ninni, jonka kuitenkin hoidin ja lämppäsin itse ennen Sarin ja ystäväni saapumista tallille. Hain Ninnin tarhasta ja haahuiltiin hitaasti kohti tallia hiljalleen satelevan lumen keskellä. Alkoi meidänkin perukoilla näyttämään jo enemmän talvelta ja valkea joulu alkoi olla totta. Rakastin lumisadetta ihan jo sen tuodessa aivan oman tunnelmansa, mutta myös sen takia, että pimeyden keskellä lumi toi lisää valoisuutta ja illalla ei enää ollut niin synkkää ja ankeaa.

Tallissa laitoin Ninnin hoitopaikalle kiinni, otin siltä loimen pois ripustaen sen läheiseen koukkuun ja lähdin noutamaan sen varusteita satulahuoneesta. Vilkaisin satulahuoneessa ympärilleni ja totesin, että ensi viikolla pitäisi siivota. Tavarat olivat kyllä omilla paikoillaan pääosin, mutta lattian voisi pestä ja oli jotain pieniä yksittäisiä tavaroitakin siellä täällä. Pesuunkin näytti olevan menossa ihan kiitettävä määrä tavaraa kurakelien myötä.
Palasin hoitopaikalle ja aloin harjaamaan Ninniä reippaasti huomattuani kellon olevan jo puoli 12 ja Sari oli meinannut saapua 12.15. 

Ninnin harjaamisessa ei kauaa mennyt ja laitoin sille reippaasti varusteet päälle, jonka jälkeen talutin tamman maneesin. Kävelimme ensin noin kymmenen minuuttia maasta käsin ja samalla tein pienen radan toisen pitkän sivun uran sisäpuolelle, jonka Sari oli käskenyt valmistelemaan. Tänään kyseessä oli aika simppeli harjoitus, jossa alussa ja lopussa oli kaksi pystyä 3,2 metrin välillä, eli ilman laukka-askelta välissä. Näiden väliin tuli vielä yksi okseri 6,5 metrin päähän alku- ja loppuosasta, eli yksi laukka-askel saataisiin väliin.

”Noniin, tänään treenataankin sitten tekniikkaa ja voimaa!” Sari huikkasi saapuessaan maneesiin, kun olimme Ninnin kanssa alkulämmittelyjen loppusuoralla ja tammakin alkoi tuntua jo oikein kivalta ratsastaa. Hän nosti ensimmäisen ja viimeisen pystyn alkuun 40 senttimetrin korkeuteen, toisen ja neljännen pystyn 60 senttimetrin korkeuteen ja okserin 70 senttimetriin.
”Alkakaapa sitten tulla”, huikkasi Sari ja nostin tammalla laukan toiselta pitkältä sivulta. Ninni lähti reippaasi laukkaan ja tuntui piristyvän vielä hieman lisää. Suuntasimme ensimmäiselle esteelle ja tamma teki aivan hervottoman loikan yli ensimmäisen esteen, jolloin tultiin aivan liian lähelle seuraavaa, joka sitten putosikin alas.
”Pidätä sitä! Malta!” Sari huikkasi maneesin keskeltä ja yritin parhaani mukaan saada yhtäkkiä innostunutta tammaa rauhoittumaan. Selvisimme okserista jotenkuten ja toinen sarja meni myös vähän sinne päin.
”Jahas, ajattelitte sitten hypätä pituutta?” Sari naurahti kysyen ja käski tulla uudestaan. Tällä kertaa istuin syvälle satulaan ja jouduin tosissani pidättelemään hevosta, ettei se jälleen ryntäisi suin päin tehtävälle. Selvittiin ensimmäisestä osiosta hyvin, okserin jälkeen tosin Ninni hermostui taas pidättelyyn ja ryntäsi kolmannelle osiolle aika vauhdilla, mutta tällä kertaa kuitenkin kaikki puomit pysyi ylhäällä.
”Uudestaan, rauhallisemmin!!” Sari käski ja huomasin ärsyyntyväni. Ninni oli löytänyt jostain aivan perhanasti virtaa, vaikka yleensä se oli niin helppo ja kiva hypätä, mutta tänään oli ilmeisesti kiristynyt pakkanen tuonut virtapiikin.

Sari pudotti sarjoista toiset esteet pois ja lisäsi pituutta, jolloin voitiin ottaa vähän reippaammin, mutta silti pystyjen ja okserin väliin pitäisi se yksi ainoa laukka-askel saada. Pikkuhiljaa Ninni alkoi tuntua paremmalta ja malttoikin paremmin odottaa, eikä lähtenyt liian kaukaa esteille. Otettiin muutama toisto tällä hieman helpotetulla versiolla, jonka jälkeen Sari lisäsi vielä aiemmin pois lasketut esteet takaisin ja saatiin alkuperäiselle tehtävällä muutama hyvä toisto. Näiden jälkeen oli Ninni ja minä molemmat hiestä märkiä, mutta onneksi Liina saapui maneesiin mukanaan seuraava hevonen, jonka hän oli jo käynyt lämmittelemässä kentällä, joten annoin Ninnin Liinalle ja otin itselleni seuraavan hevosen alle. Tästä tulisi pitkä päivä ja ylihuominen pelottaa lihaskipujen puolesta. En pitkään aikaan ole näin rankasti treenannut hevosten kanssa, mutta seuraava kisakausi häämöttää ja minun paluuni kisakentille…