Ramathlehi "Leevi"- virtuaalihevonen

Ch, KTK-II

© Benny de Ruiter, thank you! (THIS IS A SIM-GAME HORSE!)

Leevi on aivan yhtä lempeä kuin se on suurikokoinen. Oikeastaan kaikki tässä hevosessa on suurta, liikkeistä kapasiteettiin, uteliaisuudesta ystävällisyyteen. Oriksi tämä hevonen on suorastaan pehmeä, sellainen nallekarhumaisen lempeä kaveri, joka muistuttaa erehdyttävästi sitä lapsuuden ratsastuskoulun lempeintä luottoruunaa. Joka tosin oli huomattavasti Leeviä pienempi.

Tarvitsen Leevin harjaamiseen, varustamiseen, melko lailla kaikkeen jakkaran. Kyllähän tuo varvistelemalla (ja hyppimällä..) voisi mennä, mutta on varmasti meille molemmille mukavampaa, kun käytän jotain jalanjatketta. Leevi ei onneksi ole moksiskaan, kun ährään itseni sen paksuimman toppaloimen kanssa tuolin päälle ja levitän loimen vähemmän sulokkaasti hevosen selkään. Yleensä väärin päin, vaikka minä normaalisti osaan loimittaa hevosen ihan kerrasta. Leeviä ei kuitenkaan ärsytä, edes turhauta, silloinkaan kun se joutuu seisomaan pitkiä aikoja paikoillaan jonkin nopean homman vuoksi. Kengitys ja muut normaalistikin vähän pidempikestoiset työt ori kohtaa samalla tyyneydellä, se vain katselee uteliaana, mitä ihminen tekee, tai minne sisälle pujahtanut naapurin kissa onkaan matkalla.
Ori tuntuu olevan vähän varovainen ihmisten kanssa. Se on seurallinen, sosiaalinen hevonen, joka nauttii huomiosta ja hoidettavana olemisesta. Varovaisuus näkyy liikkumisessa; kun Leeviä pyytää nostamaan jalkansa, se tekee sen varoen, samaten pyynnöstä siirtyminen on vähän varovaisempaa kuin monella muulla hevosistani. Talutettaessakin Leevi pitää vähän etäisyyttä, kuin peläten pienikokoisemman jäävän alle. Pidempien ihmisten kanssa ori kävelee vähän vähemmän arastellen. En minä nyt niin lyhyt ole!

Lastaaminen sujuu yksinäänkin, Leevi on ihastuttavan helppo hevonen lastata, purkaa ja kuljettaa. Se ei kauhistele tyhjää traileria tai mene onnesta sekaisin, jos matkaseurana on tamma tai useampi. Traileri, rekka, yksin, porukassa – Leeville ei ole niin justiinsa.
Perillä, oltiin sitten hiljaisella klinikan pihalla tai keskellä kansallisten koulukilpailuiden vilkasta trailerialuetta, kolossini pysyy yhtä rauhallisena kuin kotonakin. Leevi selkeästi nauttii uusista paikoista, se on sen verran utelias, ja orin pää ja korvat kääntyilevätkin kiivaasti äänten perässä, mikäli Leevi seisoo paikoillaan. Liikkuessaan, joko talutettuna tai ratsastettuna, se keskittyy täysin ihmiseen. Sama keskittyminen jatkuu verryttelyissä sekä radalla. Leevillä on hyvä kisapää, tunnelma ei nouse sen hattuun, vaan se säilyttää rauhallisuutensa sekä hyvän ratsastettavuutensa. Leevin suoritukset ovat poikkeuksetta hyväntuulisia, ja olenkin pohtinut, että vielä joku päivä teen kürin (minulle) nostalgisilla lastenohjelmakappaleilla. Sellainen sopisi Leevin kaltaiselle hevoselle paljon paremmin kuin klassinen musiikki tai tanssipoppi.

Hyväntuulinen liikkuja Leevi on kotonakin. Se on todella kevyt ratsastaa, eteenpäinpyrkivä sekä yhteistyöhaluinen, suuriliikkeinen ja melko näyttävä hevonen. Ravi on, kaikessa näyttävyydessäänkin, aivan hirveä istua, etenkin ilman satulaa. Laukka sen sijaan peittoaa mukavuudessaan monet nojatuolit! Käyntikin on mukava istua, vaikka lepotuolipisteet menevät ehdottomasti laukan puolelle.
Leevi saattaa ihan hyvin jatkaa uraansa minun jälkeeni jonkun junnun ratsuksi. Se on ymmärtäväinen ja reilu, muttei automaatti; vain oikeilla avuilla Leevi tekee, mitä pyydetään, se ei paljoa ratsastajaansa korjaile tai pelasta. Toisaalta ruunikko ei myöskään tee dramaattisen suuria protesteja vääristä tai epäselvistä avuista, joten sen kanssa on hyvä opetella ratsastajalle uusia juttuja. Leevi ei tunne käsitettä huono päivä, sillä tuntuu aina olevan mukavaa, niin käyntimaastoilla kuin passagetreeneissä. Toistot eivät turhauta Leeviä sen enempää kuin epäselvät avutkaan. Ori tuli minulle aikuisena, joten ratsutusvaiheesta ja uuden opettelusta on paha sanoa mitään, mutta voisin kuvitella Leevin olleen innokas oppija. Tämä on toki pelkkä mututuntuma, mutta en mitenkään näe tämmöistä mielellään töitä tekevää, kaikkien kanssa toimeen tulevaa, alati hyväntuulista hevosta kiukuttelemassa edes pahimmissa nuoruusuhmissaan!

© VRL-12701

Sukutaulu ja jälkeläiset

Kilpailukalenteri (48 sijoitusta)

Päiväkirja

05.02.2021 Kouluvalmennus, valm. Jenna

Ainon kanssa oli sovittu, että pitäisin hänelle ja puoliveriori Leeville kouluvalmennusta kun kuulemma omat ideat on vaihteeksi loppu. Ratsukko tuli juuri tallista kun ajoin pihaan. Aino näytti varsin pieneltä suuren ja tumman puoliverisen rinnalle. Kentälle siirryttiin yhtä matkaa ja punttasin naisen korkeuksiin niin ei tarvinnut aidalta tai jakkaralta nousta. Pakkasta oli siinä 10 asteen hujakoilla, joten mitään totaalisen rääkki treeniä ei tänään vedettäisi. Alkukäyntien aikana puitiin ratsukon taustaa ja sivuttiin vähän tavoitteitakin. Ori kulki isoilla askeleilla ja ilmeisen helposti Aino sai sen hyvään peräänantoon. Hommat aloiteltiin helpoilla harjoituksilla, joissa joka toisen kirjaimen kohdalle tehtiin kahdeksan metrin voltti ja seuraavalla sitten pysähdys ja neljän askeleen peruutus. Tämä harjoitus toistettiin kumpaankin suuntaan sekä käynnissä että ravissa. Muutamat peruutukset eivät menneet aivan suoraan mutta pääasiallisesti ratsukon yhteistyö sujui hyvin vaikka Ainon asentoa ravissa saikin korjailla useamman kerran.

Ainon iloksi ja riemuksi kehotin nostamaan jalustimet satulan eteen ristiin, sillä varsinaisesti tänään keskityttiin naisen omaan istuntaan ja sillä vaikuttamiseen. Olin kuulevinani jotain mutinaa toivottomasta ravista, joten naisen etsittyä hyvä asento ja parin voltin jälkeen kehotin nostamaan ravin. “Mukaudu sen liikkeisiin, pidä kädet alhaalla ja muista hengittää. Hyvä, seuraavalta pitkältä sivulta pohkeenväistö keskihalkaisijalle ja takaisin.” kehotin kun ratsukko oli edennyt hetken matkaa. Pariin otteeseen AIno joutui siirtämään hannoverilaisensa käyntiin kun istunta kallistui pahasti sisäpuolelle. “Pidä katse eteenpäin suunnattuna, älä mene liikkeen edelle vaan anna sen orin ihan rauhassa väistää.” neuvoin jälleen istunnan kallistuessa liikkeen suuntaan. Sitkeästi nainen taiteili ratsunsa selässä ja parin hyvin menneen väistön jälkeen annoin Ainolle luvan siirtää orin käyntiin ja hengähtää.

Hengähdystauon jälkeen tehtiin vielä sulkutaivutusta, ensin käynnissä ja sittemmin ravissa. Jälleen Ainolla tuntui olevan istuntansa kanssa hankaluuksia mutta parin sulun jälkeen annoin naiselle luvan ottaa jalustimet takaisin, jotta saatiin harjoitus vietyä kunnialla loppuun. Sulkutaivutukset sujuivat jalustinten kanssa hyvin ravissa, joten parin laukannoston jälkeen pyysin ratsukkoa tekemään sulkuja myös laukassa. Laukkatyöskentely sujui ratsukolta selkeästi ravia helpommin, mutta edelleen Aino toisinaan lähti liikkeen edelle istunnallaan. Huomautettuani asiasta Aino jälleen malttoi keskittyä paremmin istuntaansa. Viime silaukseksi annoin Ainolle luvan ottaa pari reippaampaa laukka pätkää ennen jäähdyttelyä.

13.02.2021 Venytysharjoituksia, kirj. Siguri  (VRL-11290)

Tulin aikaisin lauantaiaamuna tallille käymään Leevin kanssa hieman lihaksia venyttäviä harjoituksia läpi. Leevi-parka ei ollut aivan ymmärtänyt, miksi sen piti jäädä sisälle talliin, kun muut hevoskaverit vietiin aamulla tarhaan, mutta hyvillä mielin ori kuitenkin malttoi lähteä työskentelemään - varsinkin, kun se sai palkinnoksi porkkananpaloja.

Talutin Leevin tyhjälle kentälle, jossa ensin kävelimme edestakaisin, jotta Leevin lihakset saisivat vähän lämpöä. Keli oli mitä parhain: pakkasta oli vain muutama miinusaste ja keväinen auringonpaiste alkoi hiljalleen jo lämmittää. Kävelyhetken jälkeen pysähdyimme kentän keskelle ja aloitimme lihaksia venyttävät ja vahvistavat liikkeet. Lähdin ohjaamaan herkkujen avulla orin turpaa kohti rintaa sekä kummallekin puolelle satulavyön kohdalle. Jatkoimme venytyksiä aina kintereisiin asti sekä etujalkojen väliin, ja Leevi seurasi kädessä olevaa herkkua todella määrätietoisesti. Orin oli toisinaan vaikea malttaa odottaa venyttelyssä pysyttävät sekunnit, ja sen huulet hamusivat nyrkin sisässä olevaa porkkanaa - joka lopulta, orin kaikeksi onneksi, paljastui esiin ja palkitsi orin hyvästä käytöksestä.

Venyttelyharjoitusten jälkeen touhusimme orin kanssa vielä hetken aikaa maastakäsin, kunnes oli aika lähteä takaisin kohti tallia ja päästää Leevi muiden hevosten tavoin aamutarhaan. Tallipihalla vastaamme käveli Aino, joka oli valmistelemassa hevosten heiniä. "Miten meni?" nainen kysyi.
"Tosi hyvin! Leevillä oli vasen kylki inasen jäykempi, eli kannattaa tarkistaa varusteet ja katsoa vielä liikkeessä, että se kulkee varmasti tasapainoisesti eteenpäin."

Tallissa Leevi sai ylleen loimen, ja voi sitä hevosen riemua, kun lopulta vapaus omassa tarhassa koitti!

11.09.2021 Lempeä Jättiläinen, kirj. ent. omistaja

Monta kertaa kuulee sanottavan, miten suurikokoiset hevoset ovat lempeitä ja hyväluonteisia. Erityisen usein tätä luonnehdintaa käytetään kylmäverirotuisista, vaan tuntuu se sopivan puoliveriseenkin. Ainakin Leeviin, täsmälleen yhtä lauhkeaan hevoseen kuin mitä se on kookaskin. Alkuun minua hieman hirvitti, vaikka onhan minulla noita 170cm kieppeillä olevia hevosia useampikin. Leevin 178 senttimetriä vain tuntuivat hirveän paljolta, ja minä itse ihan auttamattoman lyhyeltä seistessäni ensimmäisen kerran tämän kolossin vierellä. (Ennen yhtään hobittivitsiä, olen ihan keskimittainen suomalaisnainen.) Äkkiä tämänkin kokoiseen ratsuun tottui. Jotkut hevoset tuntuvat pienemmiltä tai suuremmilta selästä käsin kuin mitä muuten ovatkaan, Leevi taas tuntuu täsmälleen sen kokoiselta kuin onkin.

Orilla kisaaminen on ollut vähän kausittaista hevosesta riippumattomista syistä (osallistumisrajoitukset ja aika, olen yleensä valinnut herkästi jonkun tammoistani Leevin ja itse asiassa muidenkin orien ohitse, jos on pitänyt tehdä valinta). Nyt kolossini ura alkaa olla taputeltu cupkilpailuita lukuun ottamatta. Leevin uraan mahtuu koreat 48 sijoitusta, joista peräti 11 on ensimmäistä sijaa! Toki matkaan mahtuu paljon sijoitusten ulkopuolellekin jäämisiä, ei tämä pelkkää voittokulkua ole ollut. Kilistelen kuitenkin mieluummin menestystä (niin omaani kuin kanssakilpailijoitteni) ja hyviä yrityksiä kuin jään murehtimaan niitä pieleen menneitä ratoja. Tai näinhän minä sanon, itsekseni kyllä murehdin, miten omalla ratsastuksellani en tukenutkaan ratsuani tarpeeksi ja kaikki jossittelut siihen päälle. Se tosin on ihan luonnevika eikä liity mitenkään Leeviin, minä murehdin kaikkea.
Nyt minä jännitän (en sentään murehdi!), millainen periyttäjä Leevi tulee olemaan. Olen vähän katsellut omia tammojani ja pohtinut Leevin tarjoamista jalostukseen. Toivon mukaan persoona periytyy, ja jälkikasvu on vähän isäänsä maltillisemman kokoista! Kun tämä vain nyt tiinehdyttäisi. (Sieltä se murehtiminenkin tuli, voi sentään.)