Tonttu Tosijännä, eli tutummin Jännä on reipas ja nopea oppimaan niin
hyvässä, kuin pahassakin. Jo varsana sen kanssa sai olla tarkka, että
sille ei tule opetettua pahoja tapoja. Yleisesti ottaen Jännä on kiltti
ja rakastaa rapsutuksia ylikaiken. Monesti se saattaa työntää
rapsuttajansa kylkeään vasten ja työntää pään vielä syliin, jolloin ei
ihmisellä ole muka muuta vaihtoehtoa, kuin vain rapsutella rautiasta
otsasta, joka sen lempirapsuttelukohta onkin.
Hoitaessa ori seisoo nätisti
paikallaan ja on hyvin varovainen myös pikkuihmisten kanssa. Se antaa
harjata itsensä läpikotaisin ongelmitta ja kaviot nousevat tuosta vain,
kun hieman kopauttaa jalkaa ja sanoo "nosta!". Kavionsa se pitää nätisti
ylhäällä ja laskee vasta, kun ihminen päästää jalasta irti. Tämän vuoksi
myös kengittäminen on erittäin vaivatonta ja kengittäjä on kehunut
Jännää jo pienestä asti, kun se osaa niin fiksusti ja rauhallisesti
käyttäytyä kengitystilanteissa.
Varustaessa Jännä napottaa paikallaan, kuten muissakin tilanteissa. Se
ottaa kuolaimet reippaasti suuhunsa ja satulankin saa laittaa huoletta
selkään. Ainoa vaan, että jostain ori on oppinut pullistelun satulavyötä
kiristäessä, joten paras on tarkistaa vyö kertaalleen ennen selkään
nousua ja muutaman ratsastuskierroksen jälkeen, ettei käy hassusti ja
satula pääseekin lipsahtamaan kyljelle ratsastuksen aikana.
Ratsastaessa Jännä on
käynnissä hieman tahmea ja sitä saa aika paljon ratsastaa eteenpäin.
Avut kuitenkin muuten menevät hyvin läpi. Selvästi yhteistyöhaluisempi
ja omalla moottorillaan liikkuvampi ori on kuitenkin ravissa. Ravatessa
se tekee aivan kaiken mitä ratsastaja haluaa ja sen ravi onkin oikein
miellyttävä istua. Väistöt ja muutkin tehtävät sujuvat loistavasti
ravissa sekä Jännä hakeutuu kuin itsestään kuolaimelle todella nätisti.
Rautias on myös vauhtinsa puolesta todella tasainen sileällä, joten ei
ole pelkoa että se juoksisi ravisssa alta tai olisi tahmea, kuten
käynnissä. Laukan nostot ovat todella tahmeita alkuun jokaisella
ratsastuskerralla ja ori vaatii todella selkeät avut siihen, että laukka
nousee. Nopeat siirtymiset kuitenkin herkistelevät Jännää loistavasti ja
pian se onkin oikein miellyttävä ratsastaa laukassakin. Esteillä Jännä tuntuu heräävän
horroksesta ja on jokaisessa askellajissa todella reipas, välillä jopa
liian reipas ja sitä saa pidätelläkin välillä aika reippaasti, ettei
painettaisi aivan tukka putkella menemään. Ori rakastaa esteitä ja on
erittäin varovainen jaloistaan, jonka vuoksi se loistaakin esteillä. Ei
moni siitä sitä uskoisi, jos näkevät sen vain sileällä. Maastossa Jännä on niin
pomminvarma, kuin eläimestä vain voi sanoa. Se lähtee maastoon niin
yksin, kuin yhdessäkin ja ei vähästä hätkähdä. Jos maastossa tulee
jotain pelottavaa vastaan, on orin reaktio ennemminkin pysähtyä ja
tutkia asiaa kaikessa rauhassa kuunnellen ratsastajan reaktiota. Jos
ratsastaja on rauhallinen, toteaa rautiaskin, että "jaa, ei tässä hätää
ole" ja jatkaa matkaa kaikessa rauhassa.
Jännä lastautuu todella
nätisti, koska sen kanssa on sitä pienestä pitäen harjoiteltu paljon. Se
kävelee määrätietoisesti niin koppiin, kuin autoonkin ja odottelee
kiltisti paikallaan, että puomit suljetaan. Myös kuljetuksen aikana
Jännä matkustaa rauhassa, vaikka olisi vähän hätäisempikin matkustaja
kaverina kyydissä ja tämän vuoksi Jännä on oikein loistava kaveri
hätäilevien kuljetettavien kaveriksi. Kisapaikalla Jännä on
rauhallinen ja on tuntunut aina sellaiselta ns. vanhalta tekijältä,
vaikka paljoa ei elämää orilla takana ole. Se reagoi uusiin asioihin
järkevän rauhallisesti ja odottaa ohjeensa käsittelijältään, jonka
mukaan sitten toimii. Jos käsittelijä on rauhassa, on orikin rauhassa.
Sukutaulu ja jälkeläiset
i. Napakontio sh, rautias, 160cm
ii. Pakkasukko sh,
voikko, 165cm
iii. Nikolaus
sh, voikko, 168cm
iie. Lumityttö sh, tummanpunarautias, 159cm
ie. Erikiva sh, punarautias,
155cm
iei. Viljari sh, punaruunikko, 169cm
iee. Erijännä sh, vaaleanrautias, 150cm
e. Teretsia sph, tummanrautias, 147cm
ei. Carolus sph, punarautias,
147cm
eii. Ehtaro sph, rautias, 137cm
eie. Hellikki sh, musta, 150cm
ee. Heliodora sph, mustankimo,
145cm
eei. Mielenpito sh, mustankimo, 165cm
eee. Tuomikki sh, tummanrautias, 165cm
i. Napakontio on
estekisoissa hyvin pärjännyt rautias suomenhevosori.
Luonteeltaan se on oriksi rauhallinen ja järkevä tapaus, jonka
kanssa on miellyttävä työskennellä ja sen uskaltaa antaa lähes
kenelle vaan käsiteltäväksi. Koskaan ei ole nähty tilannetta,
jossa Napakontio olisi ollut totaalinen katastrofi
käytökseltään.
Napakontiolla on tällä hetkellä kolme jälkeläistä, jotka ovat
kaikki luonteeltaan reippaita ja rauhallisia tapauksia, joiden
kanssa on helppo ollut opetella uusia asioita. Lisäksi ne ovat
myös perineet isältänsä korrektia rakennetta ja edes
jonkunlaisia hyppytaitoja.
ii. Pakkasukko on myös aktiivisessa kisa- ja
siitoskäytössä jälkeläisensä tapaan. Voikko suomenhevosori on
herättänyt kiinnostusta jalostuspiireissä erityisesti värinsä
puolesta, mutta myös sopivan kisadraivinsa ja oikein mukavan
rakenteen puolesta. Kisahevosena Pakkasukko on hieman
haastavampi, kuin poikansa ja vaatii ratsastajalta
kylmäpäisyyttä sekä määrätietoisuutta, jotta orille uskalletaan
”sanoa”, jos homma meinaa mennä yli.
Jälkeläisiä sillä on kymmenen kappaletta.
ie. Erikiva on aika mitään sanomattoman näköinen
ulkonäkönsä puolesta ja luonteeltaankin vähän sellainen hajuton
ja mauton niin sanotusti. Se kuitenkin suorittaa sille annetut
tehtävät kuuliaisesti ja liikkuukin ihan kivasti, mutta
parhaimmillaan se on esteillä. Erikiva on toiminut parin
juniorin luottoratsuna samassa perheessä kisamaailmaan
tutustumisen kannalta ja kun ratsastajat halusivat päästä
suurempiin luokkiin, päätettiin tamma astuttaa ja siitä
syntyikin sitten sen tämän hetkeä ainoa jälkeläinen Napakontio.
e. Teretsia on säpäkkä ja ketterä kenttä”poni”, joka on
ehtinyt nähdä ja kokea vaikka minkälaista ennen, kuin omistaja
päätti, että nyt saa tamma jäädä mammalomalle ja astutti sen.
Luonteeltaan Teretsia on hieman tammamainen ja on erittäin
tarkka ratsastajan avuista, joka käykin ilmi pieninä pukkeina
tai kiukkuisina potkuina, jos jokin ei arvon tammaa miellytä.
Vauhtia siltä löytyy vaikka muille jakaa, ja tämän vuoksi
Teretsia ei olekaan ollut ihan kenen tahansa ratsu.
ei. Carolus oli hieno ja lupaava nuori ori, jonka elämä
kuitenkin päättyi kisoissa epäonnistuneen hypyn ja siitä
seuranneen jalanmurtuman vuoksi. Luonteeltaan Carolus oli reipas
ja kylmäpäinen ori, joka rakasti huomiota ja kisaamista. Sen
näki oikein hehkuvan kisapaikalla, kun taas kotona ori vaikutti
täiltä tervassa, jota ei millään olisi kiinnostanut treenata.
Motto hevosella olisikin varmaan ollut ”vain lahjattomat
treenaa”, jos se olisi sen osannut kertoa.
Jälkeläisiä Carolukselta ei ehtinyt jäädä kuin kaksi, jotka
molemmat ovat aktiivisesti kenttää kisaavia ja lupaavia
tapauksia.
ee. Heliodora on näyttelyissä hyvin menestynyt,
vähemmälle ratsastukselle jäänyt tamma. Kukaan ei oikeastaan
koskaan jaksanut tapella sen kanssa tarpeeksi, että se olisi
saatu laitettua kunnolla satulaan, joten Heliodora jäi enemmän
näyttely- ja temppuhevoseksi. Muuten tamma on kuitenkin
luonteeltaan todella kiva, kunhan sen selkään ei vaan kiivetä.
Se antaa hoitaa itsensä oikein nätisti ja tekee kaikki siltä
maasta käsin pyydetyt asiat kyseenalaistamatta.
Jälkeläisiä tammalla on vain Teretsia tällä hetkellä, koska
omistaja aiemmin ajatteli, että ehkä varsan teko tasoittaisi
tammaa ja ratsutuskin alkaisi sujumaan, mutta sai todeta
olevansa väärässä ainakin vielä.
Jännä oli nyt ollut meillä noin kaksi kuukautta, kaikki oli mennyt
suhteellisen hyvin ja sen kanssa oli päästy jo aika hyvin tutuiksi. Vaikka
orista on tarkoitus tulla estehevonen, ollaan sen kanssa alettu ohjasajaa
kaiken muun maasta käsin touhuilun lisäksi. Kunhan keksitään nuorelle
pojalle tekemistä ettei se aivan tylsisty ja kokisi jotain uuttakin
välillä. Satulaan laittamista olen pohtinut, mutta se jääköön vielä ensi
syksylle. Ennemmin myöhemmin, kuin liian aikaisin ja pelkkään satulaan
tottumiseenkin käytetään aikaa tarpeeksi, jotta selkäännousu sun muu olisi
mahdollisimman helppoa ja kivaa kaikille.
Tänään oli ohjelmassa kuitenkin ihan vaan kivaa yhdessä oloa ja lisäksi
kengittäjä tulee vilkaisemaan Jännän kavioita. Hain orin tarhasta ja
taluttaessa huomasin sillä olevan hieman turhan paljon virtaa. Ei se
mitään ilkeyksiä tehnyt, kunhan oli vähän energisempi ja voisiko sanoa
kevyempi narun päässä, vaikka ei se hyppinyt tai muuta, lähinnä
tanssahteli rinnallani.
Tallissa laitoin Jännän hoitopaikalle ja onneksi olin ennakkoon hakenut jo
kakaran harjapakin siihen vierelle. Oli nimittäin hoitopaikallakin hieman
levottomuutta aistittavissa ja koska olin yksin tallilla, en halunnut
jättää sitä valvomatta hoitopaikalle. Harjasin oria pitkin, tasaisin
vedoin ja höpöttelin sille niitä näitä. Kävin myös kaviot sekä harjan ja
hännän läpi, jonka jälkeen totesin, että paras käydä juoksuttamassa oria
ennen, kuin kengittäjä saapuu paikalle ja joutuisi menettämään järkensä
steppailevan lapsihevosen kanssa.
Maneesissa ei tietenkään ketään muita ollut, koska olin yksin, joten
päätin Jännän saavan juosta irti. Nappasin maneesin seinää vasten
nojanneen juoksutusraipan käteeni ja päästin orin irti. Alkuun ori
rallitti minkä jaloistaan pääsi, pukitteli ja hyppeli kummallisia
kenguruloikkia, mutta pian se rauhottui ja alkoi niin sanotusti odottamaan
ohjeita. Olimme myös paljon työstäneet äänikomentoja, joten
irtojuoksuttaminen oli yllättävän helppoa Jännän kanssa.
Vartin juoksuttamisen jälkeen vilkaisin kelloa ja totesin, että kenkääjä
alkaisi olemaan ihan juuri täällä ja Jännä saisi mennä ensimmäisenä
käsiteltäväksi. Kävelytin sitä vielä kymmenen minuutin verran maneesissa
ja sitten kuulinkin kengittäjän huikkaavan tervehdyksen ovelta, joten ei
kun Jännä hoitopaikalle takaisin ja kengittäjä pääsi työhönsä.
05.12.2021 - Ensitapaaminen
Ennen olin toiminut aina tallissa, jossa oli muita ihmisiä
jarruttamassa ostopäätöksiäni, mutta burnisloman jälkeen olin päätynyt
siihen, että hankin pienen tallin, jonka pystyn hoitamaan yksin. Toki
tämäkin leviää varmaan käsiin, kuin ankan kakka, mutta katsotaan.
Jälleen kerran olisi ehkä tarvittu järjen ääntä, mutta kun näin Tonttu
Tosijännän pelkän nimen, en voinut vastustaa kiusausta, vaan otin
yhteyttä oripojan kasvattajaan ja sovin, että lähden varsaa katsomaan.
Pakkasin siis itseni hevosautoon tarkoituksena ottaa vuosikas varsa
kyytiin, jos se vaikuttaa selväpäiseltä ja muutenkin kivalta. Olin toki
jo etukäteen tutkinut Jännän sukua sun muuta ja todennut, että ainoa
oston estävä tekijä olisi, jos ori olisi aivan kaheli ja
pitelemätön.
Ajelin Etelä-Karjalaan Rautjärvelle vasten yötä, koska silloin on vähiten
ihmisiä liikenteessä ja tykkään itse ajella ruuhka-aikojen ulkopuolella
hevosautolla, koska tällöin en myöskään ole hirveä tientukko ja pääasiassa
liikenteessä olevat rekat ajavat myös samaan tahtiin. Tarkoitukseni oli,
että perillä painuisin nukkumaan Hotelli Lohikonttiin ja siitä sitten
ajelisin Jännän kasvattajan luo kahdeksi. Matka sujui rattoisasti parilla
pysähdyksellä ja ehdinkin nukkua noin kahdeksan tuntia, koska olin
onnekseni lähtenyt hyvissä ajoin ajamaan Pohjois-Pohjanmaalta kohti
Rautjärveä.
Kasvattajan pihaan saapuessa huomasin heti isoimmassa tarhassa olevan
useampi nuoren näköinen varsa, joten auton parkkeeraamisen jälkeen
suuntasin askeleeni suoraan tarhan aidalle ja sieltähän tuli useampi
utelias karvakorvavauva tekemään tuttavuutta. Kasvattajakin saapui pihalle
ja tervehdimme toisiamme, jonka jälkeen hän esitteli varsat. Kaksi
kolmesta vaikutti vähän raisummalta ja ei niitä erityisemmin
kiinnostanutkaan ihmisen seura loppujen lopuksi, kunhan kävivät
pyörähtämässä aidalla katsomassa kuka tulokas on ja painelivat sitten
painimaan keskenään. Aidalle jäänyt varsa oli juurikin Jännä ja kasvattaja
kertoi sen olevan erittäin paljon ihmisen perään ja rakastavan
rapsutuksia. Sujahdin lautojen välistä tarhaan ja rautias puski heti
päänsä syliini rapsutuksia varten. Hamusipa se myös välillä takkini
nappilistaa, mutta irrotti kuitenkin todella nätisti. Ori oli kuulemma
myös erittäin nopea oppimaan, niin hyvässä, kuin pahassakin.
Tutkiskelin varsaa ajan kanssa ja rapsuttelin sitä, sekä käytiin läpi
normaaleita käsittelytilanteita, joissa Jännä oli oikein nätisti. En
nähnyt varsassa mitään hälyyttäviä merkkejä, joten totesin kasvattajalle,
että kyllä tämä minun mukaani lähtee. Hinnasta oli jo ajoissa sovittu ja
eihän tämä halpa reissu ollut, mutta näin Jännässä paljon potentiaalia jo
käytöksen takia, mutta myös suku on sellainen, että tässä olisi
mahdollisesti minulle uusi estehevonen, vaikka ei välttämättä ponnua
isoihin luokkiin olisi, mutta toisaalta ei aina tarvikkaan päästä
korkeimmalle tasolle!
Jännä siis pakattiin vähäisen omaisuutensa kanssa autoon ja lähdin
ajelemaan kohti kotia.