Tonttu Tosijännä - virtuaalihevonen

© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Tonttu Tosijännä, eli tutummin Jännä on reipas ja nopea oppimaan niin hyvässä, kuin pahassakin. Jo varsana sen kanssa sai olla tarkka, että sille ei tule opetettua pahoja tapoja. Yleisesti ottaen Jännä on kiltti ja rakastaa rapsutuksia ylikaiken. Monesti se saattaa työntää rapsuttajansa kylkeään vasten ja työntää pään vielä syliin, jolloin ei ihmisellä ole muka muuta vaihtoehtoa, kuin vain rapsutella rautiasta otsasta, joka sen lempirapsuttelukohta onkin. 

Hoitaessa ori seisoo nätisti paikallaan ja on hyvin varovainen myös pikkuihmisten kanssa. Se antaa harjata itsensä läpikotaisin ongelmitta ja kaviot nousevat tuosta vain, kun hieman kopauttaa jalkaa ja sanoo "nosta!". Kavionsa se pitää nätisti ylhäällä ja laskee vasta, kun ihminen päästää jalasta irti. Tämän vuoksi myös kengittäminen on erittäin vaivatonta ja kengittäjä on kehunut Jännää jo pienestä asti, kun se osaa niin fiksusti ja rauhallisesti käyttäytyä kengitystilanteissa.
Varustaessa Jännä napottaa paikallaan, kuten muissakin tilanteissa. Se ottaa kuolaimet reippaasti suuhunsa ja satulankin saa laittaa huoletta selkään. Ainoa vaan, että jostain ori on oppinut pullistelun satulavyötä kiristäessä, joten paras on tarkistaa vyö kertaalleen ennen selkään nousua ja muutaman ratsastuskierroksen jälkeen, ettei käy hassusti ja satula pääseekin lipsahtamaan kyljelle ratsastuksen aikana.

Ratsastaessa Jännä on käynnissä hieman tahmea ja sitä saa aika paljon ratsastaa eteenpäin. Avut kuitenkin muuten menevät hyvin läpi. Selvästi yhteistyöhaluisempi ja omalla moottorillaan liikkuvampi ori on kuitenkin ravissa. Ravatessa se tekee aivan kaiken mitä ratsastaja haluaa ja sen ravi onkin oikein miellyttävä istua. Väistöt ja muutkin tehtävät sujuvat loistavasti ravissa sekä Jännä hakeutuu kuin itsestään kuolaimelle todella nätisti. Rautias on myös vauhtinsa puolesta todella tasainen sileällä, joten ei ole pelkoa että se juoksisi ravisssa alta tai olisi tahmea, kuten käynnissä. Laukan nostot ovat todella tahmeita alkuun jokaisella ratsastuskerralla ja ori vaatii todella selkeät avut siihen, että laukka nousee. Nopeat siirtymiset kuitenkin herkistelevät Jännää loistavasti ja pian se onkin oikein miellyttävä ratsastaa laukassakin.
Esteillä Jännä tuntuu heräävän horroksesta ja on jokaisessa askellajissa todella reipas, välillä jopa liian reipas ja sitä saa pidätelläkin välillä aika reippaasti, ettei painettaisi aivan tukka putkella menemään. Ori rakastaa esteitä ja on erittäin varovainen jaloistaan, jonka vuoksi se loistaakin esteillä. Ei moni siitä sitä uskoisi, jos näkevät sen vain sileällä.
Maastossa Jännä on niin pomminvarma, kuin eläimestä vain voi sanoa. Se lähtee maastoon niin yksin, kuin yhdessäkin ja ei vähästä hätkähdä. Jos maastossa tulee jotain pelottavaa vastaan, on orin reaktio ennemminkin pysähtyä ja tutkia asiaa kaikessa rauhassa kuunnellen ratsastajan reaktiota. Jos ratsastaja on rauhallinen, toteaa rautiaskin, että "jaa, ei tässä hätää ole" ja jatkaa matkaa kaikessa rauhassa.

Jännä lastautuu todella nätisti, koska sen kanssa on sitä pienestä pitäen harjoiteltu paljon. Se kävelee määrätietoisesti niin koppiin, kuin autoonkin ja odottelee kiltisti paikallaan, että puomit suljetaan. Myös kuljetuksen aikana Jännä matkustaa rauhassa, vaikka olisi vähän hätäisempikin matkustaja kaverina kyydissä ja tämän vuoksi Jännä on oikein loistava kaveri hätäilevien kuljetettavien kaveriksi.
Kisapaikalla Jännä on rauhallinen ja on tuntunut aina sellaiselta ns. vanhalta tekijältä, vaikka paljoa ei elämää orilla takana ole. Se reagoi uusiin asioihin järkevän rauhallisesti ja odottaa ohjeensa käsittelijältään, jonka mukaan sitten toimii. Jos käsittelijä on rauhassa, on orikin rauhassa.

Sukutaulu ja jälkeläiset

i. Napakontio sh, rautias, 160cm	ii. Pakkasukko sh, voikko, 165cm	iii. Nikolaus sh, voikko, 168cm
		iie. Lumityttö sh, tummanpunarautias, 159cm
	ie. Erikiva sh, punarautias, 155cm	iei. Viljari sh, punaruunikko, 169cm
		iee. Erijännä sh, vaaleanrautias, 150cm
e. Teretsia sph, tummanrautias, 147cm	ei. Carolus sph, punarautias, 147cm	eii. Ehtaro sph, rautias, 137cm
		eie. Hellikki sh, musta, 150cm
	ee. Heliodora sph, mustankimo, 145cm	eei. Mielenpito sh, mustankimo, 165cm
		eee. Tuomikki sh, tummanrautias, 165cm
suomenhevosori Jälkeläisvarsan Nimi (s. 00.00.2017), isä/emä Vanhempihepan Nimi, omistaa Jaska Jokunen suomenhevosori Jälkeläisvarsan Nimi (s. 00.00.2017), isä/emä Vanhempihepan Nimi, omistaa Jaska Jokunen

i. Napakontio on estekisoissa hyvin pärjännyt rautias suomenhevosori.  Luonteeltaan se on oriksi rauhallinen ja järkevä tapaus, jonka kanssa on miellyttävä työskennellä ja sen uskaltaa antaa lähes kenelle vaan käsiteltäväksi. Koskaan ei ole nähty tilannetta, jossa Napakontio olisi ollut totaalinen katastrofi käytökseltään.
Napakontiolla on tällä hetkellä kolme jälkeläistä, jotka ovat kaikki luonteeltaan reippaita ja rauhallisia tapauksia, joiden kanssa on helppo ollut opetella uusia asioita. Lisäksi ne ovat myös perineet isältänsä korrektia rakennetta ja edes jonkunlaisia hyppytaitoja.

ii. Pakkasukko on myös aktiivisessa kisa- ja siitoskäytössä jälkeläisensä tapaan. Voikko suomenhevosori on herättänyt kiinnostusta jalostuspiireissä erityisesti värinsä puolesta, mutta myös sopivan kisadraivinsa ja oikein mukavan rakenteen puolesta. Kisahevosena Pakkasukko on hieman haastavampi, kuin poikansa ja vaatii ratsastajalta kylmäpäisyyttä sekä määrätietoisuutta, jotta orille uskalletaan ”sanoa”, jos homma meinaa mennä yli.
Jälkeläisiä sillä on kymmenen kappaletta.

ie. Erikiva on aika mitään sanomattoman näköinen ulkonäkönsä puolesta ja luonteeltaankin vähän sellainen hajuton ja mauton niin sanotusti. Se kuitenkin suorittaa sille annetut tehtävät kuuliaisesti ja liikkuukin ihan kivasti, mutta parhaimmillaan se on esteillä. Erikiva on toiminut parin juniorin luottoratsuna samassa perheessä kisamaailmaan tutustumisen kannalta ja kun ratsastajat halusivat päästä suurempiin luokkiin, päätettiin tamma astuttaa ja siitä syntyikin sitten sen tämän hetkeä ainoa jälkeläinen Napakontio.

 

e. Teretsia on säpäkkä ja ketterä kenttä”poni”, joka on ehtinyt nähdä ja kokea vaikka minkälaista ennen, kuin omistaja päätti, että nyt saa tamma jäädä mammalomalle ja astutti sen. Luonteeltaan Teretsia on hieman tammamainen ja on erittäin tarkka ratsastajan avuista, joka käykin ilmi pieninä pukkeina tai kiukkuisina potkuina, jos jokin ei arvon tammaa miellytä. Vauhtia siltä löytyy vaikka muille jakaa, ja tämän vuoksi Teretsia ei olekaan ollut ihan kenen tahansa ratsu.

ei. Carolus oli hieno ja lupaava nuori ori, jonka elämä kuitenkin päättyi kisoissa epäonnistuneen hypyn ja siitä seuranneen jalanmurtuman vuoksi. Luonteeltaan Carolus oli reipas ja kylmäpäinen ori, joka rakasti huomiota ja kisaamista. Sen näki oikein hehkuvan kisapaikalla, kun taas kotona ori vaikutti täiltä tervassa, jota ei millään olisi kiinnostanut treenata. Motto hevosella olisikin varmaan ollut ”vain lahjattomat treenaa”, jos se olisi sen osannut kertoa.
Jälkeläisiä Carolukselta ei ehtinyt jäädä kuin kaksi, jotka molemmat ovat aktiivisesti kenttää kisaavia ja lupaavia tapauksia.

ee. Heliodora on näyttelyissä hyvin menestynyt, vähemmälle ratsastukselle jäänyt tamma. Kukaan ei oikeastaan koskaan jaksanut tapella sen kanssa tarpeeksi, että se olisi saatu laitettua kunnolla satulaan, joten Heliodora jäi enemmän näyttely- ja temppuhevoseksi. Muuten tamma on kuitenkin luonteeltaan todella kiva, kunhan sen selkään ei vaan kiivetä. Se antaa hoitaa itsensä oikein nätisti ja tekee kaikki siltä maasta käsin pyydetyt asiat kyseenalaistamatta.
Jälkeläisiä tammalla on vain Teretsia tällä hetkellä, koska omistaja aiemmin ajatteli, että ehkä varsan teko tasoittaisi tammaa ja ratsutuskin alkaisi sujumaan, mutta sai todeta olevansa väärässä ainakin vielä.

Kilpailukalenteri

Päiväkirja

01.02.2022 - Päivän touhuja kakaran kanssa

Jännä oli nyt ollut meillä noin kaksi kuukautta, kaikki oli mennyt suhteellisen hyvin ja sen kanssa oli päästy jo aika hyvin tutuiksi. Vaikka orista on tarkoitus tulla estehevonen, ollaan sen kanssa alettu ohjasajaa kaiken muun maasta käsin touhuilun lisäksi. Kunhan keksitään nuorelle pojalle tekemistä ettei se aivan tylsisty ja kokisi jotain uuttakin välillä. Satulaan laittamista olen pohtinut, mutta se jääköön vielä ensi syksylle. Ennemmin myöhemmin, kuin liian aikaisin ja pelkkään satulaan tottumiseenkin käytetään aikaa tarpeeksi, jotta selkäännousu sun muu olisi mahdollisimman helppoa ja kivaa kaikille.

Tänään oli ohjelmassa kuitenkin ihan vaan kivaa yhdessä oloa ja lisäksi kengittäjä tulee vilkaisemaan Jännän kavioita. Hain orin tarhasta ja taluttaessa huomasin sillä olevan hieman turhan paljon virtaa. Ei se mitään ilkeyksiä tehnyt, kunhan oli vähän energisempi ja voisiko sanoa kevyempi narun päässä, vaikka ei se hyppinyt tai muuta, lähinnä tanssahteli rinnallani.
Tallissa laitoin Jännän hoitopaikalle ja onneksi olin ennakkoon hakenut jo kakaran harjapakin siihen vierelle. Oli nimittäin hoitopaikallakin hieman levottomuutta aistittavissa ja koska olin yksin tallilla, en halunnut jättää sitä valvomatta hoitopaikalle. Harjasin oria pitkin, tasaisin vedoin ja höpöttelin sille niitä näitä. Kävin myös kaviot sekä harjan ja hännän läpi, jonka jälkeen totesin, että paras käydä juoksuttamassa oria ennen, kuin kengittäjä saapuu paikalle ja joutuisi menettämään järkensä steppailevan lapsihevosen kanssa.

Maneesissa ei tietenkään ketään muita ollut, koska olin yksin, joten päätin Jännän saavan juosta irti. Nappasin maneesin seinää vasten nojanneen juoksutusraipan käteeni ja päästin orin irti. Alkuun ori rallitti minkä jaloistaan pääsi, pukitteli ja hyppeli kummallisia kenguruloikkia, mutta pian se rauhottui ja alkoi niin sanotusti odottamaan ohjeita. Olimme myös paljon työstäneet äänikomentoja, joten irtojuoksuttaminen oli yllättävän helppoa Jännän kanssa.

Vartin juoksuttamisen jälkeen vilkaisin kelloa ja totesin, että kenkääjä alkaisi olemaan ihan juuri täällä ja Jännä saisi mennä ensimmäisenä käsiteltäväksi. Kävelytin sitä vielä kymmenen minuutin verran maneesissa ja sitten kuulinkin kengittäjän huikkaavan tervehdyksen ovelta, joten ei kun Jännä hoitopaikalle takaisin ja kengittäjä pääsi työhönsä.

05.12.2021 - Ensitapaaminen

Ennen olin toiminut aina tallissa, jossa oli muita ihmisiä jarruttamassa ostopäätöksiäni, mutta burnisloman jälkeen olin päätynyt siihen, että hankin pienen tallin, jonka pystyn hoitamaan yksin. Toki tämäkin leviää varmaan käsiin, kuin ankan kakka, mutta katsotaan. Jälleen kerran olisi ehkä tarvittu järjen ääntä, mutta kun näin Tonttu Tosijännän pelkän nimen, en voinut vastustaa kiusausta, vaan otin yhteyttä oripojan kasvattajaan ja sovin, että lähden varsaa katsomaan. Pakkasin siis itseni hevosautoon tarkoituksena ottaa vuosikas varsa kyytiin, jos se vaikuttaa selväpäiseltä ja muutenkin kivalta. Olin toki jo etukäteen tutkinut Jännän sukua sun muuta ja todennut, että ainoa oston estävä tekijä olisi, jos ori olisi aivan kaheli ja pitelemätön. 

Ajelin Etelä-Karjalaan Rautjärvelle vasten yötä, koska silloin on vähiten ihmisiä liikenteessä ja tykkään itse ajella ruuhka-aikojen ulkopuolella hevosautolla, koska tällöin en myöskään ole hirveä tientukko ja pääasiassa liikenteessä olevat rekat ajavat myös samaan tahtiin. Tarkoitukseni oli, että perillä painuisin nukkumaan Hotelli Lohikonttiin ja siitä sitten ajelisin Jännän kasvattajan luo kahdeksi. Matka sujui rattoisasti parilla pysähdyksellä ja ehdinkin nukkua noin kahdeksan tuntia, koska olin onnekseni lähtenyt hyvissä ajoin ajamaan Pohjois-Pohjanmaalta kohti Rautjärveä.

Kasvattajan pihaan saapuessa huomasin heti isoimmassa tarhassa olevan useampi nuoren näköinen varsa, joten auton parkkeeraamisen jälkeen suuntasin askeleeni suoraan tarhan aidalle ja sieltähän tuli useampi utelias karvakorvavauva tekemään tuttavuutta. Kasvattajakin saapui pihalle ja tervehdimme toisiamme, jonka jälkeen hän esitteli varsat. Kaksi kolmesta vaikutti vähän raisummalta ja ei niitä erityisemmin kiinnostanutkaan ihmisen seura loppujen lopuksi, kunhan kävivät pyörähtämässä aidalla katsomassa kuka tulokas on ja painelivat sitten painimaan keskenään. Aidalle jäänyt varsa oli juurikin Jännä ja kasvattaja kertoi sen olevan erittäin paljon ihmisen perään ja rakastavan rapsutuksia. Sujahdin lautojen välistä tarhaan ja rautias puski heti päänsä syliini rapsutuksia varten. Hamusipa se myös välillä takkini nappilistaa, mutta irrotti kuitenkin todella nätisti. Ori oli kuulemma myös erittäin nopea oppimaan, niin hyvässä, kuin pahassakin.

Tutkiskelin varsaa ajan kanssa ja rapsuttelin sitä, sekä käytiin läpi normaaleita käsittelytilanteita, joissa Jännä oli oikein nätisti. En nähnyt varsassa mitään hälyyttäviä merkkejä, joten totesin kasvattajalle, että kyllä tämä minun mukaani lähtee. Hinnasta oli jo ajoissa sovittu ja eihän tämä halpa reissu ollut, mutta näin Jännässä paljon potentiaalia jo käytöksen takia, mutta myös suku on sellainen, että tässä olisi mahdollisesti minulle uusi estehevonen, vaikka ei välttämättä ponnua isoihin luokkiin olisi, mutta toisaalta ei aina tarvikkaan päästä korkeimmalle tasolle!

Jännä siis pakattiin vähäisen omaisuutensa kanssa autoon ja lähdin ajelemaan kohti kotia.