Kaihon Juhannusprinsessa

i. Komea hopeanruunikko ori Harmavan Juhannusyö oli 139cm korkea monitaituri. Se palkittiin elämänsä aikana kantakirjan kakkospalkinnolla, kolmen lajilaatuarvostelun ykköspalkinnolla ja rotulaatuarvostelussa kakkospalkinnolla. Sooloksi kutsuttu ori oli luonteeltaan todellinen sooloilija ja täytyy todeta, että luonteensa Seela on tainut periä isältään. Seelan lisäksi Soolosta jäi neljä varsaa.

ii. Lysander oli hopeanmusta pienhevosori, joka niitti mainetta kenttäratsastuksessa. Se oli kasvattajansa ensimmäisiä, kotiin jääneitä suomenhevoskasvatteja. Kotitila sijaitsi Etelä-Suomen alueella, jossa Lysti sitten aikuisikään kasvettuaan aloitti kisauransakin. Luonteeltaan ori oli hyvin reipas ja osaavakin kokoonsa nähden, mutta ponimaiseen tapaan vähän vaikeasti motivoitavissa. Omistajan sekä tallin ratsuttajan kanssa Lysti kuitenkin tuli hyvin toimeen, joka näkyi myös kisatuloksissa. Pienissä piireissä ori tulikin tunnetuksi nopeasti ja sitä kautta oli myöhemmin kysytty jalostushevonen erityisesti pienhevosjalostuksessa. Lysti astuikin lähemmäs kolmisenkymmintä tammaa, ennen kuin jäi kokonaan eläkkeelle uraltaan. Miltei 20-vuotiaana ori lopetettiin ähkyn seurauksena.

iii. Loisto-Musta oli useiden jälkeläistensä tapaan väritykseltään hopeanmusta. Ori oli alunperin kotoisin Ahvenanmaalta, jossa sen kasvattajakin asui. Loisto päätyi kuitenkin sisäänratsastettuna sitten tilan pitkäaikaisen ratsuttajan matkaan tämän muuttaessa Etelä-Suomeen. Siitä tuli iän karttuessa lähinnä harrasteratsuna toimiva hevonen, jolla omistaja kilpaili silloin tällöin kenttäratsastuksessa ratsastuksenopettajan uransa ohella. Luonteeltaan ori oli noin yleisesti katsoen peruskiltti, mutta löytyihän siltä ponimaisiakin piirteitä. Kuitenkin tutun ratsastajan kanssa Loisto oli edukseen niin kotikentillä, kuin kisaradoillakin. Ori astui 25 tammaa, ennen kuin se lopetettiin huonontuneen yleiskunnon ja vanhuuden takia 24-vuotiaana.

iie. Voikko pienhevostamma, Helena on oikeastaan alunperin ruotsalaissyntyinen hevonen. Tamma asui vuosia Ruotsissa kasvattajansa luona, jossa se toimi omistajansa harraste- ja kilpahevosena ja sen ohella toimitti satunnaisesti myös viereisellä ratsastuskoululla tuntiratsun virkaa. Vaikka Helena oli hyvin koulutettu ja näin ollen kuuliainen hevonen, niin oli se myös opettavainen sellainen. Helena ei nimittäin koskaan tehnyt yhtään sen enempää, kuin siltä vaadittiin. Melkein 11 vuotta ollessa lasissa tamma myytiin Etelä-Suomeen jalostushevoseksi. Sillä oli aluksi jonkin verran vähän sopeutumisongelmia, mutta lopulta Helena kuitenkin alkoi tottua uusiin laumatovereihinsa ja tallin henkilökuntaan. Pääasiassa tamma toimi siis uuden suomenhevostilan ensimmäisinä jalostushevosina. Helena ei juurikaan kilpaillut aktiivisesti, vaan starttasi muutamia satunnaisia kertoja kouluratsastuksessa. Voikko kantakirjattiin ennen eläkkeelle jääntiä toiselle palkinnolle. Ennen vanhuuteen kuolemistaan 20-vuotiaana Helena oli kerennyt varsoa kaiken kaikkiaan seitsemästi.

ie. Keijutaika oli punarautias pikkutamma. Keiju myytiin ratsastuskoululta, jossa se oli syntynyt eteenpäin 6-vuotiaana perhehevoseksi. Se oli kooltaan melko pieni, jonka ansiosta se sopi erityisen hyvin perheen ala-asteikäisten tyttärien käyttöön. Tamma oli ystävällinen ja hyväntahtoinen, mutta sillä saattoi joskus olla vähän tammamaisia piirteitä. Keiju toimi pitkään tytärten uskollisena harrasteratsuna kahden muun perheen hevosen kanssa heidän omassa pihassaan asuen. Tammalla ei koskaan ollut mitään erityisen tavoitteellista kisauraa, vaikka se satunnaisesti starttasikin este- ja koulukilpailuissa. Keiju varsoi yhteensä kolmesti - kaksi varsoista myytiin lopulta eteenpäin ja yksi jäi kotiin. Raudikko menehtyi leppoisten eläkepäiviensä jälkeen 19-vuotiaana kaviokuumeeseen sairastuttuaan.

iei. Haltiapoika oli kasvattajansa suosikkihevosia jo varsasta pitäen. Ruunikko ori oli puhtaasti suunniteltu varsa omistajan valitsemista hevosista ja isänsä jalanjälkiä seuraten Pojusta tuli kasvattajansa silmäterä. Poju eli koko elämänsä ajan Lapissa, lähellä Rovaniemeä. Tila oli 16 paikkainen yksityistila, jonka omistaja ulkopuolisten hevosten majoittamisen ohella keskittyi kilpailemaan ja valmentautumaan omilla hevosillaan. Poju kilpailikin kenttäratsastuksessa aina satunnaisesti ja sen lisäksi kiersi näyttelyitä varsin hyvällä menestyksellä. Ruunikko kantakirjattiinkin ensimmäiselle palkinnolle pienhevossuunnalle, joka herätti erityisesti kiinnostusta orin jalostusarvossa. Poju astuikin kaiken kaikkiaan 24 tammaa uransa aikana. Ori jouduttiin kuitenkin lopettamaan äkillisen tapaturman seurauksena, joka tapahtui maastossa Pojun säikähtäessä jäisellä tiellä tukkirekkaa. Ratsukko suistui ojaan ja Poju mursi jalkansa. Ori oli tällöin 15-vuotias.

iee. Lauha syntyi Vaasassa, jossa se asuikin kasvattajansa luona useamman vuoden. Pienikokoinen, ponimainen tamma oli luonteeltaan hyvin kiltti ja rauhallinen. Siitä oltiin suunniteltu alunperin kenttähevosta, mutta tamman rohkeus ja kapasiteetti ei ihan riittänyt aktiiviseen kilpailemiseen. Lauha toimikin sitten jonkin aikaa pääasiassa vain jalostushevosena, kun omistaja mietti sen tulevaisuutta. Hevospiireistä tutuksi tullut ratsastuskoulun omistaja sitten kiinnostuikin Lauhasta kuultuaan tamman ongelmallisesta tilanteesta. Niinpä 12-vuotiaaksi kääntynyt punarautias muuttikin sitten samaisen kaupungin sisällä joidenkin kymmenien kilometrien päähän, jossa se alkoi tehdä tuntihevosen hommia täysipäiväisesti. Virka sopikin sille huomattavasti paremmin, kuin kilpahevosena oleminen. Useita vuosia Lauha toimikin sitten ratsastuskouluhevosena, kunnes se lopetettiin lisääntyneiden jalkavaivojen vuoksi 19-vuotiaana.

e. Kurpitsaprinsessa eli 24-vuotiaaksi saakka. Väriltään tamma oli tummanrautias ja korkeutta sillä oli 157cm. Kurppa oli palkittu kantakirjassa kolmospalkinnolla, lajilaatuarvosteluissa ykköspalkinnoilla ja rotulaatuarvostelussa kakkospalkinnolla. Vahva tahtoinen tamma oli todellinen oman elämänsä prinsessa. Varsoja se sai viisi elämänsä aikana.

ei. Vuoristoradankuningas oli huiman kokoinen, 163-senttinen, musta suomenhevosori, joka on ehdottomasti suvun ylpeys. Tiivistettynä Vuoristoradankuningas osasi kaiken, oli komea kuin mikä - palkittiin muun muassa kantakirjassa ykkösellä - ja toimi tilanteessa kuin tilanteessa kuin ihmisen mieli. Jos ori oli kaiken kaikkiaan upea, oli sen laukka vielä upeampi, sitä katsellessa moni haukkoi henkeään. Kuvittele musta, pitkäjouhinen, ryhdikäs ori laukkaamaan auringonlaskussa - Vuoristoradankuningas aiheutti saman efektin jo ihan kouluradallakin. Kuten arvata saattaa, on orin perintöä jakamassa satoja varsoja, toinen toistaan hienompia, mutta yksikään ei ole isänsä veroinen. Ori lopetettiin 25-vuotiaana pahenevien vanhuuden vaivojen vuoksi.

eii. Kahvikuppikaruselli oli aikamoinen joka paikan höylä. Sen lisäksi, että ori tosiaan taisi kaikki neljä lajia poikansa tavoin, oli se komea kuin mikä ja kaiken lisäksi erittäin hyväluontoinen ja hyväkäytöksinen. Kahvikuppikaruselli 155 senttiä korkea musta ori, jonka pitkät, jouhet kihartuivat laineille. Parhaimmillaan Kahvikuppikaruselli oli ehdottomasti kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, jossa sen upeaakin upeammat liikkeet pääsivät oikeuksiinsa. Orilla ratsastettiin aktiivisesti kilpaa varsinkin vaativissa koululuokissa, mutta onpa se startannut ihan kenttäkisojakin myöten. Esteillä ori oli vauhdikas ja kuumuva, mutta osaavan ratsastajan käsissä lyömätön. Ori eli nuoruusvuotensa pienemmällä yksityistallilla, mutta siirtyi lopulta oriasemalle. Se on saanut liki neljäkymmentä jälkeläistä, jotka niittävät menestystä lajissa kuin lajissa ympäri Suomen. Kahvikuppikaruselli lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi kotitallillaan 26-vuotiaana.

eie. Suffelipuffi oli maailman kiltein, aina. Tamma ei tehnyt ikinä mitään pahaa kenellekään ja se yritti aina kaikkien kanssa parhaansa. Rautias, 157-senttinen tamma oli neljän lajin kilpailija, jota jännittävät tilanteet eivät hirvittäneet ja joka rauhoitti epävarmemmankin ihmisen. Se vaihtoi useammankin kerran omistajaa, raskain mielin tosin, kilpauransa aikana - se oli erinomainen ensimmäinen kilparatsu, mutta kapasiteetti siltä loppui helposti kesken. Lopulta tamma päätyi pienelle ratsastuskoululle viettämään eläkevuosiaan, opettamaan pieniä tyttöjä ja poikia ratsastuksen saloihin. Varsoja Korpinlaulu ehti saada kolme: yhden nuorena, yhden kesken kilpauransa ja yhden vielä ratsastuskoululla. Korpinlaulu nukkui pois äkillisesti, vielä edellisenä päivänä kaksi ratsastustuntia tehneenä ja hyvävointisena, eräänä syyskuisena iltana 24-vuotiaana.

ee. Vadelmavaunu oli itse rauhallisuus - vähän liiankin. Vadelmavaunu oli suoraan sanoen patalaiska ja sen työmoraali ei päätä huimannut. Ruuan eteen se tosin teki mitä vain. Mutta kyllä senkin kaltaisia hevosia tarvitaan: 156-senttinen Vadelmavaunu kuskasi koko ikänsä pieniä ratsastuskoululaisia, opettaen monelle ratsastuksen, ajamisen ja hevosen käsittelyn salat. Varsojakin Vadelmavaunulla tehtiin, suurin osa niistä päätyi ratsastuskouluihin tai esimerkiksi terapiahevoseksi, mutta sattuipa niinkin, että muutama päätyi ihan isoihinkin kisoihin. Kaikki varsat kuitenkin perivät siltä erinomaisen tasaisen luonteen. Vadelmavaunu lopetettiin ähkyn vuoksi 21-vuotiaana.

eei. Alkuperäiset oli sielultaan estehevonen. Vain 152-senttinen ori hyppäsi kepeästi 120-senttiset radat ja yksittäin jopa 135 senttiä. Koulupuolelle sen kärsivällisyys ei riittänyt, mutta kansallisen tason esteradat sujuivat. Luonteeltaankin Alkuperäiset oli aika vauhdikas tapaus eikä sen kanssa ollut päivääkään tylsää. Noin arkielämän kannalta olisi toki ollut suotavaa, että ori olisi malttanut mielensä edes hetkeksi... Raudikko kilpaili pitkään saaden ensimmäisen varsansa vasta 10-vuotiaana ja sen jälkeen vielä kuusi varsaa. Ori lopetettiin pahenevien vanhuuden vaivojen vuoksi 25-vuotiaana.

eee. Pianosoittaja oli kuvankaunis, raudikko tamma, joka ei loistanut kisakentillä, mutta jonka ominta alaa olivat näyttelyt. Pianosoittaja vietti pääasiassa koko elämänsä vain mammalomaa ja se olikin erinomainen äitihahmo niin omille kuin muidenkin varsoille. Se oli lempeä ja kärsivällinen, mutta piti lapset ruodussa. Se sai kahdeksan varsaa maltillisella varsottamisella ja niiden välillä se piti tallin laumassa jöötä ja mennä puksutteli menemään pitkin maita ja mantuja maailman turvallisimpana maastoratsuna. Rento elämäntapa ja leppoisa asenne kantoi pitkälle ja Pianosoittaja nukahti ikiuneen vasta 32-vuotiaana omassa karsinassaan.

© Hazel (VRL-14333)

Päiväkirjamerkinnät

28.12.2018 - Kouluvalmennus, kirjoittanut Hazel

Olin päättänyt jakaa Kaihovaaran kasvattien valmennuspäivään osallistuvat kahteen eri porukkaan, jotta voisimme keskittyä yksilöllisemmin omistajien kertomiin hankaluuksiin. Ensimmäisenä maneesissa olivatkin Perho ja Seela sekä Sylvi ja Loitsu. Tammat olivat katselleet toisiaan uteliaina, mutta eivät juurikaan reagoineet toistensa läsnäoloon. Alkuverryttelyt sujuivatkin rauhallisesti molempien ratsukoiden osalta. Ohjelmassa oli aluksi asettelua ja taivuttelua sekä lisäyksiä.
Seela oli jo valmennuksen aluksi hyvin reipas, mutta liikkui kuitenkin hyvin ratsastajansa avuilla. Perho oli kertonut vauhdin säätelyn tuottavan ratsukolle vaikeuksia, joten ongelman ytimeen päästiin oikeastaan samantien. Ulkopuolisena katsojanakin huomasi tamman ottavan tukea melko reippaasti ohjasta ja nopeassa vauhdissa askellajit tosiaankin menettivät rytmiään. Ensimmäisenä ongelmaa lähdettiin korjaamaan Perhon omasta istunnasta alkaen. Nainen sai mennä muutaman kierroksen kokonaan ilman jalustimia ensin hitaassa harjoitusravissa ja lisätä vauhtia sitten hiljalleen oman tuntemuksensa mukaan. Jos rytmi alkaisi karkaamaan, niin vauhtia hidastettaisiin samantien.
Valmennuksen loppuun olin suunnitellut erilaisia puomi- ja kavallettitehtäviä, joiden avulla hevosia pystyttiin kokoamaan helpommin pienellä avustuksella. Molemmat tammat olivat sen verran tutustuneet jo esteisiin, että menivät ylitse mukisematta. Seela kuitenkin oli sitä mieltä, että esteet olivat niin pieniä, ettei sen tarvitsisi tavallista enempää vaivautua nostamaan koipiaan. Mieli kuitenkin muuttui, kun puu alkoi kolahdella ikävästi kavion pintaa vasten. Perho ja Seela suoriutuivatkin lopulta tehtävästä kunnialla ja tahti pysyi huomattavasti paremmin hanskassa esteiden ansiosta. Suosittelenkin puomeja myös kotitreeniin.

13.01.2019 - Maastossa, kirjoittanut Jannica

Olin miltei jopa liikuttunut Perhon pyytäessä minua liittymään maastoseuraan tänä viikonloppuna, ratsuksi olin salaa toivonut Seela-tammaa ja ilmeisesti yhteistyömme ei ollut Perholtakaan jäänyt huomaamatta, koska käytävällä odotti täysissä tamineissa Seela ja toinen suomimamma Sukkis, joka ei meinannut pysyä housuissaan, ilmeisesti turvaliivin pukeminen kertoi heti hevosille, että nyt oli luvassa jotakin hauskaa: joko esteitä tai maastoilua. Itseäni hieman jännitti, vaikka Perho oli vannonut ja vakuutellut koko edellisillan tekstiviestein, että Seela oli superkiltti ja rauhallinen maastomopo, ei varmasti hätkähtäisi, vaikka pommi iskisi viereen.. joskaan sitä emme kyllä suurin surminkaan Perhon kanssa toivoneet. Hoitajia ja porukkaa riitti tallilla tänään, osa tytöistä oli menossa lyhemmän lenkin vielä ennen iltapäivän valmennuksia saadakseen hevoset lämmiteltyä hyppäämistä varten. Perhon kanssa päätimme kuitenkin lähteä vanhalle kunnon lenkille tehtaalle asti, josta tulisi linnuntietä pitkin hyvinkin kahdenkymmenen kilometrin lenkki.

Lunta oli metsässä varmasti enemmän kuin tarpeeksi, joten jätimme suosiolla suojat kotiin, niistä ei olisi kuin haittaa. Sen sijaan turvaliivi oli kyllä hyvä pukea päälle, jos vaikka neidit innostuisivat pellolla ihan pukittelemaan laukatessa, joskaan en usko että siellä edes pääsi laukkaamaan, sen verran reilummin oli hankea. Pikkupakkaseen en ollut varautunut, jo kivutessani Seelan kyytiin huomasin, että minulla oli aivan liikaa vaatetta yllä. Normaalisti ratsastelin tällä kelillä vielä fleecevuorellisessa ratsastustakissa, mutta nyt jostakin ihme hetken mielijohteesta olin pukenut toppatakin päälleni. Harvinaisuus, jonka Perhokin oli naureskellen pannut merkille, "etkös sä Rovaniemeltä olekaan" ja sujauttanut kätevästi turvaliivin päälle vuorettoman takin, jota minun kävi vähän kateeksi. Noh, eväät olin sentään muistanut mukaan pakata, vaikka Perho olikin vakuutellut, ettei niitä tarvittaisi, kyllä heiltä sentään muonavarat matkalle kustannettaisiin, kun oli kerran kutsukin käynyt. Naureskellen hän yritti tunkea satulalaukkuun kaikkia eväitä, Sukkiksen jo verottaessa sillä välin yhden voileipäpussin ja porkkanapussin rikki. Ei auttanut muu kuin syöttää ne hevosille myöhemmin, en välttämättä haluaisi tamman suussa ollutta ruisleipää enää maistella, enkä usko että Perhokaan, vaikka toki lämpimät välit hevosiinsa olikin.

Saatuani jalustimet sopivan mittaisiksi päästiin viimein lähtemään retkelle. Sukkis katseli minua ja Seelaa kulmiensa alta, olikohan noista ainesta laukkakilpailuun myöhemmin. Nauroimme tamman ilmeilyä, se olisi selkeästi halunnut vähän maistaa myös Seelan takapuolta kun etenimme jonossa hiekkatietä pitkin pois tallilta.
"Aivan ihana sää tänään" hymyilin, en voinut olla laittamatta hetkeksi silmiä kiinni, auringonpaiste oli kerrassaan mahtavaa kaamosajan jälkeen, ja vieläpä juuri sopivasti tänään, kun oli edessä pitkä maastoreissu.
"No sanos muuta! Kyllä sitä räntää saatiinkin jo aivan tarpeeksi tälle talvea!" Perho yhtyi ja laittoi hänkin hetkeksi silmänsä kiinni, oikeita malliesimerkkejä nuoremmille nämä tätiratsastajat, pohdin itsekseni. Hevosten tasainen kavionjälkijono seurasi meitä, lunta oli kuitenkin auratulla tiellä sen verran, ettei kavioista juuri ääntä kuulunut. Juttelimme innostuneesti tulevasta keväästä, astutussuunnitelmista pääasiassa.
"Meinaatko sie astuttaa tän Seelan?" kysyin uteliaasti, mielestäni tamma oli kyllä mainio äitihahmo, vaikken sen suvusta ja suorituksista niin ollutkaan selvää ottanut.
"Tjaah, en osaa vielä sanoa, sillä on kisaura vielä vähän kesken, niin voi olla että noita kokeneempia tammoja laitetaan tänä keväänä, joilla on kisaura jo ohitse, mites teillä?" hän kiinnostui, kukapa nyt ei söpöistä varsoista halunnut keskustella..
"En tottapuhuen ole vielä ehtinyt yhtään perehtymään kevään orikatalogeihin, meillä on uusia tammoja ja oreja sen verran, että melkoisen omavaraisesti mennään varmaankin tämä kevät, vaikka on meille tänä keväänä siis syntymässä kyllä leasingvarsojakin, jotka vieroituksen jälkeen meille sitten muuttavat, mutta en usko että ensi vuodelle muualta juuri tarvitsee ottaa" jäin pohtimaan, ketkä mahtaisivat tänä keväänä tiinehtyä.

Mieleni kääntyi ensimmäisiin Adinan varsoihin, kauhistus! Oliko siitä jo neljätoista vuotta, vastahan meillä niitä temmelsi ensimmäistä kertaa ja oltiin niin ylpeitä Christianin kanssa. Ajat on kyllä tosi paljon muuttuneet, nyt kasvatellaan tällaisia suomiputtejakin naurahdin ajatuksissani ja taputin Seelaa kaulalle. Metsänsiimeksestä tultuamme avonaiselle pellolle otimme reipasta ravia, se tuntui hassulle, koska lunta oli niin paljon että hevoset joutuivat tosissaan nostelemaan jalkojaan hangen ylle. Onneksi kovemmilta pakkasilta oli vielä vältytty eikä pinta ollut kova. Oikaisimme niityn poikki ja jatkoimme sitten kohti hiekkatietä, jolla oli kiva pätkä laukata. Meno oli melko hurjaa, onneksi hevoset tiesivät että metsään tultaessa oli otettava raviin oksia väistääkseen, ja jos vielä mieli laukata tänään. Meillä oli aina maastossa sanaton sopimus siitä, että uutta laukkapätkää ei saanut jos jotain hölmöili, etenkin nuoremmat ratsut oppivat tähän ehdollistumaan tosi nopeasti. Seela oli oikein kiltti, vaikka vauhtia riittikin, ihan kuten Perho oli luvannutkin. Sukkis sen sijaan esitteli kaiken maailman kevätjuhlaliikkeitä pukkien siivittämänä laukkasuoralla ja raviin kun olisi pitänyt siirtyä sai Perho olla ihan tosissaan suuttumassa sille, ettei keuliminen tullut kyseeseen.

"Onpas sillä tänään energiaa, katselin ihmeissäni, vaikka totta puhuen Sukkiksella sitä tuntui aina jostakin salaisesta varastosta kumpuavan"
"No joo, se on jo pitkään ollut tällainen, varmaan pitäisi jättää väkirehut pois näin talvikaudeksi kokonaan, kun ei hevoset liiku niin paljoa, hoitajat vähän laiskistuu talven tullen.."
"...ja ehkä vähän omistajatkin" jatkoin lausetta silmää iskien.
"No joo, totta tuokin, en edes muista koska olen viimeksi käynyt valmennuksessa estepuolella" Perho pohti. Minä muistin vähän liiankin hyvin, taisi olla meillä kotona ollut edellinen valmennus joskus ennen joulua, pitäisi kyllä terästäytyä, jos mieli keväällä kisakentille palata talvilomalta.
"Eikös myö sitten pidetäkin teille iltapäivästä estevalmennus?" innostuin, kun nainen otti asian puheeksi kautta rantain.
"No joo, mikä jottei, oishan tälle varmaan lisähomma ihan tarpeen, kun vauhtia näkyy piisaavan" hän mietti.
"Voisin huomenna tulla pitämään vaikka sitten Seelalle estetuntia?" ehdotin, koska pidin tamman kanssa työskentelystä yli kaiken.
"Okei kiva, se on sitten sovittu!" hän ojensi nauraen kättään ja löimme nyrkit yhteen. Sukkis pälyili meitä epäluuloisesti, kauanko tässä nyt vielä matkaa taitettiin kävellen. Tamma heitti päätään ja pärskähteli tyytymättömyyttä osoittaakseen. "Noooh, käveles nyt vaan vielä, sähän puuskutatkin sen kaiken laukkapelaamisen jälkeen vielä" Perho taputti tamman märkää kaulaa. Seelalla oli näistä kahdesta huomattavasti parempi kunto, ei se ollut edes hikinen vielä! Kotimatka sujui reippaasti ravaillen ja kotisuoralla uskalsin antaa jo pitkää ohjaa, retki oli ollut kaikkea sitä mitä olin uskaltanut odottaakin ja iso kiitos siitä kuului tietenkin matkanjärjestäjälle!

14.01.2019 - Estevalmennus, kirjoittanut Jannica

Seelan kanssa olitte jo päässeet melkolailla verryttelyn loppusuoralle päästyäni paikalle. Saitte ottaa vielä ravissa muutamia maapuomeja suoralla uralla, Seela sai vähän aktiivisemmin myös tulla pohkeelle siirtymisissä, joita teitte omaan tahtiin kaikissa askellajeissa. Eilinen maastolenkki oli selkeästi väsyttänyt vähän tammaa, eikä se ollut yhtä vauhdikas kuin normaalisti, joten päätimme tänään pitäytyä ihan perusasioissa valmennuksen ja estekorkeudet maltillisena. Oma ratsastuksesi oli tänään tasaista ja Seela tuntui nauttivan huomaamattomista avuistasi. Myös päättäväisyys näkyi asenteestasi uudella tavalla, vaikka olitkin päällepäin hyvin rauhallinen, liekö alkuverryttelyssä ollut kuitenkin hieman keskusteltavaa tamman kanssa. Sait tehdä muutamia raviväistöjä ja avoja sillä välin kun kokosin esteitä, näin tamman mielenkiinto pysyi yllä eikä se kuitenkaan liiaksi lähtenyt innostumaan esteistä, joita pikkuhiljaa nousi maneesiin. Niiden valmistuttua saitte tehdä esteiden ympärille voltteja ravissa kevennellen ja sitten ottaa muutamat laukannostot sekä ympyrät ratsastaen koko uraa laukassa.

Tämän jälkeen sait ottaa käyntiin hetkeksi ohjastuntumalla samalla kun oli hyvä tilaisuus opetella pieni rata ja siihen liittyvät lisätehtävät, joita riitti puomien väliin pysähtymisestä huolellisiin kulmiin, jonne oli laitettu kartio merkiksi, että mistä kohden ratsastettiin kulmaan voltit, tehtävän haastavuuden takia sait aloittaa ensin ravissa, jotta pääsitte molemmat tehtäväntasalle ja sitten nostaa laukan, kun alkoi sujumaan ravissa. Tehtävät menivät tänään oikein kivasti, vaikka vähän enemmän olisi esteiden noustessa vaadittu Seelalta skarppausta, itsekin jäit ehkä hieman matkustelemaan esteiden välillä, etkä kertonut tammalle tarpeeksi vahvasti, että sen tuli pitää reipas laukkarytmi yllä myöskin esteiden välissä. Sarjalla tämä vähän kostautuikin, kun tuli muutama hassu hyppy viimeiselle okseriosalle välimatkan venähtäessä, kun tamma ei laukannut kunnolla eteen selkänsä läpi. Toinen kierros oli kuitenkin jo sen verran hyvä, että jätimme hyppäämisen tällä kertaa siihen ja saitte ottaa loppuun vähän innarijumppaa sekä ravikavaletteja reilusti maasta nostetuilla puomeilla, jotta tamma oikeasti joutui loppuun asti töihin ja nostelemaan jalkojaan. Alkuun se kolauttelikin puomeihin takajalkoja, kun ei niitä viitsinyt kunnolla nostaa, mutta vähitellen sait kuitenkin luotua Seelaan sen verran lisäboostia, että se nosteli hienosti jalat kavalettien ylitse viimeisillä kerroilla, niin sitä pitää!