Pyökkipolku


| Virallinen nimi | Mörökölli KAS "Mökö" | Rotu | Suomenhevonen |
| Sukupuoli | Ori | Syntymäpäivä | 23.06.2020 |
| Väri, säkäkorkeus | Tummanpunarautias (aa / ee), 159cm | Rekisterinumero | VH21-018-1306 |
| Koulutustaso | Helppo B, 60cm, Vaikea | Painotuslaji | Työpainotus |
| Kasvattaja | VRL-10531, Kadon Kartano | Omistaja | Veera R. (VRL-10735) |
Se THE työhevonen meidän tallista oli uupunut jo pitkään. Työkamojen nahkaosat olivat varastossa jo taas jäykistyneet, vaikka kerran vuoteen varaston siivouksen yhteydessä ne tulikin aina hoidettua saippualla ja öljyllä. Kadon Kartano oli minulle entuudestaan tuttu, sillä olin myynyt sinne aikoinaan Ponipalleron Huttusen ja Siklin. Tiesin Piia Ihantojan suomenhevosten menestyneen joka saralla - ratsuna, työkisoissa, raveissa - missä nyt keksit suomenhevosta käyttää. Kuulin Piialla olevan myynnissä muutama ravi- ja työpainotteinen kasvatti, joihin lähdin innolla tutustumaan. Useampi upea yhdistelmä oli myynnissä, mutta yksi erottui joukostaan omallaan ja isänsä nimellä. Mörökölli, jonka isä oli Glögimonsteri. Kyseessä oli jo 8-vuotias ori, joka oli työajossa pidetty, vaikka suvun puolesta olisi ollut mahiksia ravipuolellakin menestyä. Kiinnostuin Mököksi kutsutusta orista sen verran, että tarjouksia heiteltiin puolin ja toisin ja Mökö sai lähteä Pyökkipolkuun.
Leiskuvanpunainen Mökö kääntää katseita jo silkalla olemuksellaan; tässä hevosessa on karismaa! Se on juuri niitä hevosia, joiden ei tarvitse kuin seistä tai syödä tarhassaan, ja silti sitä jää katselemaan aivan eri tavalla kuin naapuritarhan hevosta. Luontainen karisma sekä näyttävyys eivät jää suomiurhon ainoiksi hyviksi puoliksi, ennemminkin Mökö on pelkkää kiitosta, kehua ja hyviä ominaisuuksia toisensa perään. Ihan ilman liioittelua sekä ylpeän vaaleanpunaisia lasejakin!
Vaikka Mökö lupsakka, rauhallinen herrasmies onkin, ruunamaista lapasta siitä ei saa. Raudikko tietää paikkansa tallin hierarkiassa, ei huuda ja mölise siitä, muttei myöskään epäröi komentaa silmilleen hyppiviä ja paikkaansa kärkkyviä. Mökö tarhaa ihan sujuvasti muiden orien vieressä eikä samassa kuljetusautossakaan rupea möykkäämään, vaikka toinen ori pitäisikin melua itsestään. Tammojenkin kanssa matkustaminen sujuu rauhallisesti, Mökö korkeintaan hörähtää neitokaisille. Fiksu herrasmies, joka ei rupea hillumaan hormonihuuruissaan (tai muutenkaan).
Näin helppoa käsiteltävää saa hakea. Mikään ei kauhistuta tai inhota mahdollista irvistystä enempää. Huulipuristinta, rauhoittavia tai mitään miedompiakaan vippaskonsteja ei ole koskaan tarvittu. Raudikon ilmeestä kyllä näkee, mikäli jokin ei tunnu hyvältä (takajalkojen kuljetussuojat sekä matolääke nousevat irvistelylistan jaetulle ensimmäiselle sijalle), vaan siinäpä se. Käytöstavat eivät katoa mihinkään, Mökö seisoo sievästi paikoillaan, avaa suunsa, nostaa jalkansa, tekee aina mitä pyydetään. Talutettaessakin ori keskittyy ihmiseen, siihen, minne mennään ja mitä tahtia, eikä haaveile tienvierustan koivujen tai hemaisevan tamman tarha luo.
THE työhevosta haettiin, sellainen saatiin. Hyvät hermot, erinomainen vetotekniikka, asenne sekä korkea työmoraali, rohkeutta sekä eteenpäinpyrkimystä. Kuten aiemmin todettua, Mököä voi lähinnä kehua. Sen vedot ovat täyden kympin arvioisia erinomaisesta irtiotosta reippaaseen vetoon, liikkeet säännölliset, pitkät ja tahdikkaat, etenkin takaa väljät. Ori on erittäin hyvä, rauhallinen ajaa, se toimii pienin avuin tehden kaiken ja vähän enemmänkin, kun se Oma Ihminen vain pyytää. Se lienee Mökön ainoa miinus; siinä on vähän yhden ihmisen vikaa. Kyllähän tämä vieraidenkin kanssa töitä tekee saaden aina kiitosta asenteestaan, mutta ero jonkun muun ja sen Oman Ihmisen kanssa tehdyssä työssä on silti kuin yöllä ja päivällä.
Omaansa kehuu herkästi, vaan minkäs teet, kun on niin hyvä hevonen! Mökössä on potentiaalia jokaiseen työhevostoiminnan haaraan ja kilpailtavaan lajiin. Mielellään töitä tekevä, rehellinen ja ahkera raudikko edustaa perinteistä (työ)suomenhevosta parhaimmillaan! Työajon lisäksi Mökö tekee hyvää työtä myös ravikärryjen edessä sekä ratsain, sen mitä tämän kanssa on ratsujuttuja tehty. Hyvä asenne, rohkeus ja kuuliaisuus korostuvat myös Mökön koulu- ja estetyöskentelyssä, ja tästä hevosesta olisi varmasti enempäänkin kuin niihin matalan tason perusjuttuihin, jotka sille on opetettu.
Vieraat paikat tai kilpailupäivien jännitys eivät tunnu vaikuttavan Mököön mitenkään. Ori pysyy omana rentona itseään, tekee vieraassa ympäristössä aivan yhtä hienoja suorituksia kuin kotonakin eikä ole moksiskaan, vaikka yleisöä sattuisi olemaan yhtä paljon kuin ilmaisia ämpäreitä jonottavia suomalaisia. Tai vaikka enemmänkin. Ennemminkin raudikko nauttii esiintymisestä, se olisi ihmisenä se joka televisiokanavan vakiokasvo, suosikkijuontaja ja unelmavävy, joka hurmaa kaikki vain saapumalla paikalle ja hymyilemällä. Mökö kyllä hurmaa olemuksensa lisäksi myös suorituksillaan, tai ainakin tekemällä joka ikinen kerta rehellisesti parhaansa, vaikkei nyt mitalisijoille yltäisikään.
© Lissu T.
| i. Glögimonsteri sh, 160cm, tprt Käyttöajon kevätmestari 2018 |
ii. Ukonretale sh, 164cm, trt KTK-II Juoksukokeen syysmestaruus 2017 - 2nd |
iii. Ukkomies evm sh, 162cm, trt |
| iie. Lähiöprinsessa evm sh, 155cm, rt |
||
| ie. Jessiina sh, 156cm, vrt KTK-II Käyntikokeen syysmestari 2017 |
iei. Juro-Jasper evm sh, 160cm, vprt |
|
| iee. Jamiina evm sh,154cm, vrt |
||
| e. Karman Arastus sh, 157cm, vrt Tottelevaisuuden kevätmestaruus 2017 - 5th Valiojuoksija (1.23,2ke) |
ei. Siksakin Sikuri sh, 153cm, prt Käyntikokeen talvimestaruus 2017 - 3rd enn. 30,4ake |
eii. Selvä Juttu evm sh, 155cm, rt |
| eie. Hohdokas evm sh, 151cm, vprt |
||
| ee. Karman Arma sh, 155cm, rt enn. 37,3aly |
eei. Arvaamaton evm sh, 157cm, rt |
|
| eee. Karma evm sh, 155cm, rt |
