Sukutaulu
i: Divine Maximillian evm trn, 120cm |
ii: Sourpuss evm rn, 125cm |
iii: Örjan evm |
iie: Pernille evm |
ie: Magiska evm vrt, 119cm |
iei: Salomon evm |
iee: Ursulaevm |
e: Vanja evm vrt, 124cm |
ei: Albin evm km, 125cm |
eii: Kraftig evm |
eie: Knubbig evm |
ee: Vivieka evm vrt, 120cm |
eei: Besatt evm |
eee: Frodiga evm |
Isä Divine Maximillian on tummanruunikko, 120cm korkea gotlanninruss-ori joka on painottunut valjakkoajoon, vaikkakin jo nykyisin jäänyt eläkkeelle. Kisaikäisenä ori kumminkin pärjäsi erinomaisesti omassa lajissaan erinomaisesti ja Divine Maximillian tunnetaankin edelleenkin hyvänä valjakkoponina, jolle löytyy edelleen kysyntää kasvattajien parissa vaikka omistaja on jo jokunen aika sitten päättänyt ettei ori tule saamaan enempää jälkeläisiä. Tämä herra on jo keretty elämänsä aikana ansaitsemaan kantakirjaustilaisuudesta toisen palkinnon, sekä valjakkojaoksen laatuarvostelusta ensimäisen palkinnon, joten tällä hetkellä kahdenkymmenen varsan isä viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviään.
Isänemä Magiska oli vaaleanrautias, 119cm korkea gotlanninruss-tamma joka painottui elämänsä aikana täysin valjakkoajoon. Vaikka tamman menestys oli toisinaan hieman vaihtelevaa, niin ei se estänyt Magiskan omistajaa tavoittelemasta suuria ja tavoitteet täyttyivätkin ainakin osittain kun tamma palkittiin hieman ennen eläkkeelle jääntiään valjakkojaoksen laatuarvostelussa toisella palkinnolla. Jälkeläisiä tämä neiti kerkesi saamaan elämänsä aikana kolme kappaletta, jotka kaikki ovat pärjänneet vielä emäänsäkin paremmin valjakkoajon parissa.
Isänemänisä Salomon oli rautias, 120cm korkea gotlanninruss-ori jonka elämä painottui valjakkoajon pariin, mutta jonka omistajalla ei kumminkaan ollut sen suurempia tavoitteita poninsa suhteen. Menestystä kertyi vaihtelevasti ja kun eläkkeelle jäännin aikoihin sijoituksia, sekä voittoja olikin kertynyt Salomonille ihan kiitettävästi. Tästä huolimatta orin omistaja ei kumminkaan ikinä innostunut viemään poniaan minkäänsortin laatuarvosteluihin joten Salomonin nimi ei kerennyt kovinkaan tunnetuksi aikojen saatossa.
Isänemänemä Ursula oli vaaleanrautias, 118cm korkea gotlanninruss-tamma joka keräsi elämänsä aikana hyvin paljon mainetta valjakkoajossa. Tämä neiti nimittäin pärjäsi omassa lajissaan äärimmäisen hyvin ja Ursula olikin omistajansa silmäterä koko 23-vuotta kestäneen elämänsä ajan. Tamma kerkesi keräämään elämänsä aikana mainetta muunmuassa saamalla kantakirjaustilaisuudesta, sekä valjakkojaoksen laatuarvostelusta ensimäiset palkinnot ja ei ollutkaan siis mikään ihme, että Ursulan varsoille löytyi kysyntääkin kasvattajien toimesta. Lopulta tamma kerkesi saamaan elämänsä aikana yhteensä neljä kappaletta jälkeläisiä, jotka kaikki löysivät kodit valjakkoponien kasvattajien luota.
Isänisä Sourpuss oli ruunikko, 125cm korkea gotlanninruss-ori joka ei elämänsä aikana painottunut varsinaisesti mihinkään lajiin, vaan sen kanssa kilpailtiin tasaisen sekaisesti kouluratsastuksessa, esteratsastuksessa, sekä valjakkoajossa. Koska mihinkään lajiin ei panostettu enempää kuin toiseen, ei menestyskään ollut kovin hyvää yhdessäkään lajissa mutta Sourpussin omistaja oli kumminkin ylpeä ponistaan. Ainoa mainitsemisen arvoinen saavutus jonka tämä herra saavutti elämänsä aikana, oli yleislaatuarvostelusta toinen palkinto ja jo se oli enemmän kuin orin omistaja osasi ikinä haaveillakaan. Jälkeläisiä Sourpuss sai elämänsä aikana vain kolme kappaletta, joista kahdesta tuli yleispainotteisia ratsuja ja yhdestä valjakkopainotteinen.
Isänisänemä Pernille oli ruunikko, 123cm korkea gotlanninruss-tamma jolla ei ollut ikinä elämänsä aikana varsinaista painotuslajia, mutta jolla kilpailtiin ja harrastettiin selkeästi eniten esteratsastusta. Pikkuponiksi tamma omistikin yllättävän hyvän pomppuvoiman ja moni poniratsastaja olikin kateellinen Pernillen omistajalle kun tämä omisti näinkin hienon esteratsun. Tamma kilpailikin aktiivisesti aina siihen saakka, kunnes jäi eläkkeelle 20-vuoden iässä jonka jälkeen Pernille sai yhteensä kaksi hienoa suvunjatkajaa ennen kuin lopulta menehtyi luonnollisesti vanhuuteen 25-vuoden iässä.
Isänisänisä Örjan oli rautias, 125cm korkea gotlanninruss-ori joka painottui valjakkoajoon koko elämänsä aikana ja joka vieläpä pärjäsi omassa lajissaan kohtuullisen hyvin. Vaikkei ori ikinä saavuttanutkaan mitään erityisen suurta, niinkuin esimerkiksi arvonimiä niin pelkkä ahkera kilpailuissa näyttäytyminen riitti siihen, että Örjanin nimi tunnettiin erityisen hyvin valjakkorusspiireissä. Kysyntää jalostukseenkin oli jonkin verran, sillä erinomainen kapasiteetti valjakkoajossa, sekä komea ja rodunomainen ulkonäkö kiinnostivat kasvattajia. Jälkeläisiä ori kerkesi saamaan elämänsä aikana yhteensä kaksikymmentäviisi kappaletta ennen kuin menehtyi luonnollisesti vanhuuteen 22-vuoden iässä.
Emä Vanja oli erittäin kaunis, sekä rodunomainen valjakkoajoon painottunut vaaleanrautias, 125cm korkea gotlanninruss-tamma jonka elämä jäi valitettavan lyhyeksi sen menehdyttyä toisen varsansa varsomiseen vain 11-vuoden iässä. Vanjan omistajan onneksi tamma kerkesi kumminkin keräämään mainetta omassa painotuslajissaan ennen menehtymistään ja tämä viimeiseksi jäänyt toinen varsa olikin kysytty gotlanninrusspiireissä. Vaikkei Vanja siis kerennytkään ikinä käymään minkäänlaisissa laatuarvosteluissa, taikka kantakirjaustilaisuuksissa, ei sen menestys siitä huolimatta ollut missään nimessä huonoa.
Emänisä Albin oli kimo, 125cm korkea gotlanninruss-ori jonka painotuslajiksi suunniteltiin alunperin esteratsastusta, mutta koska orin pomppuvoima ei selkeästi riittänyt taikka oria ei voinut vähempää esteet kiinnostaa, uudelleenkoulutettiin se lopulta valjakkoponiksi. Tämä lajin vaihdos tuntuikin sopivan Albinille enemmän kuin hyvin sillä ori keräsi erittäin paljon nimeä itselleen valjakkopiireissä. Ennen eläkkeelle jääntiä Albin kerkesi jopa ansaitsemaan nimiinsä valjakkojaoksen laatuarvostelusta toisen palkinnon ja jälkeläisiäkin kertyi orin 25-vuotisen elämän aikana yhteensä viisitoista kappaletta.
Emänisänemä Knubbig oli kimo, 124cm korkea gotlanninruss-tamma joka painottui elämänsä aikana vain ja ainoastaan esteratsastukseen. Pienestä koostaan huolimatta tamma olikin erinomainen esteratsu ja sen nuori omistaja kilpailikin Knubbigilla jopa kansainvälisellä tasolla keräten mainetta. Lopulta tamma joutui kumminkin jäämään suuninteltua aiemmin eläkkeelle sillä se loukkasi jalkansa tapaturmaisesti eräissä estekilpailuissa ja täydellinen kuntoutus olisi ollut liian rankkaa juuri 15-vuotta täyttäneelle ponille. Eläkkeestä huolimatta Knubbig kumminkin kantakirjattiin vielä loukkaantumisensa jälkeen ensimäisellä palkinnolla ja jälkeläisiäkin se kerkesi saamaan elämänsä aikana kolme kappaletta.
Emänisänisä Kraftig oli ruunikko, 125cm korkea gotlanninruss-ruuna joka ruunattiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa jotta se soveltui paremmin tehtäväänsä ratsastuskoulun opetusponina. Ennen ruunaamista tämä herra kerkesi kumminkin saamaan yhden jälkeläisen, sillä kasvattajan toive oli saada suku jatkumaan edes yhden jälkeläisen verran. Kraftigin luonne oli nimittäin enemmän kuin jalostukseen sopiva, sillä tämä ori oli varsin ruunamainen ja lempeä luonteeltaan jo ennen ruunaamista, eikä kukaan oikeastaan ole osannut edes kertoa miksi herra ylipäänsä päätettiin ruunata. Mitään mainitsemisen arvoista tämä herra ei kerennyt elämänsä aikana saavuttamaan, ellei sitä lasketa että se hurmasi monet aloittelevat hevostytöt ja -pojat, saaden aloittelijat innostumaan entisestään ratsastuksen opettelusta.
Emänemä Vivieka oli vaaleanrautias, 120cm korkea gotlanninruss-tamma jonka elämä painottui intohimoiseen valjakkoajossa kilpailemiseen ja omassa lajissaan menestyksen keräämiseen. Tämä tamma olikin yksi lajinsa huippuja ja ei siis tullut kenellekään yllätyksenä kun Vivieka keräsi sijoituksia kerta toisensa jälkeen lähes jokaisissa kilpailuissa joihin sen kanssa otettiin osaa ja tamma jopa palkittiin valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa ensimäisellä palkinnolla, sekä maksimipisteillä. Jälkeläsillekin löytyi kysyntää huomattavasti enemmän kuin mitä tamman omistaja halusi jälkeläisiä teettää, sillä Viviekan nimestä ei haluttu liian yleistä jottei nimen sukutauluissa näkymisen hohto katoaisi. Näin ollen Vivieka saikin elämänsä aikana vain kolme jälkeläistä, joiden omistajuudesta suorastaan kilpailtiin.
Emänemänisä Besatt oli rautias, 122cm korkea gotlanninruss-ori jolla ei ollut varsinaista painotuslajia ikinä elämänsä aikana, mutta jonka kanssa kilpailtiin selkeästi eniten valjakkoajossa, sekä näyttelyissä. Näyttelyissä menestys riippui täysin näyttelyiden tuomarista sillä tämä ori ei ollut varsinaisesti kovinkaan komea ori ja rodunomaisuuskin oli vähän niin ja näin, mutta sen sijaan valjakkoajossa menestystä kertyi ihan kiitettävästi. Suhteellisen hankalan luonteen vuoksi Besattia ei kumminkaan ikinä viety minkään lajin laatuarvosteluun, eikä myöskään kantakirjaukseen ja näin ollen ori ei ollut kovinkaan tunnettu ponipiireissä. Liekö sitten johtunut tunnettavuuden puutesta vai jostakin muusta, mutta jälkeläisiäkään Besatt ei saanut 22-vuotisen elämänsä aikana kuin yhden kappaleen.
Emänemänemä Frodiga oli vaaleanrautias, 119cm korkea gotlanninruss-tamma jonka painotuslajina toimi valjakkoajo ja vieläpä äärimmäisen hyvällä menestyksellä. Tämä neiti näyttikin kapasiteettinsa omaan painotuslajiinsa jo koulutusvaiheessa ja se olikin suurin syy miksi Frodigan kasvattaja halusi jättää tamman itselleen kasvamaan, sekä jatkamaan sukuaan. Kasvattajan silmissä tämä oli enemmän kuin fiksu päätös, mutta osaa valjakkoponiharrastajista harmitti suunnattomasti, sillä tästä neidistä tuli tarjouksia vielä melkein tamman ollessa eläkeiässäkin. Jälkeläisiä Frodiga sai kumminkin elämänsä aikana yhteensä kuusi kappaletta, jotka kaikki myytiin valjakkoharrastajille joten näin tamman nimi pääsi jatkumaan ainakin sukutauluissa ja muutkin harrastajat pääsivät niin sanotusti hyötymään tammasta.
© lumienkuli